Hae
Colour Outside the Lines

Saako syövästä parantunutta surettaa tai harmittaa?

Miksi syövästä parantunutta ei saisi harmittaa tai surettaa mikään? 

Eli koska minulla on ollut syöpä ja olen siitä parantunut, saako minua enää surettaa tai harmittaa tietyt asiat? 

Sain nimittäin aiemmin keväällä kommentin, joka pysäytti.

On sulla realiteetit kohdallaan. Olisit kiitollinen terveydestäsi.

Mun mielestä se, että mua jotkut asiat harmittaa tai surettaa syöpään liittyen, ei millään tavalla tarkoita ettenkö mä olisi kiitollinen terveydestäni. Mulla oli kohdunkaulan syöpä, joka havaittiin hyvin varhaisessa vaiheessa ja jonka takia mun kohtu poistettiin. Tästä johtuen mä en voi enää saada lisää lapsia, jota tässä aiemmassa postauksessa harmittelin. 

Ei me välttämättä olisi edes yritetty hankkia lapsia lisää, mutta se realiteetti, ettei se enää edes ole fyysisesti mahdollista vaikka mulla on kuitenkin vielä niitä niin sanottuja hedelmällisiä vuosia monta jäljellä, iski kovaa vasten kasvoja. Se oli mulle oikeasti iso juttu. 

Aluksi oli vaikeaa nähdä somessa kaikkien raskausuutisia ja vauvakuvia. Siis niin vaikeaa, että pidin jopa jonkilaista sometaukoa tän asian takia. Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö mä olisi onnellinen muiden puolesta tai iloitsisi muiden kanssa asioista. 

Mutta mun mielestä mulla, ja ihan jokaisella, on oikeus tuntea just niitä tunteita, joita pintaan nousee, kun siitä ei aiheudu haittaa muille. 

Mun veli ja hänen avovaimonsa sai vauvan just kun mulla oli tullut tää diagnoosi ja mun äiti oli vähän huolissaan, että vaikuttaisiko tää muhun jotenkin negatiivisesti. Siis, että olisinko surullinen asiasta enemmän vauvaa nähdessäni. En mä kuitenkaan koe sitä niin. Oon superonnellinen heidän puolesta ja hoidan vauvaa mielelläni, mutta ei se mua tee surulliseksi. 

Kyllä mua harmittaa ja surettaa olla kohduton. Mä en millään lailla ajattele olevani vähemmän nainen tän takia. Tämä ei ole vaikuttanut mun seksuaalisuuteen tai mun itsetuntoon. Mä tunnen olevani ihan samanlainen kuin ennenkin. Mulla vaan ei enää ole kuukautisia, ei tarvitse miettiä hormonaalista ehkäisyä enkä mä voi tulla raskaaksi. 

Oon kuitenkin oppinut elämään tämän asian kanssa viimeisen puolen vuoden aikana. Ei mua itketä enää ne vauvakuvat tai raskausuutiset. Mä olen loppuelämäni se syövästä parantunut ja uusiutumista jännittävä ihminen, mutta en mä aio harmitella asiaa. Koska mun mielestä syövästä parantunutta ei pitäisi kohdella yhtään sitä ihmeellisemmin kuin ketään muutakaan. Ei se meitä millään lailla muuta ihmisenä niin, että meidän seurassa pitäisi esimerkiksi puhua varovaisemmin joistain asioista. 

Tietysti uusien tuttavuuksien kohdalla tää on vähän hankala aihe, koska eihän he tiedä, että mä oon käynyt kohdunpoistoleikkauksessa ja esimerkiksi keväällä aika pian leikkauksen jälkeen tuli sellainen kohtaaminen. Kohtasin reilusti yli nelikymppisen naishenkilön, joka oli saanut lapsen kypsemmällä iällä ja hän jotenkin totesi, että hyvinhän mullakin on vielä aikaa. En siinä sitten viittinyt alkaa häntä korjaamaan, koska mistäs hän olisi voinut tietää, ettei mun kohdalla tää ole mahdollsta. Kuitenkin se hieman kirpaisi. 

Nyt luulen, että tässä kohtaa syöpämatkaa olisin jo reagoinut eri tavalla henkisesti. 

Tästä postauksesta tuli ehkä nyt vähän sekava, onnittelut jos pääsit loppuun asti. 

Saako sun mielestä syövästä parantunutta harmittaa tai surettaa mikään?

 

LUE MYÖS: 

Parannuin syövästä fyysisesti, mutta henkiset arvet ovat syvällä

Nyt olen kohduton – kuinka kohdunpoisto onnistui?

Mulla on kohdunkaulan syöpä

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.