Vauvan jakamisen vaikeus totaaliyksinhuoltajuuden jälkeen
Kun Melissa syntyi, olimme täysin kaksin. Oli vain minä ja vauva sekä se ihana vauvakupla, johon uppouduimme. Minä olin yksin vastuussa hänestä ja hänen tarpeistaan. Ei ollut toista vanhempaa, jonka kanssa olisi pitänyt tehdä päätöksiä vaan päätin yksin kaikesta, jopa hänen nimestään.
Minulla oli tukiverkostona vanhempani ja veljeni, joiden kanssa asuimme Melissan elämän kaksi ensimmäistä vuotta, mutta vauva kuitenkin oli minun ja minä päätin hänen asioistaan sekä olin vastuussa hänestä. Hoidin häntä yksin, mitä nyt joskus pyysin hieman apua, että pääsin yksin suihkuun. Nämäkin käynnit yleensä ajoitin Melissan päiväuniaikaan.
Tästä syystä jo Viviaa odottaessani minun oli vaikeaa totutella faktaan, että nyt meitä olisikin kaksi vanhempaa päättämässä asioista ja jakamassa sitä arkea. Ehkä vaikein asia tässä yhteisvanhemmuudessa oli kuitenkin se, että en voinut omia vauvaa syliini koko ajaksi vaan osa sylittelyajasta piti jakaa Janin kanssa.
Olen ehkä hieman liian omistushaluinen taaperosta edelleen. Toisaalta saan edelleen päättää vaatteista ja muusta pienestä yksin, koska ne ovat asioita, jotka eivät Jania niin paljon kiinnosta. Isot päätökset teemme yhdessä, kuten minne lapsi meni päiväkotiin. Tuo sylittelyn jakaminen saattaa hetkittäin olla edelleen vaikeaa. Luulen sen olevan vaikeaa aina vaikka saisimme kymmenen vauvaa lisää.