Hae
Colour Outside the Lines

Positiivisen ajattelun voima uhmaikäisen äitinä

”Tämä on vain vaihe ja se menee ohi.”
Näin muistutan itseäni kymmeniä kertoja päivässä. Samalla hengitän syvään ja lasken viiteen. 
Taaperon uhmaikä koettelee rautaisimpiakin hermoja. Taaperon mielialat vaihtelevat viiden minuutin aikana tuhannesti, jolloin aikuiselta vaaditaan loppumatonta kärsivällisyyttä. Itse olen tunnetusti aika tulinen luonne, joten taaperon vaikea uhmaikä on tarkoittanut minun kohdallani aikaa itsetutkiskelulle. 
Olin lasten kanssa kesällä päivät yksin Janin ollessa töissä. Olimme muutenkin tiiviisti koko ajan yhdessä koko kesäloman, kun lapset olivat lomalla päiväkodista koko kesän. Tämä tarkoittikin käytännössä sitä, että olimme taaperon kanssa napit vastakkain joka toinen sekunti, kun hän ei halunnut tehdä mitä minä pyysin tai käskin. 
Aiemmin ensimmäinen reaktioni oli huutaa, koska kyllähän se nyt on niin, että aikuinen määrää ja lapsi tottelee. Väsyneenä jaksan entistä huonommin ”väärin” käyttäytyviä lapsia ja silloin yleensä huusin vielä herkemmin. Kukapa nyt jaksaisi konflikteja väsyneenä?
Nykyään yritän kuitenkin hengittää syvään ja keskustella lapsen kanssa rauhallisesti. Pyydän taaperolta asian tekemistä uudelleen monta kertaa ennen kuin tulistun. Meillä lapset tietävät joutuvansa hetkeksi nurkkaan miettimään asioita, jos he eivät tottele vielä sillä kymmenennellä kerrallakaan, kun jotain pyydetään ja nykyisin taaperon kanssa nurkkaan joudutaan turvautumaan entistä harvemmin. 
Pienin askelin olemme ehkä pääsemässä pisteeseen, jossa taapero ymmärtää, että minä olen se auktoriteetti ja hän ei. Tosin nykyään taapero sanoo itse menevänsä nurkkaan, kun on tuhma, joten se on hieman menettänyt merkityksensä. 

Tähän pisteeseen pääseminen on kuitenkin kestänyt tovin. Vivialla on todella tulinen temperamentti, mutta hän kuitenkin rauhoittuu todella nopeasti. Suuttumus unohdetaan yleensä yhtä nopeasti kuin se on tullutkin. Rauhoittumiseen hän tarvitsee oman rauhaisan paikan ja hetken, jonka jälkeen kaikki on taas hyvin. Yleensä hän menee hetkeksi omaan sänkyyn mököttämään pehmopupunsa kanssa ja palaa takaisin hymyillen leveästi. 
Yritän muistuttaa itseäni siis päivittäin, että lapset ovat pieniä vain kerran ja minun väsyttävä arkeni on heidän lapsuutensa, joten en halua heille lapsuusmuistoja, joissa heille aina vain huudetaan ja heitä torutaan. Edelleenkään meillä ei hyväksytä huonoa käytöstä, kun tiedetään lasten osaavan käyttäytyä kunnolla, mutta kaikille sattuu joskus huonoja päiviä. Niin lapsille kuin aikuisille. Ja ne ovat sallittuja. 

Kesän aikana huomasin entistä enemmän, että omalla ajattelulla on kaikkeen ihan huiman suuri vaikutus. Jos ajattelee positiivisesti heti aamusta, että tästä tulee hyvä päivä, yleensä niin myös käy. Tämä pätee myös lasten kanssa. Kun ajattelen positiivisesti jokaisen tilanteen, on niistä uhmakiukuista huomattavasti helpompi myös itse selvitä kunnialla. 
Joku saattaa tätä lukiessaan ajatella, että no tottakai positiivinen ajattelu auttaa! Tämä saattaa olla ihan normaali ajattelutapa monelle vanhemmalle, mutta synnytyksen jälkeisen masennuksen jälkeen ja kolmen vuoden univelkojen painaessa omat ajatukset eivät aina ole niitä kaikista positiivisimpia. 

Toivon tämän kaiken uhmailun ja keskustelemisen johtavan siihen, että joskus tulevaisuudessa meillä asuu päättäväinen, mutta tottelevainen lapsi, joka osaa tehdä itse järkeviä päätöksiä. Sitä vartenhan me aikuiset lapsille olemme olemassa. Kasvattamassa heistä kunnon kansalaisia. 

Onko teillä esiintynyt taaperoilla uhmaikää? 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *