Hae
Colour Outside the Lines

Viikkokatsaus 24/15

Maanantaina käytiin koittamassa frisbeegolfia ekaa kertaa. Selkä ja käsi sanoivat sopimuksen irti jo aika aikasin, mutta kyllä me kymmenen rataa (vai mikskä niitä sanotaan?) pelattiin. Hauskaa oli ja varmasti mennään uudelleenkin jossain vaiheessa.  

Tiistaina piirrettiin katuliiduilla. Siitä enemmän täällä.

Keskiviikkona askartelin kansia piltti-purkkeihin meidän tuleviin teemabileisiin. Päätettiin kesäloman kunniaks järkkäillä kavereille bileet ja valittiin teemaksi sitten jenkkilä. Kirjottelen niistä lisää sitten myöhemmin. Haettiin myös J:lle Harry Potter Lego-peli pleikkarille. Sitä se on sitten illat pelaillukin.

Torstaina B lähti äidilleen viikonlopuks ja Lissu lähti maalle isotätinsä luo. Lissu meinaa ilmeisesti olla siellä viikon, ei se itsekään vielä tiennyt millon tulee takaisin. Hyvä vaan, kun viihtyy, kun kaikki kaverit on jossain reissussa niin ei täällä kotonakaan tekemistä oikein ole. Siellä se kanoja hoitaa päivät pitkät. Kuulemma ne syö jo sen kädestä. Illalla sitten, kun lapset oli poissa niin täyttelin vauvakirjoja pahimpaan ikävääni. Itse tykkään tosi paljon täyttää vauvakirjan kunnolla ja olenkin yrittänyt saada täytettyä tuota B:nkin vauvakirjaa, josta oikeastaan puuttuu aikalailla koko vauva-aika. Neuvolakortin avulla oon jotain sinne täytelly ja sitten oonkin askarrellu valokuvia ja muuta sellaisten kohtien päälle, joita en tiedä.

                                      

J höpö oli ostanut mulle yllärinä nilkkaketjun. 
                                  
Perjantaina alkoi viikonloppu ilman lapsia, joka meillä on harvinaista herkkua. Käytiin aamupäivästä Ikeassa ostamassa uudet tyynyt, koska edelliset oli jo niin kamalassa kunnossa. J meni sitten illaksi töihin ja minä pääosin vaan makoilin sohvalla kärsimässä selkäkivuista. 

Lauantaina siivottiin koko kämppä ja siivosin vaatekaappini. Keräsin kaapista kaikki vaatteet, joihin en tällä hetkellä mahdu ja niitä tulikin kolme kassillista. Ihan järkyttävä määrä. No, jospa tää dieetti viimeinkin olisi se, joka toimii ja mahtuisin taas niihin. Käytiin J:n kanssa illalla syömässä ja leffassa. Tarkistettiin vielä personal trainerilta, että ruoat käy meille ennen kun mentiin syömään. Söin kanaa ja vihanneksia, joten ruoka ei sinänsä eronnut kauheasti normaalista ruokavaliosta. Annos ei ollut edes mitenkään liian tuhti. Yleensä ravintola-illallisen jälkeen on vähän liiankin täysi olo.

Sunnuntaina katsottiin Fifty Shades of Grey, joka piti käydä katsomassa jo leffassa, mutta se vähän jäi. Oli kyllä ihan hyvä, tosin kirjat lukeneena minua häiritsi jotkin pienet jutut, jotka oli tehty erilailla ja kaikki näyttelijät ei ihan vastanneet omaa mielikuvaa. Käytiin sitten illalla vielä ruokaostoksilla tulevaa viikkoa varten. Kummasti helpottaa dieettailua, kun tekee valmiiksi useamman päivän ruoat.

Millainen viikko teillä oli?


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *