Me tehdään lastenhuoneessa pientä pintaremonttia
Meidän asunnossa on todella pienet ja ahtaat lastenhuoneet. Niihin ei oikein mahdu sekä säilytyskalustettä että sänkyä ja koska toisen huoneen jakavat 6-vuotias kuopus ja 11-vuotias keskimmäinen, ei pelkkä vaatekaappi riitä säilytysratkaisuksi. Nyt ollaankin tekemässä lastenhuoneessa pientä pintaremonttia ja ollaan vaihdettu kalusteita.
Esikoinen täytti 18 vuotta viime kuussa ja haaveilee kovasti jo muuttamisesta omilleen. Tämä ei kuitenkaan tapahdu luultavasti ennen syksyä, koska hän hakee opiskelupaikkaa muualtakin kuin Kuopiosta eikä ole järkeä muuttaa ennen opiskelupaikan varmistumista. Ollaan luvattu kahdelle nuoremmalle omat huoneet sitten joskus kun esikoinen muuttaa, mutta nyt on pakko vaan selvitä yhdessä tässä pienessä huoneessa.

Meillä oli aiemmin Trofastin hyllykössä (tai oikeastaan kuudessa sellaisessa) säilytyksessä legot ja muita leluja, mutta nämä avonaiset muovilaatikot oli siitä huonoja, että ne keräsivät pölyä ihan hirvittävät määrät legojen sekaan. Päätettiin päivittää legojen säilytyskalusteet ja siirtää ne kokonaan pois lastenhuoneesta olohuoneeseen. Esittelen uudet säilytysratkaisut sitten, kun saadaan projektia eteenpäin.
Lastenhuoneen Trofastit siis jäivät ylimääräisiksi. Saatiin myytyä ne Facebookin kirppiksen kautta kahteen eri kotiin. Onneksi, koska vaikka Ikean ottaakin vastaan vanhoja kalusteita ja hyvittää niistä jotain, ei Trofast kuulunut hyvitettävien listalle.

Bongasin torista lastenhuoneeseen lelulaatikon, jollaista olin katsellut Ikeasta uutena. Tämä maksoi 40€, kun uudella olisi ollut muistaakseni 99€ hintaa. Oon ollut aika laiska käyttämään toria, mutta näköjään sieltä kannattaa aina kurkistaa olisiko mitään tarjolla, jos jotain etsii.
Patja lelulaatikon päällä meillä oli omasta takaa, kun oltiin ostettu se aiemmin lapsen kuperkeikkoja varten ja se oli pyörinyt aina vähän missä sattuu. Nyt sillekin on oma paikka.
Lastenhuoneen tapetit on aivan hirvittävässä kunnossa, joten nyt meillä alkaa lastenhuoneen pieni pintaremontti -kun saadaan vaan tarvikkeet siihen. Ei olla kertaakaan maalattu tai tapetoitu seiniä tässä vuokra-asunnossa ja saadaankin vuokranantajalta tapetinpoistoaine, pohjamaali ja pintamaali. Maalataan seinät vaan valkoiseksi.

Päätettiin hankkia lapsille huoneeseen vielä koulupöytä ja tuoli. Meillä oli jostain vanhasta pöydästä tallessa pöydänjalat, joten lähdin Ikeaan ostamaan tuolia ja pöytälevyä. Me asutaan suht lähellä Ikeaa niin tämä oli helppoa.
Mä käyn aina ekana kurkkaamassa Ikean löytönurkan, jos etsin jotain tiettyä. Usein oon löytänyt etsimäni suoraan löytönurkasta huomattavasti halvemmalla kuin hyllystä.
Nytkään löytönurkka ei pettänyt odotuksia. Löysin ihanan vaaleanvihreän pöytälevyn alennuksella. Pöydän pinnassa oli pari jälkeä, joka ei haitannut, koska levy oli menossa lastenhuoneeseen. Pöytälevy maksoi 14,99€ (normaalihinta 34,99€). Tuolin hain hyllystä, se maksoi 24,99€.

Otettiin jo tauluhyllyt alas ja lahjoitin ne ystävälle. Seuraavaksi alammekin sitten poistamaan tapettia ja maalaamaan.
Nyt on lapsilla hieman enemmän tilaa leikkimiseen ja läksyjen tekoon huoneessa. Aika monta kinastelua olen jo kuunnellut siitä kumpi saa istua pöydän ääressä tai kumpi saa pitää pöydän siinä vaiheessa, kun molemmat saa omat huoneet. Katsotaan miten monta kinastelua tästä saadaan vielä aikaseksi.

Aina muutokseen ei tarvita isoja juttuja vaan lastenhuoneessa pientä pintaremonttia tekemälläkin voi saada ison muutoksen aikaseksi.
Mitä oot mieltä? Tuliko hyvä?
TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:
21 random kysymystä 11-vuotiaalle
Mikä arkiruoka maistui lapsille parhaiten viime viikolla?
Me syötiin viime viikolla (eli viikolla 9) kotona joka arkipäivä. Mikä arkiruoka maistui lapsille parhaiten ja miksi?
Maanantaina me syötiin kanapastaa. Koska meillä on kaksi viljatonta (minä ja 6-vuotias), tein kaksi pastaa. Vehnäpastan sekaan sekoitin kanaa, kuohukermaa, sipulia ja mausteita, viljattomaan pastaan taas kuohukermaa, kanaa ja pakastepinaattia. 6-vuotias tykkäsi tästä hurjasti.

Tiistaina muut söi edellispäivän kanapastaa, mutta mä ja 6-vuotias oltiin syöty kanapasta lounaaksi, kun oltiin kotona saikkupäivällä ja tein meille muuta ruokaa päivälliseksi. Me syötiin spagettia ja jauhelihakastiketta. Jatkan jauhelihaa aina tummalla soijarouheella ja tämä kastike uppoaa lapsille joka kerta paremmin kuin hyvin. Mun jauhelihakastike ei oo Janin lempparia, koska laitan aina kastikkeeseen sekä kermaa että paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa. Hän haluaisi mieluummin sellaista ruskeaa jauhelihakastiketta, mutta mä ja lapset tykätään tomaatista siellä seassa.
Keskiviikkona syötiin samaa jauhelihakastiketta kuin edellisenä päivänä. Lisukkeeksi keitin vaan muille vehnäspagettia ja meille kuopuksen kanssa pastaa, koska viljaton spagetti oli loppu.

Torstaina olin suunnitellut tekeväni lapsille perunamuusia ja kalapuikkoja, kun niitä sattui olemaan pakastimessa. Me aikuiset oltais syöty uunifetapastaa. Meillä kuitenkin oli vielä jäljellä pastaa ja jauhelihakastiketta, joten syötiin sitä.
Perjantaina me ei periaatteessa syöty arkiruokaa, kun haettiin kaksi sushitarjotinta Prismasta hiihtoloman aloituksen kunniaksi. Mä en voi syödä sushia, joten tein itselleni pizzaa jääkaapista löytyvistä aineista. Näistä neljästä sushi voitti lasten mielestä mennen tullen kaikki muut, mutta mä en ajattele sen olevan arkiruoka ollenkaan, koska yleensä ostetaan sushia aika harvoin ja silloinkin viikonloppuisin.
Sanoisin, että pastaruoat menee meillä aina parhaiten kaupaksi ja tän viikon suosikki oli selvästi spagetti ja jauhelihakastike. Lapset tykkäisi kyllä myös kalapuikoista, mutta ne ei selvästikään ole 6-vuotiaan lemppareita. Näitäkin pitää ostaa aina kaksi erilaista pakettia, koska halvempien kuorrutteessa on käytetty viljaa ja ne viljattomat on sen verran hinnakkaampia, etten viitsi niitä kaikille syöttää.
Lauantaina me lähdettiin nuorimman kanssa hiihtolomareissulle ja Jani vei keskimmäisen Raxiin syömään. He oli miettineet sinne menoa jo pidemmän aikaa ja se oli helpointa kahdestaan, koska me viljattomat ei pystytä siellä kaikkea syömään. Raxin gluteeniton pizza kyllä käy meille, kun pohjassa ei ole viljaa (eikä olla niin herkkiä, jos tehdään samassa keittiössä), mutta mä en näe Raxia itselleni hyvänä vaihtoehtona, kun en jaksa syödä koko rahalla.
Mikä arkiruoka on sun lemppari?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN KOKKAILUJA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


0

