Hae
Colour Outside the Lines

Blogin TOP 5

1. Ei tullut äitiä, ei tullut isää, vain itkua, kipua, surua lisää 

”Silloin, istuessani keskellä isomahaisia naisia, se iski. Todellisuus, että eilen olin vielä ollut raskaana ja nyt en enää ollutkaan. Olin tuhonnut oman lapseni.”
Melkein vuosi sitten olin pimeässä paikassa. Marraskuussa 2014 jouduin lähtemään hätäverillä kohdunulkoisen raskauden takia leikkaukseen ja lokakuussa 2015 seuraava raskaus meni kesken ihan alkumetreillä. Tämä syksy näyttää valoisammalta. Viime vuonna kuitenkin kirjoittelin pitkän postauksen tuntemuksistani noiden kahden raskauden tapahtumista.

2. aivan kuin elokuvissa

”Olimme hotellihuoneessa, joka oli koristeltu (teko)ruusun terälehdillä ja (led)kynttilöillä. Pöydällä odotti shamppanjaa, mansikoita, kermavaahtoa sekä suklaata ja sivupöydällä oli myös korurasia. Ajattelin jo, että J on joululahjaksi hankkinut minulle korvakorut tai kaulakorun, mutta yhtäkkiä hän polvistuikin eteeni ja kysyi ”Susanna, tuletko vaimokseni?”. Minulla meni hetki rekisteröidä kaikki tämä ihanuus ja vastata kyllä.”
Viime joulukuussa J yllätti minut aivan täysin kosiessaan minua elokuvamaisella tavalla. Se oli ihanan romanttista ja olen todella onnekas, että olen löytänyt J:n. Tästä ihanasta kosinnasta kertovasta postauksesta tulikin kaikkien aikojen toiseksi luetuin postaus blogissani.
3. SAAKO RASKAANA OLEVAA KUTSUA LIHAVAKSI?
”Kyllä tiedän olevani ylipainoinen ja näyttäväni lähinnä valaalta tällä hetkellä, mutta onko sitä pakko huudella kovaan ääneen tuolla tavalla? Milloin toisten ulkonäön arvostelemisesta suoraan päin naamaa on tullut hyväksyttävää?”
Tämä on yksi uusimmista postauksista ja myös luetuimpia. Olimme rannalla koko perheellä ja joukko nuoria käveli vastaani, kun olin kävelemässä portaita ylös. Yksi näistä nuorista päätti kovaan ääneen kertoa mielipiteensä painostani ja pahoitin tästä mieleni aika pahasti.
raskausajan asukuva

4. Raskauden puoliväli saavutettu eli rv 20+0

”Nyt alkaa jo maha saada pallomaisia muotoja, ainakin tiukoilla vaatteilla näkyy hyvin.”
Minulla oli alkuraskaudesta hieman ulkonäköpaineita siitä, ettei vauvavatsani ollut pyöreä vaan lähinnä näytin siltä kuin olisin turvoksissa suuren aterian jäljiltä. Olen ylipainoinen odottaja, joten vauvavatsan näkyville tuleminen kesti aika pitkään. Olimme Kroatiassa raskauden puolivälissä, joten kuvausmaisemat olivat aika mahtavat.
raskauden puoliväli

5. Vihdoin kotona! +gender reveal

”Saatiinhan me se sukupuolikin rakenneultrassa tietää. J oli koko ajan sitä mieltä, että tyttö siellä on, itse arvelin enemmän poikaa ja poikamahalta on moni vatsani sanonut näyttävänkin. Niin kaikki sanoivat Lissua odottaessanikin ja arvatkaas mitä. Tyttöhän siellä taas on! Ilmeisesti ei voi minun mahan muodosta erottaa sukupuolen määräytymistä.”

 

Kyllä meillä oli tytöt odottaneetkin tuota rakenneultraa, jossa selvisi tuleeko heille pikkusisko vai pikkuveli. Tyttöä molemmat halusivat ja senhän he tulevat saamaan. Ehkä meille tulee joskus iltatähtenä poika.
gender reveal

onko joku muu teksti jäänyt mieleesi hyvin näiden lisäksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *