Hae
Colour Outside the Lines

Jenny Colgan: Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

*Sisältää mainoslinkkejä

*Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta

Jenny Colgan on julkaissut kirjoja jo vuosikymmeniä, mutta vasta nyt niitä on alettu kääntää suomeksi. Uusia lukuja ja onnellisia loppuja on ilmestynyt suomennettuna tammikuussa 2020, mutta alkuperäisteos The Little Shop of Happy Ever After on julkaistu jo neljä vuotta aiemmin. Toivottavasti Jenny Colganin aiempaa tuotantoa suomennetaan lisää.

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja kertoo Nina Redmondista, hiljaisesta kirjoja rakastavasta kirjastonhoitajasta, joka jää työttömäksi, koska hän menettää työnsä rakkaassa kirjastossaan. Nina on täysin hukassa ja yrittää keksiä mitä tekisi seuraavaksi. Kirjat ja niistä puhuminen ovat kaikki mitä hän rakastaa.

Nina haluaisi perustaa oman kirjakaupan, mutta hän tietää kuinka vaikeaa pienten kirjakauppojen on selviytyä.

Nina päättää perustaa kirjakauppa-auton ja löytääkin skotlantilaisesta pikkukylästä siihen tarkoitukseen sopivan auton edullisesti. Hän ei kuitenkaan osannut odottaa, että hän rakastuu myös Skotlantiin sillä kirjakauppa-auton hakureissulla.

Kirja oli ihana. Kerronta oli soljuvaa ja tarina eteni koko ajan. Ilmeisesti olen katsonut liikaa Outlanderia, koska en osannut olla ajattelematta, että yksi kirjan keskeisistä skotlantilaismiehistä näyttää ja kuulostaa Outlanderin Jamielta.

Kirjan tarina imaisi minut niin vahvasti mukaansa, että luin sen parissa päivässä. Kirjan hahmot olivat todella hyvin kirjoitettu ja samaistuin Ninaan monessa asiassa. Nautin hetkistä kirjan parissa ja salaa toivon, että kirjalle tulisi jatko-osa vaikka kirja loppui niin, että se tuskin on suunnitteilla.

Jos kaipaat kevyttä ja romanttista lukemista, suosittelen lukemaan Jenny Colganin tuotantoa. Häneltä on suomennettu jo kaksi muutakin kirjaa ja vuoden loppuun mennessä ilmestyy vielä kaksi muutakin suomennosta, jotka ovat todellakin minun lukulistallani.

 

Oletko sinä lukenut Jenny Colganin kirjoja?

 

Jos haluat ostaa kirjan omaksi, onnistuu se helposti *Adlibriksen verkkokaupasta

LUE MYÖS: 

BETH O’LEARY: KIMPPAKÄMPPÄ

BETH O’LEARY: VAIHTOKAUPPA 

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *