Hae
Colour Outside the Lines

Meidän hiihtoloma 2022

Kuopiossa oli koulujen hiihtoloma viime viikolla ja mekin oltiin koko perhe lomalla.

Vivia oikeastaan aloitti jo edellisen viikon keskiviikkona, koska hän käy päiväkodissa puolikkaana ja sillä viikolla oli hoitopäivät vain maanantaina ja tiistaina, koska mä olen työttömänä. Me ostettiin jo ennen lomaa

Me ostettiin jo hyvissä ajoin ennen lomaa Hoplopin arkipassi, jolla sai käydä arkipäivisin kuukauden ajan Hoplopissa vaikka joka päivä. Se maksoi 25€ ja on kyllä maksanut itsensö jo takaisin, kun kertakäynnillä on pari kymppiä hintaa ja me käytiin pelkästään hiihtolomalla kolmesti leikkimässä.

Vivia ja Jani kävi myös eväsretkellä läheisellä jäällä. Ensin he juoksivat jäässä, sitten istuivat kivelle juomaan termarista kaakaota ja sitten kövelivät läpi metsän kotiin. Tuntui olevan kiva reissu! Itse jäin silloin kotiin pesemään pyykkiä.

Me otettiin hiihtoloma oikeasti ihan lomailun kannalta eli ei oikein tehty mitään kummallista eikä matkustettu minnekään. Oltiin vaan ja palauduttiin.

Katsottiin monta elokuvaa (suositus elokuvalle Punainen Disney+ suoratoistopalvelussa!), syötiin sitä mitä mieli teki ja pelattiin lautapelejä. Teini ja keskimmäinen olivat lomalla reissussa, joten me oltiin Janin ja Vivian kanssa kolmestaan kotona.

Mulla oli myös tutkimuksia keskellä viikkoa ja sainkin diagnoosin kohdunkaulan syövästä perjantaina. Meinasin muuten kirjoittaa eka perhantaina, olisi kyllä käynyt aiheeseen.

Käytiin useamman kerran myös Matkuksessa, koska Vivia rakastaa käydä leikkimässä Ikean Smålandissa, joka on taas auki. Ostettiin Normalista askartelujuttuja ja askarreltiin niillä monta kertaa.

Naistenpäivänä, joka oli lomaviikon tiistaina, käytiin ostamassa yhdessä kukkia ja suklaata. Vivia sai itse valita itselleen kukan (otti tulilatvan) ja mummille hän vei punaisia ruusuja. Kuulemma lapsen mielestä muun väriset ruusut olivat väärän värisiä, koska ruusut on ohjelmissa ja kirjoissa aina punaisia.

Lauantaina Janille tuli ystävä yöksi ja he kävivät Kalpan pelissä. Me mentiin Vivian kanssa mummilaan evakkoon ja oltiinkin siellä sitten yökylässä.

Meillä oli siis tosi rento ja hauska hiihtoloma. Ilmat suosi meitä ja aurinkokin paistoi joka päivä.

Vietittekö te hiihtolomaa?

LUE MYÖS:

Mulla on kohdunkaulan syöpä

TULE SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *