Hae
Colour Outside the Lines

Hääpaikka varattuna, hääsuunnittelu voi alkaa!

Me varattiin tänään hääpaikka! Paikaksi valikoitui Valoharju Kuopion Vehmasmäessä. 

Käytiin eilen katsomassa paikkaa ja se oli täydellinen. Tai no, niin täydellinen kuin olla voi.

Alunperin haaveilin häistä Outokummun vanhoilla kaivoksilla, tarkemmin ottaen Jauhimossa, joka on iso, tehdasmainen juhlatila.

Tämä haave kaatui kuitenkin siihen, ettei tilassa ole ollenkaan keittiötä eikä minkäänlaisia kylmälaitteita, joten ruoka olisi pitänyt tilata suoraan paikalle lämpimänä ja iltapalatkin olla jotain mikä ei tarvitse kylmäsäilytystä. Juomille olisi pitänyt myös ehkä roudata paikalle jonkinlaiset kylmälaitteet ja se olisi ollut sekä hankalaa että kallista.

Päätettiin nyt kuitenkin, että pääsemme kaikista helpoimmalla, kun järjestämme häät Kuopiossa, koska silloin järjestelyt on nopein ja näppärin hoitaa. Voidaan rauhassa mennä edellisenä päivänä koristelemaan ja jos esimerkiksi jotain tarvitsee mitata, on se helppoa, kun paikka on lähellä.

Valoharju Vehmasmäki, hääpaikka Kuopiossa
Valoharju on nuorisoseuran omistama talo Kuopion Vehmasmäessä. Paikka valittiin aika pitkälti hinnan ja koon perusteella. Se sijaitsee 20 kilometrin päässä Kuopion keskustasta ja sinne pääsee helposti isoja teitä pitkin. Valoharju on suosittu hääpaikka kesäisin ja minulle se oli tuttu ennestään, koska minun ylioppilasjuhlani (ja ukkini 80 vuotisjuhlat) pidettiin siellä.

Etupuolella rakennusta sijaitsee todella iso parkkipaikka ja talon takana oli meidän iloiseksi yllätykseksi lasten leikkipaikka keinuineen ja liukumäkineen.  Sisälle astutaan isoon eteistilaan, jossa on hienot rokokoo-koristeet ja ja paljon naulakkotilaa. Eteisen toisella puolella on tila, jossa voi hyvin ennen tai jälkeen juhlien vaihtaa vaatteita. Toisessa päässä eteistä löytyy kivat, muutamia vuosia sitten remontoidut wc-tilat. 

Valoharju Kuopio

Juhlasali toimii nuorisoseurantalolla myös jumppasalina. Valoharju on aktiivisesti käytössä ja siellä järjestetään muun muassa tansseja. Bändiä varten onkin iso lava esiintymiseen. 

Saliin mahtuu helposti pöydät ja tuolit sadalle hengelle ja salin takana olevassa tilassa on tilaa isolle buffetpöydälle. Kaikki kalusteet kuuluvat vuokrahintaan, joka on muuten vaan 550€ koko viikonlopulta (pe-su). Tilaa saa koristella oman maun mukaan ja esimerkiksi harsokangasta ja valoja saa laittaa kattoon kiinni niin halutessaan. 

Tilasta saakin tosi persoonallisen helposti pelkillä koristeilla. Ihanaa, kun nyt on paikka varattuna niin on helpompi alkaa tehdä ihan konkreettisia suunnitelmia. 

Meille iso ja tärkeä asia paikan etsinnässä oli, että saadaan itse valita mistä ruoka ja juomat tulee eikä ole pakko ottaa paikalta itseltään. Täällähän niitä ei olekaan, koska vuokrasimme pelkän tilan. 

Valoharju lava hääpaikka

Valoharju

Valoharju juhlatila hääpaikka

Meidän vieraslistalla on tällä hetkellä noin 75 henkeä, joten mahdutaan tuohon tilaan paremmin kuin hyvin. Pitää vielä miettiä jossain välissä istumajärjestystä ja sitä, että montako pöytää tuonne tilaan nyt oikeasti laitetaan. 

Ennen kuin mentiin katsomaan Valoharjua paikan päälle, katsottiin DPlaysta Unelmahäät-jakso, jossa oli häät tuolla. Jaksossa näki tosi kivasti paikkaa vaikka mistä kulmasta ja sai jo jonkinlaisen ennakkokäsityksen. Ainut mikä meitä hieman huoletti oli ruskeat muoviset tuolit, mutta ne olikin nyt vaihdettu siistimpiin puisiin.  

Juhlatilan vieressä on iso suurtalouskeittiö, jossa on helppo itse tai pitopalvelun valmistaa tarjolle juhlaruoat ja kylmäsäilytystäkin on oikein mukavasti.

Pakko muuten kehua paikkaa sen verran, että käytiin pahimpien helteiden aikaan ja sisällä oli ihanan viileää eli Valoharju on täydellinen hääpaikka vaikka olisi kuumakin kesäpäivä. 

Valoharju hääpaikka tuolit

Hääpaikka on nyt siis varattu vuodelle 2022 eli suunnittelu voi alkaa ihan kunnolla! Mehän (tai siis minä) ollaan suunniteltu häitä jo monta vuotta, joten suurimmat jutut on selvillä, mutta jotkut isotkin asiat on vielä epäselviä, kuten se millaisen sormuksen tai hääpuvun haluaisin tai halutaanko paikalle DJ vai bändi.

Parhaat vinkit siis hääsuunnitelmista kehiin! 

 

LUE MYÖS:

MIKSI SUUNNITTELEN HÄITÄMME PIENI MERENNEITO-TEEMALLA?

MEILLÄ ON HÄÄPÄIVÄ PÄÄTETTYNÄ! 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.