Hae
Colour Outside the Lines

Tulosta lapsille kesäbingo

kesäbingo on vinkki tylsyyden poistamiseksi

Miksikö kesäbingo on hyvä idea?

Kesäloma alkaa pian ja me kaikki vanhemmat tiedetään, että muutama päivä loman alkamisen jälkeen lapsilla alkaa tulla tylsää, kun kotona tai pihalla ei muka ole mitään tekemistä. Tai siltä se ainakin lapsista tuntuu. Vaikka koko kouluvuosi odotetaan sitä kesäloman alkamista kuin kuuta nousevaa ja päiviä loman alkuun lasketaan monta viikkoa ennen kesäloman alkamista, iskee se realiteetti pian silmille, että koulussa sentään on koko ajan kavereita ja tekemistä.

Kun on 9-vuotias (tai minkä vaan muun ikäinen lapsi), tuntuu päivät ihan suunnattoman pitkiltä kesälomalla, koska päivissä ei välttämättä ole mitään struktuuria. Tekemistä ei keksi millään vaikka kotona olisi miljoona lelua, kirjaa ja peliä.

Tulosta siis tästä lapsille kesäbingo ja laita heidät ulos tekemään jotain sen ehdottamia juttuja! Katsokaa kuka lapsista saa nopeiten bingon täyteen ja käykää vaikka yhdessä uimassa, kun koko kesäbingo on täynnä. Tai kun yksi rivi tai sarake on kokonaan täytetty.

Tätä on helppo täytellä joko isompien lasten yksin tai pienempien lasten kanssa yhdessä. Ja jos meinaa kesätekemiset loppua kesken, niin ottakaa tästä joku vinkki kesäpäivälle tehtäväksi.

Miksei tätä voisi täyttää lapsenmieliset aikuiset yksinäänkin.

Kesäbingo

Meidän lapset ainakin kaipaa usein sitä ohjausta toimintaansa, kun ikinä ei muka ole mitään tekemistä eikä aina saa ruutuaikaakaan käyttöönsä. Tällaisen avulla he keksivät itsekin vähän tekemistä eikä aikuisen tarvitse aina olla kertomassa mitä he voisivat tehdä.

9-vuotias voisi täyttää osan tästä jo itse, mutta uimarannalle emme häntä vielä yksin päästäisi. 4,5-vuotiaan kanssa tätä voidaankin täytellä sitten yhdessä, kun tylsyys iskee.

Kesäbingo on helppo tulostaa, kun tallennat kuvan tietokoneellesi ja sen jälkeen tulostat sen.

Tehdäänkö seuraavaksi sadepäivän bingo sisälle?

 

 

LUE MYÖS:

Koiramäki vie matkalle lapsuuteen

Kuopion eläinpuisto yllätti meidät positiivisesti

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *