Hae
Colour Outside the Lines

Pääsiäismuistojen luominen

Mun lapsuuden pääsiäisiin kuului vahvasti mökkeily, lumi ja suklaamunat. Oltiin usein Lapissa mökillä ja siellä oli iso kasa sukulaisia, joten pääsiäiseen kuului myös sukulaiset. 

Mummoni piilotti meille joka pääsiäinen hurjan määrän suklaamunia ja joskus hän unohti niiden määrän ja piilot, joten suklaamunia löytyi vielä juhannuksenakin. Olihan se hauskaa meistä lapsista ja siitä jäi hauska muisto, jota muistelimme äitini kanssa tänäkin pääsiäisenä. 

Olenkin halunnut jatkaa tuota pääsiäismunien piilotustraditiota omille lapsilleni, koska muistan miten ihanan jännittävää niiden etsiminen lapsena oli. Se riemu mikä lapsissa syttyy heidän löytäessään piilot, on jotain niin upeaa. 

Meillä ei ollut tänä vuonna mukana mökillä kuin kuopus, koska keskimmäinen on pääsiäisen äidillään ja teini halusi jäädä ystävien kanssa kotiin. Me nukuttiin tosi vähän ja tänään palattiin kotiin tosi väsyneinä, mutta minusta oli toisaalta myös ihanaa kerrankin saada antaa kaikki huomio vain yhdelle lapselle. 

Haaveilen, että päästään teinin kanssa pian taas reissuun niin hänkin saisi jakamattoman huomioni. 

Ostin kuopukselle muutaman Kinderin ja yhden isomman Kinder-suklaapupun ja hän sai niitä pitkin pääsiäisen viettoa. Näin sokerin määrä ei mennyt ihan yli. 

Instagramissa ihailin miten hienoja munajahteja moni oli tehnyt karttoineen kaikkineen, mutta ei minulla olisi sellaiseen riittänyt kyllä tänä vuonna mitenkään jaksaminen. 

Kuuluuko suklaamunat teidän pääsiäiseen? 

LUE MYÖS: 

Kuinka vietämme tänä vuonna pääsiäistä? 

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.