Hae
Colour Outside the Lines
Kaupallinen yhteistyö

Vapriikki lasten kanssa

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Vapriikki on museokeskus Tampereella, joka sisältää useita eri pysyviä näyttelyitä sekä muutamia vaihtuvia. 

Me käytiin lasten kanssa Vapriikissa elokuussa, kun olimme kesäloman lopuksi reissulla siellä. 

ritarit vapriikissa

Ritarit Vapriikissa on vaihtuva näyttely, joka on nähtävillä 5.12.2021 asti. Me satuttiin paikalle juuri teemapäivänä ja ulkona oli ritareita vaikka millä mitalla. Siellä järjestettiin esimerkiksi muoti- ja taistelunäytöksiä ja pääsimmepä tutustumaan keskiaikaiseen kyläänkin. 

Näyttelyn oheismateriaalina muuten järjestetään keskiviikkoisin kuudelta illalla luentoja, joita voi seurata myös etänä! Niitä on vielä kahtena keskiviikkona tulossa, kannattaa tutustua, jos ritarit kiinnostaa. TÄSTÄ näet mitä luentoja on tulossa. 

Meidän lapset ei kauhean kauan jaksaneet ritarinäyttelyä katsella, mutta Jani olisi sitä kiertänyt paljon pidempäänkin. Onneksi Vapriikissa saa liikkua vapaasti näyttelystä toiseen ja pystyttiin välillä hajaantumaan niin pääsi jokainen uppoutumaan niihin itseään kiinnostaviin aiheisiin. 

Ulkona oli tosiaan vaikka mitä ohjelmaa. Siellä oli myös harrastajia esittelemässä varusteita ja muita ritareihin liittyviä asioita. 

Oli aika kummallista, kun joka toinen pihalla vastaantuleva ihminen oli pukeutunut keskiaikaisiin vaatteisiin, mutta äkkiä siihen tottui. 

 

TAMPEREEN LUONNONTIETEELLINEN MUSEO

Seuraavaksi suuntasimme luonnontieteelliseen museoon, joka sijaitsi Vapriikin toisessa kerroksessa. Vapriikissa muuten oli todella helppo kulkea rattaiden kanssa ja olipa siellä rattaita lainaksikin. 

Meidän lapsia kiinnosti aivan selvästi kaikista eniten luonnotieteellinen museo. Kävimme siellä kahdesti Vapriikissa olon aikana ja ihan yhtälailla se kiinnosti molemmilla kerroilla. 

Luonnontieteellisessä museossa olikin kivasti otettu lapset huomioon. Siellä oli monia lapsille tehtyjä juttuja, kuten tunneli, jossa kuulosti ja näytti Tammerkoskelta. Siellä oli myös kurkistusaukkoja, joissa näkyi hiiriä ja muita kivoja paikkoja, joihin saattoi mennä kurkistelemaan. 

SUOMEN PELIMUSEO

Jani odotti kaikista eniten Suomen pelimuseoon pääsyä, joka sijaitsi samassa kerroksessa kuin luonnontieteellinen museo. 

Harmillisesti olimme paikalla, kun rajoitukset olivat vielä käynnissä, joten pelihalli oli kiinni. Siellä olisi päässyt kokeilemaan erilaisia pelejä 1970-luvulta tähän päivään. Taidammepa tehdä kahdestaan reissun joskus pelimuseoon. 

Pelimuseossa oli kivasti esillä monia pelejä, joita oikeasti pääsi kokeilemaan ja siellä oli kaikille jotain. Siellä oli esillä ihan pienillekin sopivia pelejä, joten meidän 5-vuotiaskin pääsi pelailemaan. 

Nostalgisimmat pelit meidän mielestä olivat ehkä Hugo, jossa äänet oikeasti kuuluivat lankapuhelimen luurista ja matopeli, jota pelattiin jättimäisellä Nokian kännykällä.  

Vapriikissa on iso lounasravintola ja sen yhteydessä on iso leikkipaikka. Me hengähdettiinkin leikkipaikalla välillä. 

Meillä oli museossa mukana veljeni perheineen ja heillä on 5-vuotias lapsi myös, joten meillä oli aikamoista haipakkaa välillä pysyä pienimpien perässä. 

Onneksi me oltiin liikkeellä täysin lasten ehdoilla ja jos joku olisi väsähtänyt, niin olisimme voineet hyvin lähteä poiskin. 

POSTIMUSEO: VIESTINVIEJÄT

Postimuseossa me vietettiin pitkä aika myös tutkien kaikkia kiinnostavia postinkuljetusmuotoja, joita Suomessa on ollut käytössä. 

Postimuseossa pääsi postihevosen selkään, arvuuttelemaan tietämystään postin kuljetuksesta ja vaikka kirjoittamaan kirjeen tuntemattomalle. 

KIVIMUSEO

Kivimuseo oli se, johon meidän teini olisi kaikista mieluiten lähtenyt mukaan ja hän olisi varmaan jäänyt sinne mielellään vaikka asumaankin. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan ollut mukana. Onneksi häneltä löytyy museokortti niin sillä voi mennä kivimuseoon vaikka yksinkin joskus. 

Me kierrettiin vilkkaiden lasten kanssa kivimuseo aika vikkelästi, mutta olihan siellä oikeasti vaikka mitä hienoa. Hauska oli huomata miten paljon erilaisia kiviä mahtuu maailmaan. 

SUOMEN JÄÄKIEKKOMUSEO

Jani kävi esiteinin kanssa kiertämässä myös ylimmässä kerroksessa sijaitsevan Suomen jääkiekkomuseon. Siellä kuulemma parasta oli simulaattori, jossa pääsi lyömään maaleja. 

Samassa kerroksessa oli myös Finlayson 200 – tehtaasta brändiksi-näyttely, jonka he kiersivät. Me vietettiin nuorimmaisen kanssa se aika Aamukahvi ja tuore lehti-näyttelyssä, jossa oli hauska screeni, jossa pääsi aamukahville eri vuosikymmenillä eläneiden ihmisten kanssa. Se oli 5-vuotiaan mielestä hulvattoman hauska. 

Me vietettiin Vapriikissa varmaan lähemmäs kolme tuntia vaikka ei edes kierretty ihan kaikkia näyttelyitä, joita sieltä löytyy. 

Museokaupassa olisi ollut vaikka mitä ihanaa, mutta meidän matkaan tarttui vain muutama kivi meidän teinille tuliaisiksi. 

Lasten kanssa Vapriikki oli oikein mainio reissukohde ja me käydään siellä aivan varmasti vielä monesti uudelleenkin. 

Onko vapriikki sulle tuttu paikka? 

 

LUE MYÖS:

Ihana lopetus kesälle Tampereella

Tampereen pieni lelukauppa toi ilon kaikkien kasvoille

Särkänniemi oli hauska aloitus kesälomalle!

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA 

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *