Olenko minä hyvä äiti?
0
Kysymys, joka jokaisen äidin mieleen joskus tulee. Miksemme me äidit arvosta itseämme tarpeeksi?
Itse olen kamppaillut tämän riittämättömyyden tunteen kanssa viimeiset 12 kuukautta. Minut tuntevat ovat varmasti muutoksen huomanneetkin. En ole ollut oma itseni, enkä vieläkään ole.
En tunne tällä hetkellä itseäni hyväksi äidiksi, koska en osannut tehdä vauvaa vaan tuhosin pienen elämänalun kohdun ulkoisella raskaudella. Kyllähän minä sisimmässäni tiedän, etten olisi voinut itse asiaan vaikuttaa eikä se ollut minun syyni, mutta siltä se minusta tuntuu. Varsinkin nyt, kun olemme yrittäneet 11 kuukautta saada uutta vauvaa alulle eikä se millään tunnu onnistuvan. Tulee mieleen olenko minä niin huono äiti, ettei minun kuulukaan saada enempää lapsia? Toisaalta haluan ajatella positiivisesti ja ajatella, että meillekin on oma vauva jossain tulevaisuudessa tulossa, oli se sitten biologinen tai adoptoitu vauva.
Meillä on jo kaksi lasta, kaksi ihanaa pientä apinaa, jotka oppivat joka päivä jotain uutta. Rakastan molempia täysillä ja sanonkin sen heille joka ilta nukkumaan mennessä. Teemme yhdessä kivoja juttuja, kuten askartelemme tai käymme shoppailemassa (joka on muuten molempien tyttöjen lempipuuhaa).
Vaikka tiuskin tai huudan, ei se tarkoita, että rakastaisin heitä yhtään sen vähempää. Hyvätkin äidit huutavat välillä. Minä ehkä tiuskin ja huudan enemmän tällä hetkellä kuin aiemmin ja pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat päässeet sitä todistamaan. Yritän kuitenkin joka päivä huutaa tai tiuskia hieman vähemmän.
Kestää varmasti vielä kauan, että toivun kohdunulkoisesta raskaudesta sekä keskenmenosta ja niiden tuomista tunteista. Uusi vauva ehkä korjaisi rikkinäistä sydäntä hieman, mutta tulisiko minusta sitten ylisuojelevainen äiti? Tai uskaltaisinko nauttia raskaudesta, kun tiedän mikä kaikki voi mennä pieleen?