Hae
Colour Outside the Lines

Heinäkuun puhelinkuvat

Puhelin täyttyy aina kuvista, joten joka kuun viimeinen päivä laitan kuluvalta kuulta kuvia blogiin pienen selityksen kera. Näin pääsette näkemään ehkä otoksia, jotka eivät ole muuten päässeet mihinkään.

Kirppikseltä löytyi ihana prinsessamekko parilla eurolla.

Syötiin iltapalaksi dippikanoja ja -vihanneksia.

Vivia tykkäsi lukea auringonpaisteessa.

Rakennettiin junarataa.

Löysin kirppikseltä hauskan vanhan taulun.

Prinsessalle löytyi toinenkin mekko eurolla.

Tämä ihana puupalapelikin löytyi kirppikseltä.

Löysin myös pitkään etsimäni sadetakin.

Tehtiin eväsretki eläinpuistoon.

Testailtiin Matkuksen uutta ihanaa leikkipuistoa.

Käytiin Janin kanssa treffeillä.

Syötiin jäätelöä.

Leikittiin Joensuussa mummolan viereisessä puistossa.

Ja kotimatkalla pysähdyttiin jätskille.

Otin monta peiliselfietä likaisella peilillä.

Vivia oppi tosi hienosti ajamaan potkupyörällä.

Jani rakensi valmiiksi Lego Millenium Falconin. 

 

LUE MYÖS:

KESÄKUUN PUHELINKUVAT

TOUKOKUUN PUHELINKUVAT

Kun uhmaikä tuntuu vain kiihtyvän kiihtymistään

Meidän pienimmällä on ihan hirvittävä uhmaikä menossa.

Siis ihan kunnon tahtokausi. Hän täyttää syyskuun lopussa eli parin kuukauden kuluttua neljä vuotta ja on selvästi nyt huomannut omaavansa oman tahdon.

uhmaikä

Taistelemme päivittäin melkein kaikesta. Vaikka jokin mieluinen asia olisi tiedossa, hän osoittaa mieltään ihan vain siitä ilosta, että osaa tehdä niin.

”MINÄ EN TAHDO” ja ”MUTTA KUN MINÄ TAHDON” ovat meillä usein kuuluvia lauseen aloituksia.

Minusta on ihanaa, että lapsella on vahva tahto, koska tiedän hänen sen ansiosta pärjäävän ja pääsevän elämässään pitkälle, mutta kun edelliselläkin oli (ja toisinaan on edelleenkin) hyvin vahva tahto enkä itsekään ole mikään myötäilijä, ei konflikteilta vältytä. Olen myös itse niin väsynyt, että kaikki ylimääräinen taistelu vaikka sukkien jalkaan laittamisesta tuntuu todella uuvuttavalta.

tahtokausi

Uhmaa pahentaa varmasti vielä se, että päivän mittaan Vivia selvästi väsyy, muttei suostu rauhoittumaan millään keinolla päiväunille. Yleensä ainut paikka, jossa saisin hänet nukkumaan edes hetken, on auton istuin pitkillä matkoilla, mutta enhän minä nyt voi lähteä motaria eestaas suhaamaan vain siksi, että lapsi nukkuisi hetken.

Onneksi parin viikon päästä alkaa arki ja päiväkoti, jossa päivärytmi ehkä muodostaa taas jollain lailla siihen suuntaan, että Vivia ymmärtää päivälevon tarpeen. Luulen, ettei hän ota päiväkodissa niin paljon yhteenkään kenenkään kanssa, koska ilmeisesti minä olen se meidän perheen turvallisimmalta tuntuva aikuinen, kun kaikki lapset aina kohdistavat kiukkunsa minuun.

Alan itse olla tähän viisi kuukautta kestäneeseen kotona oloon jo ihan kypsä ja kaipaan omaa aikaa. Täytyy varmaan suunnitella joku oma loma hotelliin muutamaksi yöksi nollaantumaan syksyllä. Jos sitä vaikka saisi siellä paremmin kouluhommiakin tehtyä omassa hiljaisuudessa. Tai voisinhan minä mennä mökillekin yksin, mutta onhan se nyt ihan eri asia olla hotellissa, jossa voi huoletta olla vaan eikä tarvitse miettiä edes sängyn petaamista.

Välillä kotonakin on pakko ottaa aikalisä ja mennä itse toiseen huoneeseen hengittelemään, että jaksaa taas hetken ottaa lapsen kiukuttelut rauhallisena vastaan.

Ja välillä taas on naurussa pitelemistä kun lapsi huutaa kesken kiukuttelun:

”Sinä olet sillä yököttävä sipuli!”

Onko muiden lapsilla uhmaikä? Mitkä ovat teidän perheen parhaat vinkit sen hallitsemiseen? 

LUE MYÖS:

3,5-vuotias vastaa

Muistathan seurata menoamme myös Instagramissa!