Hae
Colour Outside the Lines

”Perus, joku luuli taas äitiä mun siskoks”

Näin viestitti teinityttäreni kaverilleen viime syksynä bussista. Olimme Onnibussissa matkalla Turkuun, josta olimme menossa laivalla Tukholmaan viettämään aikaa kahdestaan.

Neljätoista vuotta sitten helmikuun ensimmäinen päivä minulla oli ensimmäisen raskauteni laskettu aika. Minulla ei ollut minkäänlaisia tuntemuksia, että synnytys lähestyy. Itse olen syntynyt kaksi viikkoa yli lasketun ajan ja olin varma, että omakin raskauteni menee yli reilusti.

Heräsin kymmenen aikaan pissihätään. Menin vessaan, pissasin ja yhtäkkiä pönttöön hulahti kauhea määrä vettä. Ihmettelin tätä, koska mielestäni jo pissasin. Lapsivesihän se oli, jonka siistinä tyttönä laskin suoraan vessanpönttöön. 
Lähdin naapurin rouvan kyydillä sairaalaan, jossa äitini oli minua vastassa. Olin hankkimassa lasta yksin, ilman puolisoa, joten äitini tuli mukaan synnytykseen. 
En ehtinyt syödä kotona aamupalaa enkä saanut synnytyssaliin ruokaa. Lounas kyllä tilattiin, mutta se unohdettiin toimittaa minulle. Siinä sitten nälkäisenä aloin synnyttää. En suosittele. 
18.32 minulle syntyi maailman ihmeellisin pieni vauva. En tiennyt odotinko tyttöä vai poikaa, mutta salaa toivoin koko ajan tyttöä. Ajattelin, että tyttö on huomattavasti helpompi kasvattaa yksin, koska en tiedä pojista mitään. Tiedättekö, kun kaikissa ohjelmissa aina huudetaan ”it’s a girl”? Vauvan synnyttyä kukaan ei kertonut minulle kumpi sieltä tuli ja yritin sitä ponnistamisesta väsyneenä kysellä useampaan kertaan. Lopulta joku kertoi vauvan olevan tyttö.

Pieni rimppakinttu Melissa ja 6 päivää vajaa 19-vuotias äiti Melissan ristiäispäivänä. 

Siitä asti, kun Melissa syntyi, meitä on luultu siskoiksi. Ensimmäisen luokan vanhempainillassa opettaja kysyi minulta olinko tietoinen vanhempainillan olevan vanhemmille eikä isosiskoille. Vastasin tietäväni asian, koska olen Melissan äiti. Opettaja jäi tuijottamaan minua vain suu auki.

Meillä on vajaa 19 vuotta ikäeroa, jonka takia olemme myös hyvin läheisiä. Meillä on side, jota moni Melissan kavereista kadehtii. He ihmettelevät, kun Melissa viestittelee kanssani välitunnilla ja kertoo minulle kaiken. Kuulemma he eivät voisi edes kuvitella tekevänsä sellaista. Olen heidän keskuudessaan se cool mom, joka vie lastaan konsertteihin, ottaa hänen kanssaan snäppikuvia ja videoita, käy shoppailemassa ja muutenkin viettää aikaa yhdessä teinin kanssa. Teini on perjantai-iltaisin tyytyväinen vieressäni sohvalla katsomassa Sohvaperunoita ja nyt olemme löytäneet uutena sarjana This Is Us-draaman, joka tulee torstai-iltaisin nelosella.

Meidän suhdettamme on usein Gilmoren tyttöjen Lorelaihin ja Roryyn. Minusta se on suurin kohteliaisuus, jonka voimme saada, koska he ovat minun ultimaattinen äiti-tytär pari, jonka voi keksiä. Heidän suhteensa kestää mitä vain ja on parasta katseltavaa.

Toivon kovasti, että suhteemme pysyy samanlaisena vielä vanhempanakin. Melissa on pienestä asti suunnitellut, että mummoina me sitten asumme yhdessä vanhainkodissa. Höpsö. mutta ihana ajatus.

Olen myös aika ylpeä, että teini sanoo jonkun kysyessä minun olevan hänen paras ystävänsä.

Oletteko te tyttärenne kanssa erottamattomat? 

2 kommenttia

  1. Maria Kojola / Nyt Heti kirjoitti:

    Ihana teksti ja ihanat välit teillä. <3 Toivon kovasti, että minulla ja tytöllä olisivat yhtä läheiset välit hänen kasvaessaan.

  2. Susanna / Colour Outside the Lines kirjoitti:

    Aivan varmasti ovat, olet ihana äiti <3

    Ja kiitos <3 Toivon itsekin, että osaan olla samanlainen äiti myös meidän kahdelle muulle tytölle. Melissalla on vaan se etu, että hän sai omia minut itselleen ensimmäiset 9 vuotta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *