Hae
Colour Outside the Lines

Se hetki, kun tapaat sun blogi-idolin

Heitinpä päiväreissun Kuopiosta Helsinkiin tällä viikolla. Tai no vuorokausireissun. Kuopiosta kun Helsinkiin on aika pitkä matka, joten linja-autolla matkatessa päiväreissu vaatii noin 11 tunnin matkustusta. Emme myöskään asu keskustassa, joten matkaan tulee lisää vielä paikallisbussimatkoja tunnin verran. 
Tämä reissu oli kuitenkin pakko tehdä. Oli nimittäin tiedossa jotain niin spesiaalia kuin But I’m a human not a sandwich-blogin lukijailta. Sinne oli päästävä, koska blogin takana oleva Iina on ollut viimeisen neljä vuotta yksi minun lempibloggaajistani. Ihailen hänen positiivista asennettaan, hänen rentoa otettaan äitiyteen, hänen ylitsevuotavaa energiaansa sekä ennen kaikkea hänen laadukasta blogiaan. 
Paikalla oli noin kaksikymmentä ihanaa naista, mukaan lukien big mamas home-blogin Jenni. Ihanaa oli tavata kasvokkain ja juttelimmekin vielä pitkään illan päätyttyä. 
Iina oli järjestänyt meille vaikka mitä ihanaa lukijailtaan, joka järjestettiin Nona K-liikkeessä. En ollut aiemmin käynyt liikkeessä, mutta rakastuin sen tunnelmaan ja tarjontaan. Myynnissä oli söpöjä lastenvaatteita ja kivoja leluja sekä lastentarvikkeita. Minun on ehkä pakko palata takaisin liikkeeseen ostamaan puiset macaron-leivokset lasten leikkeihin.
Saimme pikakampaukset ja kerrankin tuntui, ettei tarvitse vetää pipoa päähän, kun hiukset olivat niin nätisti. Meille oli tarjolla herkullista salaattia ja macaroneja, kuohuviiniä ja Raikastamon limuja. Osallistuimme arvontaan, jossa yksi meistä voitti Bobles-lelun. Saimme myös mukaamme illasta kivat lahjakassit. 
Oli aivan mahtavaa päästä juttelemaan lapsista, blogeista, valokuvista ja vähän kaikesta mahdollisesta niin monen samanhenkisen ihmisen kanssa. Kävimme alussa pienen esittelykierroksen, joka sai minun kädet tärisemään ja sydämen pamppailemaan ihan hulluna, mutta siinä jokainen tuli vähän tutummaksi. Se tunne, kun tapaat blogi-idolisi, on ihan sanoinkuvaamaton. Siis kun oikeasti pääset keskustelemaan hänen kanssaan jostain ja olette samalla aaltopituudella. 
Illan istuin lentokentän kahviossa hörppien Caramel Macchiatoa ja kirjoittaen blogia.
Illan istuin lentokentän kahviossa hörppien Caramel Macchiatoa ja kirjoittaen blogia.
Toivon törmääväni näihin ihaniin naisiin myös tulevaisuudessa jossain merkeissä. Ystäviä on hankala tämän ikäisenä saada, mutta jotenkin tosi luontevaa oli jutella kaikkien kanssa tuolla illassa. Ehkä se johtui siitä, että tilanne oli kaikille yhtä uusi ja outo. 
Kotimatka alkoi vasta 1.20, joten päätin mennä istumaan lentokentälle. Sieltä löytyi ruokaa ja kahvia sekä paikka kirjoittaa blogia. Tunsin oloni vilkkaalla lentokentällä huomattavasti turvallisemmaksi kuin Kampin linja-autoterminaalissa. Lentokentällä oli myös mukava seurata ihmisiä, jotka olivat lähdössä reissuun tai tulossa kotiin sieltä. 

Oletko sinä tavannut idoliasi koskaan? 

1,5-vuotias Vivia

Kävimme eilen 1,5-vuotisneuvolassa. Sopivasti samana päivänä Vivialla tuli täyteen 1,5 vuoden ikä. Viimeiset 18 kuukautta ovat menneet kyllä todella nopeasti enkä voi uskoa, että meillä on jo iso taapero eikä enää ollenkaan vauvaa. 
Neuvolassa terveydenhoitaja otti ensin mitat, jotka olivat 77.8cm (syntyessä 44,6cm) ja 9630g (syntyessä 2712g). Päänympärys oli 46.3cm (syntyessä 34.3cm). Vivia kasvaa edelleen alakäyrillä, pituus taitaa tällä hetkellä mennä -1,5 käyrällä. Kasvu on kuitenkin pysynyt tasaisesti omalla käyrällä, joten kasvusta ei olla oltu missään vaiheessa huolissaan. 
Terveydenhoitaja muistutteli, että tutista vieroittaminen pitäisi tapahtua ennen kahden vuoden ikää. Sitä syödään meillä yleensä vain nukkumaan mennessä sekä jos kovasti jokin harmittaa, joten pikku hiljaa vieroittamista voisi varmaan harkita.
Myös uniasioita kävimme läpi. Meillähän on käytössä perhepeti ja joskus hyvin harvoin Vivia suostuu omassa sängyssään nukkumaan. Yöllä herätessään hän ei kuitenkaan rauhoitu kuin viereen, joten perhepeti on antanut meille mahdollisuuden nukkua edes vähäsen. Vivia nukkuu välillä tosi levottomasti ja potkii sekä pyörii niin paljon, ettei nukkumisesta hänen kanssaan meinaa enää tulla mitään. Muutaman kerran olen itse jopa herännyt siihen, kun olen tippumassa sängystä. Terveydenhoitaja ehdotti, että minä nukkuisin muutaman yön sohvalla ja Jani nukkuisi Vivian kanssa makuuhuoneessa. Näin ollen Jani voisi yrittää rauhoittaa Vivian omaan sänkyyn aina tämän herätessä. Yleensähän se on se äiti, jolle pahiten kiukutellaan. Muuten hyvä idea, mutta luulenpa, etten osaisi nukkua sohvalla yksin. 
Otimme Vivialle myös vesirokkorokotteen. Bea sai sen tänä keväänä myös 6-vuotisneuvolassa. 
Odottelimme hetken käytävässä, että pääsimme siirtymään terveydenhoitajan luota lääkärille. Viviaa kiinnostivat kovasti vitriinissä olevat muumit ja hän hokikin Mammaa muutamaan otteeseen. Osasipa hän myös näyttää mikä figuureista on Mamma. 
Lääkäri kuunteli sydänäänet sekä keuhkot. Hän kurkisti korviin, tarkisti kuulon ja katsoi karsastavatko silmät. Tehtävinä olisi ollut myös rakentaa palikoista torni sekä koota nuppipalapeli, mutta Vivia alkoi olla jo niin väsynyt, ettei näistä tullut mitään. 
Meiltä kyseltiin myös kuinka monta sanaa Vivia osaa sanoa. Puhetta tulee ihan solkenaan, mutta oikeita sanoja tulee vain noin kymmenen. Vivia ymmärtää todella hyvin jo mitä hänelle sanotaan ja osaa kuunnella ohjeita, jos esimerkiksi pyytää tuomaan jotain. 
Lääkäri kysyi vielä uhmaiästä ja onko sitä jo esiintynyt. Meillä on parin viimeisen viikon ajan nostanut päätään ihan hirvittävä uhma. On kuulemma ihan normaalia tuon ikäisillä. 
Juttelimme lääkärin kanssa myös vilja-allergiaepäilystä. Kirjoittelen epäilyn etenemisestä vielä oman erillisen postauksen. Sekä terveydenhoitaja että lääkäri kysyivät meiltä lopuksi olisiko jotain mistä itse haluaisimme jutella tai kysyä. Meillä on ollut kyllä Vivian aikaan ihanat neuvolatädit melkeinpä joka tapaamisella. Yleensä käymme saman terveydenhoitajan luona, mutta aina on sattunut myös mukavat sijaiset. Ja joka ikinen kerta he muistavat kysyä, että olisiko meillä jotain vielä mielessä. Olemme siis joka kerta tunteneet olevamme tervetulleita ja saaneet kaikkiin pulmiin hyvin apua. 
Neuvolaa varten piti päivähoidosta myös olla lomake mukana, johon piväkodin hoitajat olivat täyttäneet muutaman asian lapsesta. Ihania asioita oli tädit kirjanneet lomakkeeseen ja näki oman lapsen ihan uusin silmin. Sama luonnehan pysyy joka paikassa, mutta käytös saattaa olla ihan erilaista, kun äiti ei ole lähellä. Kiukuttelu taitaa esimerkiksi olla päiväkodissa Vivialla aika harvassa. 

Millaisia teidän 1,5-vuotiaat ovat?

Joko he puhua pulpattavat oikeita sanoja vai ihan omaa kieltään?