Kuopuksen synttärimatka Tukholmaan lähestyy
Meidän kuopuksella on synttärit syyskuun loppupuolella ja ollaan vietetty kahdet edelliset synttärit risteilyllä. Ekalla kerralla oltiin Skidit-risteilyllä, kun se sattui just synttäreiden aikaan ja tokalla kerralla oltiin Tukholmassa just synttäripäivänä. Tästä on siis kuopuksen mielestä tullut ja perinne ja nyt kuopuksen synttärimatka Tukholmaan lähestyy.
Toisaalta tää on tosi kiva perinne. Ekalla kerralla kaikki lapset oli mukana ja viimeksi oltiin laivalla kahden nuorimman kanssa, mutta tänä vuonna ajattelin mennä kuopuksen kanssa kaksin, koska hän täyttää tänä vuonna 10 vuotta niin tää matka on siitä vähän spessumpi.
Oltiin viimeksi kuopuksen kanssa kaksin laivalla neljä vuotta sitten ja silloin annoin hänen aikalailla määrittää mitä tehdään. Mentiinkin siis ihan täysin hänen toiveiden mukaan ja ehkä tälläkin kertaa tehdään niin.
Silloin me ainakin:
vietettiin paljon aikaa leikkipaikalla
Luulen, että nyt kun hän on hieman isompi, kiinnostaa leikkipaikkaa enemmän suunnistukset, pelialueet ja ostokset. Mä otan aina lapsille FriendSHIP-rannekkeet, koska niissä on mukana vähän ostosrahaa ja erilaisia tehtäviä. Niillä pääsee myös kylpylään, kun aikuinen ostaa oman lipun, joten sinnekin suunnataan laivalla aivan varmasti.

Kuljettiin julkisella liikenteellä
Ollaan jo vuosia käytetty Tukholman julkista liikennettä, koska se on tosi toimiva, nopea ja edullinen. Julkisen liikenteen käyttämiseen on oma sovellus ja liput on sitä kautta tosi helppo ostaa. Aivan varmasti taas kuljetaan metrolla, ratikalla ja ehkä jollain muullakin, koska se on meille myös elämys, kun Kuopiossa kulkee vain bussit. Ostan usein vuorokausilipun vaikka ollaan maissa vaan vajaa kuusi tuntia, koska silloin saadaan käyttää julkista liikennettä niin paljon kuin halutaan.

Tutkittiin vanhaa kaupunkia
Tukholman vanha kaupunki on aivan ihana ja sympaattinen. Me käydään siellä usein vain pyörimässä vaikka ei ostettaisikaan mitään, koska siellä on ihana tunnelma. Toissa reissulla käytiin tutustumassa ekan kerran SF Bokhandelniin, jonka kuvittelin olevan tosi pieni kirjakauppa, mutta sehän oli massiivinen kolmen kerroksen kirjataivas. Saatetaan eksyä sinnekin tällä reissulla. Kuopus haluaa luultavasti gluteenittomaan leipomoon ja synttäripäivän kunniaksi saakin sieltä herkkuja, joten se on ehdottomasti listalla vähän kauempana keskustassa.
käytiin museossa
Meidän kuopus rakastaa historiaa ja hän onkin ihan huippua seuraa reissussa, koska hän ei koskaan sano ei museoille. Oikeastaan meidän kaikki lapset on samanlaisia ja usein käydäänkin museossa. Ainut poikkeus Tukholmassa on maanantait, koska silloin museot on kiinni ja harmillisesti ollaan oltu usein reissussa just silloin. Nyt kuitenkin Tukholma-päivä osuu tiistaille, joten kaikki museot on avoinna ja tällä kertaa ehkä mennään tutustumaan Historiska museetiin, jossa mä oon käynyt, mutta kuopus ei. Kuvassa oltiin menossa Tukholman kuninkaanlinnan varuskammariin, jossa on muuten tosi kiva seikkailu linnan hiiren kanssa pienestä lisämaksusta!

käytiin ostarilla
Meidän ihan lemppariostari Tukholmassa on Westfield Mall of Scandinavia, joka sijaitsee noin viiden minuutin junamatkan päässä keskustasta. Se on valtava ostoskeskus, jossa on meidän lempparikauppa eli Lego Store. Ennen siellä oli myös Disneyn liike, mutta harmillisesti se on lopettanut. Ostarilla on myös tosi kiva ilmainen leikkipaikka ja monta kauppaa, joita meillä ei täällä Suomessa ole kuten Uniqlo, Pull&Bear ja Din Sko. Jos pelaat Pokemon Go-peliä, on tämä paikka ihan täydellinen siihen!

Me odotetaan jo reissua innolla ja aion Tukholmassa mennä kyllä aikalailla 10-vuotiaan ehdoilla, koska onhan silloin hänen syntymäpäivä. Kerron sit jälkikäteen mitä kaikkea puuhailtiin ja löydettiinkö jotain meille uusia paikkoja.
Onko sulla jotain tukholmavinkkejä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:
SF Bokhandeln -kirjataivas Tukholman vanhassa kaupungissa
Happy Atelier – Gluteeniton leipomo Tukholmassa
Syksy tuli -ja kesäloma alkoi
Elokuu on jo puolessa välissä, joka tarkoittaa, että syksy tuli ja mun kesäloma alkoi. Ja siis tämän postauksen kuvituskuvien silmäpusseista päätellen kesäloma tulee ihan tarpeeseen!
Oon tehnyt töitä koko kesän ja ollut enemmän tai vähemmän myös puhelimen päässä tavoitettavissa koko ajan, koska toimin vastuumyyjänä ja mielelläni autan muita tottakai pienien pulmien kanssa myös vapaapäivinä. Meillä on ollut myös yllättäviä poissaoloja, joita oon itse paikkaillut ja tämä on tarkoittanut, että oon ollut aika paljon töissä. Vähän oli vikalla viikolla jo väsymystä ilmassa, mutta nyt oon lomalla seuraavat kaksi viikkoa.

Loma alkaa perheleirillä, jolla ollaan kuopuksen kanssa just nyt. Meidän melkein kymmenen vuotiaan lemppariaine koulussa on uskonto ja hän rakastaa seurakunnan leirejä, joten ollaan jo kolmatta kesää perheleirillä kahdestaan. Iltahartaudet on yksi hänen lempiasioista täällä ja hän oikein silminnähden nauttii kaikesta uskontoon liittyvästä. Tietysti on myös kiva, kun täällä on kavereita ja kivaa yhteistä tekemistä -hyvää ruokaa unohtamatta.
Muita lomasuunnitelmia on koko suvun naisten yhteinen matka Riikaan ensi viikolla (kuopus pääsee ekaa kertaa lentokoneeseen). En oo itse koskaan käynyt Riikassa, mutta oon kuullut sen olevan kiva kaupunki, joten odotan reissua innolla ja niin odottaa lapsetkin.

Lisäksi aion pitää kotona suursiivouksen, koska arjessa ei oo ollut aikaa tai jaksamista tehdä sellaista ihan perusteellista koko kämpän siivousta. Mun vanhempien omenapuut myös notkuu omenoita, joten aion kuivailla omenoita meidän uudella uunimallisella kuivarilla. Mulla on myös pari Legoa odottelemassa kasaamista.
Kaikista eniten aion kuitenkin ottaa rennosti ja vaikka olla tekemättä jonain päivänä yhtään mitään! Houkuttaisi viettää yksi päivä vaan sohvan pohjalla ja lukea kirjaa. Ja hei, meinataan osallistua nuku yö ulkona-tapahtumaan ja nukkua teltassa!

Siinä olikin jo aika paljon tekemistä kahdeksi viikoksi, mutta en ota kyllä paineita lomalle vaan teen just sitä mikä tuntuu hyvälle. Toivotaan, ettei koko loppukuuta sada vettä niin pääsee myös ulkoilemaan.
PS: Olispa muuten pisamat, kuvien pisamat on vaan Essencen pisamatussilla piirretty.
Ihanaa päivää just sulle!
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


0

