Hae
Colour Outside the Lines

My Little Pony synttärit vol 2

Me vietettiin Vivian synttäreitä tänä vuonna kahteen otteeseen, ensin Joensuussa ja sit kotona Kuopiossa. Meidän 4-vuotiaan toiveesta hänelle järjestettiin My Little Pony-synttärit.

Koristeluun käytiin pääosin vain kotoa löytyneitä koristeita. Ostin viime vuoden synttäreille Tigerista kaksi pakkausta kirjainpalloja ja koska viime vuonna käytettiin niistä puolet (osa pinkkejä, osa vihreitä), niin tälle vuodelle oli näitä vielä jäljellä. Nämä lähti meidän juhlien jälkeen vielä jatkokäyttöön toisiin juhliin.

Ponikoristeet askartelin itse värillisestä paperista. Piirsin tulostuspaperille Vivian kirjasta ponin läpi ja leikkasin siitä sabluunan. Sen avulla piirsin poneja kartonkiin ja leikkasin ne irti. Kiinnitimme ponit keittiönkaappeihin sinitarralla.

Numeropallon ja Vivian nimikirjaimet olin hankkinut jo aiemmin. Ainut mitä ostin uutena oli serpentiini (Tigerista euron per rulla) eikä niitäkään käytetty kokonaan eli niitä jäi jemmaan vielä seuraaviin juhliin.

Janin äiti oli tilannut roikkuvat koristeet, kun meillä oli Joensuussa My Little Pony synttärit jo aiemmin. Koristeet eivät kuitenkaan ehtineet ajoissa perille ja hän toi ne meille. Niistä juhlista jäi myös yli Janin äidin ostamia My Little Pony servettejä.

Tarjolle juhlissa nostin esimerkiksi viinirypäleitä, kantarellipiirakkaa, pensasmustikoita, popcornia ja tietysti, synttärisankarin toiveesta, kakkua. Meillä kävi vieraana vain lähisukua ja muutama ystävä, joten ihan hirveän isoja tarjoiluja ei tarvittu.

my little pony synttärit

my little pony synttärit

Viviasta oli ihanaa, ku kävi vieraita. Parasta olikin se, että näki pitkästä aikaa ihmisiä, joita ei ollut pitkään aikaan nähnyt. Vivia kyseli monta kertaa ennen juhlia milloin serkkupoika tulee ja hän odottikin parvekkeella vartin ennen kuin kyllästyi odottamiseen ja meni katsomaan televisiota.

Äiti, minä olen odottanut täällä jo ainakin tunnin!

Näin hän minulle tuhahti parvekkeelta pois tullessaan ja oli siinä hieman naurussa pidättelemistä. Ei tuolla 4-vuotiaalla ole ihan vielä kello hallussa eikä kyllä tarvitsekaan olla. Pikku Kakkosen alkamisajan hän osaa kyllä kellosta näyttää ja tunnistaa.

Juhlimme koko viikonlopun kun muutama vieras kävi vielä sunnuntaina ja silloin haimme lähikaupan paistopisteeltä suolaiset tarjottavat, jotka oli helppo nostaa esille ja maistuivat kaikille.

OLETTEKO TE VIETTÄNEET JUHLIA NYT POIKKEUSAIKANA? 

 

LUE MYÖS: 

MY LITTLE PONY SYNTTÄRIT VOL 1

NELJÄ VUOTTA, NELJÄ KAKKUA

 

MUISTATHAN SEURATA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *