Hae
Colour Outside the Lines

Tyttöenergiaa

Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää. Plan tukee tyttöjä joka puolella maailmaa ja heidän sivuillaan päivä onkin kiteytetty näin:
”Kansainvälinen tyttöjen päivä 11.10. muistuttaa syrjinnästä, jota tytöt kohtaavat kaikkialla maailmassa ikänsä ja sukupuolensa takia. Toisaalta se on juhlapäivä, joka nostaa esiin tyttöjen voiman ja mahdollisuudet. Poistetaan esteet tyttöjen tieltä ja luodaan tasa-arvoisempi maailma!”
Meidän perheen kaikki lapset on tyttöjä. Perheessä vallitsee siis kunnon akkavalta ja J onkin hyvin kieputettu pikkurillien ympärille. Koska tyttöjä on jo kolme, on haastetta kerrakseen, että kaikki saavat yhtä paljon huomiota. Yritämmekin puuhailla jokaisen kanssa jotain sekä erikseen että yhdessä.
B:n lempipuuhaa on askartelu, prinsessaleikit ja pyöräily. Onneksi meillä askartelusta tykkää myös Lissu ja minä, joten me askartelemme aika usein. B tykkää myös piirtää numeroita ja kirjaimia vaikkei kirjoituksista saakaan vielä selvää kukaan muu kuin hän itse. Ostettiinkin puuhakirjat, joihin saa harjoitella niitä ihan oikeita numeroita ja kirjaimia. B on ihan isin tyttö, joten isin kanssa tulee puuhattua enemmän jotain kuin minun, mutta kyllä minäkin onneksi kelpaan moneen juttuun. B on ihana, kun aina mummilasta tai muulta reissulta kotiin tullessaan hän tulee suoraan halaamaan ja sanoo, että oli ikävä. On kiva huomata olevansa tärkeä.
Lissu rakastaa voimistelua, Netflixiä ja  kavereiden kanssa olemista. Meillä alkaa siis olla pikkuhiljaa teini-ikä käsillä. Lissu tykkää myös leipoa ja shoppailla. Yritänkin viedä Lissun aika ajoin kahdestaan leffaan tai shoppailemaan, jolloin saamme vietettyä sitä tärkeää äiti-tytär-aikaa. Mehän olimme ensimmäiset yhdeksän vuotta Lissun elämästä kahdestaan, joten Lissulle on ollut ehkä kaikista vaikein sopeutua perhe-elämään isossa perheessä.
Sitten on vielä Nipsu. Nipsun kiinnostuksen kohteet on vielä pieniä. Parasta on pitkät päiväunet ja maito. Isin syli on yleensä paras päiväunipaikka, mutta yöunet nukutaan parhaiten äidin kainalossa, jolloin ruoka on lähellä.
Vaikka esikoisen ja kuopuksen välillä on melkein 12 vuotta ja esikoisen ja keskimmäisen välillä se seitsemän vuotta, haluan tyttöjen kaikkien tietävän olevansa ihan yhtä tärkeitä. Meillä kotona opetetaan tytöille, että he pystyvät kaikkeen mitä vain haluavat ja kannustetaan mieluisiin harrastuksiin. Meillä nauretaan ja hassutellaan yhdessä. Meillä halitaan ja pusutellaan. Meillä ollaan onnellisia kaikista kolmesta tytöstä, jotka meille on annettu ja se myös näytetään tytöille itselleen. Meillä ollaan ylpeitä tyttöjen vanhempia.

Muistakaa kannustaa tyttöjä olemaan juuri sellaisia kuin ovat!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *