Hae
Colour Outside the Lines

Kirje teinityttärelleni

Rakas teinini!

Kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska haluan sinun ja koko maailman tietävän kuinka paljon sinua rakastan. 
Odotin sinua jo silloin, kun olit vasta ajatuksen tasolla. Mietin kuinka veisin sinua vauvana vaunulenkeille, kuinka sinä kasvaisit ja leikkisimme yhdessä, kunnes teininä pääsisin kanssa reissaamaan ympäri Eurooppaa. Odotin sinun saapumistasi innoissani. 
Sain tietää heti plussatestin jälkeen, ettei parisuhteen toinen osapuoli ollutkaan ihan samaa mieltä raskaudestani kuin minä vaikka olimme raskautta yhdessä suunnitelleet. Maailmani romahti, mutta sinä olit varmaa alusta asti. Sinut minä pitäisin, koska sinä olit minun oma pieni ihmeeni. Sinun kanssasi elämä olisi ihanaa vaikka olisimme vain kaksin. 
Kävin raskauden aikana hyvin syvissä vesissä ja henkisesti minulla oli vaikeaa. En halunnut raskauden aikana tietää sukupuoltasi, koska totta puhuen pelkäsin sinun olevan poika ja kopio ihmisestä, josta yritin päästä irti. Se ei kuitenkaan olisi saanut minua rakastamaan sinua yhtään sen vähempää, koska sinä olisit silti ollut aivan täydellinen. 
Sängystä nouseminen, päälle pukeminen ja syöminen tuntuivat pitkään mahdottomilta asioilta. Muistin kuitenkin joka ikinen aamu, että minun täytyi pitää huolta myös sinusta itseni lisäksi, joten pakotin itseni ylös, laitoin väkisin vaatteet päälle ja työnsin ruokaa suuhuni. Sinä olit se tärkeä lahja, joka tästä kaikesta uurastuksesta tulisi. 
Ja mikä lahja sinä olitkaan! Olit minun pelastava enkelini, joka piti minut pinnalla, kun olin valmis uppoamaan. Olit täydellinen ja koska kaikella mitä tapahtuu on mielestäni jokin merkitys, minulle annettiin tyttövauva. Oma pieni tyttö, jota sain hoitaa, rakastaa ja suojella. 
Ja suojella sinua minä halusin. Halusin pitää sinut turvassa kaikelta mitä tiesin maailman pitävän sisällään. Ihmisiltä, jotka eivät osaisi arvostaa sinua itseäsi tai jotka eivät haluaisi muuta kuin käyttää sinua hyväkseen. 
Olimme kaksin jo sairaalassa. Ilmoituksestani huolimatta emme saaneet geeniesi kantajaa vieraaksemme silloin emmekä koskaan sen jälkeen. Juuri tuo oli yksi asia, jolta sinua yritin varjella. Halusin kasvattaa sinusta vahvan ja hyvän itsetunnon omaavan nuoren naisen, joka ei välittäisi siitä, ettei hänellä ollut omaa isää. Halusin sinun tietävän, että sinä pystyisit ihan mihin vaan! 
Kotiin päästyämme sinulle tuli koliikki. Ne olivat elämäni väsyneimmät neljä kuukautta. Huusit suoraa kurkkua kaikki yöt niin kovasti, että puhkaisit minulta tärykalvon. Päivisin olit kuitenkin kuin enkeli ja nukuit sikeästi päiväunia. Jaksoin tietäen, ettei koliikkia kestä ikuisesti. 
Sinusta kasvoi tomera pieni taapero, joka puhui täydellisiä lauseita jo 2-vuotiaana. Keskustelimme keskenämme pitkiä juttuja ja meillä oli oikeasti hauskaa. Sinulla ei ollut edes kovinkaan suurta uhmaikää, joten olit todella helppo lapsi. Olit sellainen kuin minulle oli tarkoitettu. Oma henkinen jaksamiseni oli vielä aika pohjamudissa, mutta sinä korjasit minua joka ikinen päivä sanomalla ”äiti, minä rakastan sinua” ja puristamalla kättäni kolmesti. 
Kasvoit isommaksi ja viisaammaksi. Opit itse lukemaan 5-vuotiaana ja olin sinusta suunnattoman ylpeä. En voinut muuta kuin hymyillä ja ehkä vähän punastella, kun ilmoitit jokaiselle kassatädille, että sinulla ei ollut isää, oli vain ihana äiti. 
Olit niin innokas eskarilainen ja koululainen. Halusit joka päivä oppia jotain uutta. Vaikka olit vasta seitsemän, moni kehui sinua henkisesti vanhemmaksi. Jopa yksi ystäväni, joka ei pidä lapsista, rakasti seuraasi. Kanssasi pystyi juttelemaan mistä vain ja sait minut aina hyvälle tuulelle. Tottakai meilläkin oli huonot päivämme, mutta emme ikinä menneet vihaisena nukkumaan. 
Sitten löysin rinnalleni kumppanin, jonka kanssa tulit ihanasti toimeen. Olin ehkä vähän naiivi, kun kuvittelin perhe-elämän alkavan sujumaan samantien hyvin, koska teillä kahdella oli niin kivaa keskenänne. 
Kun tulit teini-ikään ja aloit kysellä perimästäsi, minut valtasi pakokauhu. Olin siirtänyt kertomista aina vain eteenpäin, koska en halunnut satuttaa sinua ajatuksella, ettei joku halunnut sinua. Minä halusin sinut molempien puolesta ja minä olin koko lapsuutesi yrittänyt parhaani mukaan olla riittävä vanhempi molempien puolesta. Kerroin kuitenkin sinulle kaiken minkä halusit tietää, vaikka tiesin sen särkevän sinun sydämesi. 
Ja kuinka se sattuikaan nähdä sinut niin palasina! Ajatus siitä, että minä olin vastuussa siitä, että sinuun sattui, söi minua sisältä. Minä olin päättänyt tuoda sinut maailmaan ilman toista vanhempaa. Minä olin päättänyt, että haluan sinun syntyvän isättömänä. 
En voinut suojella sinua siltä tuskalta, jolta olin yrittänyt pitää sinut turvassa syntymästäsi asti. Siltä tuskalta, jonka minä olin jo kärsinyt ja nyt kärsin uudelleen katsoessani sinun kipuiluasi asian kanssa. 
Olit kuitenkin taistelija aivan kuten minäkin olin ollut. Kävit pohjalla, mutta nousit sieltä ylös entistä vahvempana. Lupaan ja vannon, että jonakin päivänä kaikki tuo kipu on vain kaukainen muisto huonoista ajoista. Huomaat, ettet oikeasti koskaan tarvinnutkaan sitä ihmistä, jonka kuvittelit tarvitsevasi. 
Koska sinulla on koko ajan ollut minut ja nyt sinulla on myös isäpuoli, joka tekee kaikkensa onnesi eteen. Minun käy sääliksi sitä ihmistä, joka on tietoisesti tehnyt valinnan pysyä poissa elämästäsi, koska he tässä menettävät, et sinä. Sinä olet upea ja vahva naisen alku, joka edelleen pystyy ihan mihin vain haluaa ja joka selviää mistä vain. Sinä olet mahtavaa seuraa, osaat kuunnella sydäntäsi ja seurata sitä. Osaat olla juuri se, joka itse olet etkä anna muiden määrittää itseäsi. Sinä olet oma itsesi ja ylpeä siitä. 
Eivätkä sanat edes riitä kertomaan kuinka ylpeä minä olen sinusta enkä malta odottaa miten mahtava aikuinen sinusta vielä kasvaa. 
Kuten lapsuuden lempikirjassasi sanottiin: 
Minä rakastan sinua kuuhun ja takaisin. 
Rakkaudella, äitisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *