Yhden lauantain puuhat
2Näistä kuvista on jo useampi viikko, mutta parempi myöhään kuin milloinkaan, vai mitä?
J tekee aika paljon viikonlopppuisin töitä ja minähän käyn vain koulussa, joten meillä on B päiväkodissa vain arkisin ja vain 15 päivää kuukaudessa. Usein tuo 15 päivää ei edes täyty. Tämä yhtälö tarkoittaa sitä, että minä olen aika paljon B:n kanssa kotona. Syksyllä Lissulla oli reissuja ja leirejä melkein joka viikonloppu, joten me olimme B:n kanssa sitten kahdestaan. Onneksi Kuopiossa oli aika monena viikonloppuna ohjelmaa lapsille, joten ei tarvinnut keksimällä keksiä tekemistä. Tämän postauksen kuvat onkin otettu yhden lauantain aikana, kun olimme B:n kanssa kahdestaan. Täältä voit lukea yhdestä aiemmasta lauantaista, jonka vietimme kahdestaan tänä syksynä.
 |
| Joko teidän Frozen-fanit ovat maistaneet näitä? Meillä yhtäkkiä haluttiin joka ilta- ja aamupalalla muroja. |
Meidän läheinen kauppakeskus on siitä ihana, että siellä järjestetään aika usein lapsille ja lasten vanhemmille ohjelmaa (eilen esimerkiksi oli ilotulitus, joka näkyi meille asti). Käytiin B:n kanssa katsomassa Muumeja kauppakeskuksella tuona syksyisenä lauantaina. Tämän lähemmäs emme Muumeja päässeet. Joku muukin oli tullut Muumeja katsomaan. Muumimammalla taisi olla yllätyssynttärit. Me lähinnä B:n kanssa tanssittiin musiikin mukana.
Kauppakeskuksessa oli muutakin ohjelmaa lapsille. Oli poneja, jotka kulkivat eteenpäin , kun niiden päällä istui ja vähän pomppi. B:llä ei ihan ymmärrys eivätkä ehkä voimatkaan ponin kuljettamiseen riittäneet, joten työnsin ponia eteenpäin. Myös pomppulinna ja tatuoiva pelle löytyivät samasta tilasta. B:tä harmitti se, että tatuointi katosi liiankin nopeasti sen hankautuessa paidan alla irti. Hän ehkä kuvitteli niiden olevan ikuisia niin kuin minulla.
Samana lauantaina oli Matkuksessa Katti Matikainen ja Nakkirakki. Sielläkin oli niin paljon ihmisiä, ettemme kovin lähelle päässeet. Katti Matikaisesta en edes saanut kuvaa, kun hän oli suurimman osan ajasta ilmeisesti kyykyssä ja vilahti aina vaan näkyviin. B ei kauheasti välitä tuosta Katti Matikaisen televisio-ohjelmastakaan, joten emme tätä esitystä katsoneet edes loppuun. Enemmän B:tä taisi kiinnostaa ilmapallo, jonka Ikeasta sai.
Lelukauppa Partasella oli vielä samana päivänä Myyrä ja menimmekin innoissamme häntä halaamaan. B ei ole tainnut edes katsoa Myyrää koskaan eikä me omisteta yhtään Myyrä-kirjaa, mutta silti B oli ihan innoissaan nähdessään Myyrän ja olisikin halunnut halia häntä vaikka koko päivän.
Illalla katsottiin vielä B:n lempielokuvaa, Frozenia. Varmaankin se on jokaisen pienen prinsessan lempielokuva tällä hetkellä. Toinen lemppari on Barbien prinsessakoulu. Olen itse vähän yrittänyt hillitä tuota Frozen-villitystä eikä meiltä löydy montaa Frozen-vaatettakaan, koska päiväkodilla jokaisella tytöllä on samanlaiset vaatteet. Katsotaan mitä Frozenia Hollannista tarttuu tuliaisiksi.
Löytyykö teiltä pieniä Frozen-prinsessoja?
Voiko itse olla itsensä sankari?
Meillä oli koulussa viime viikolla palautettavana oppimispäiväkirja, jossa piti kirjoittaa kulttuureista ja niiden vaikutuksesta itseensä. Yhdessä kysymyksessä kysyttiin, ketkä ovat sankareitani? Aloin miettimään kysymystä ja kysymykseen on todella vaikea vastata.
Äitini, joka opiskeli vaikka kotona oli kolme lasta (ja opiskelee muuten vieläkin aika ajoin jotain uutta). Hän aloitti erikoistumisopinnot pikkuveljeni ollessa noin kuukauden ikäinen. Muistan, kun meillä oli mummo hoitamassa meitä lapsia ja äiti ajoi tauoilla kotiin imettämään pikkuveljeäni. Hassua mitä sitä lapsuudestaan muistaa.
Äiti on myös aina ollut tukenani. Kun kerroin olevani raskaana, äiti ei tuominnut eikä arvostellut. Äiti antoi minun itse päättää mitä teen ja mitä haluan eikä missään vaiheessa epäillyt ääneen kykyäni olla hyvä äiti niin nuorena. Äiti on myös aina hyväksynyt myös B:n perheeseemme ja antanut B:n suoraan kutsua häntä mummiksi.
Lissu, joka on kasvanut koko elämänsä ilman isää eikä ole missään vaiheessa edes kaivannut sellaista elämäänsä. Lissusta on kasvanut hieno tyttö vaikka elettiinkin aiemmin kahdestaan. Lissu osaa myös olla isosisko vaikkei hänellä siitä aiempaa kokemusta olekaan. Tottakai tytöt ovat kiinni toistensa kurkussa vähän väliä, mutta eivätkö kaikki sisarukset ole?
B, joka kulkee kahden paikan välillä muutaman päivän joka kuukausi ja silti sopeutuu. Tietysti asiaa varmasti on helpottanut huomattavasti fakta, ettei B varmastikaan muista aikaa ennen tätä järjestelyä ja meillä puhutaan kuitenkin, että B:n koti on täällä ja toisessa paikassa käydään. B on sopeutunut pikkusiskon rooliin ihmeen hyvin. Molemmille tytöille muutos on ollut suuri, koska molemmat olivat aiemmin ainoita lapsia. Silti tytöt rakastavat toisiaan aivan kuin biologiset isosisko ja pikkusisko.
J, joka on maailman paras isä sekä B:lle että Lissulle. Minussa on aikalailla kestämistä, kun sille päälle satun (ja se on aika usein) ja J rakastaa minua silti joka päivä enemmän kuin edellisenä.
Tämä tuokin minut takaisin alkuperäiseen kysymykseeni. Voiko itse olla itsensä sankari vai onko se vain itserakasta?
Vaikka se jonkun mielestä olisikin itserakasta, sanon minä itse , koska olen kestänyt kaikki elämän koettelemukset ja osaan edelleen nauraa -varsinkin itselleni. Osaan edelleen nauttia elämästä vaikka se ajoittain hankalalta tuntuukin. Olen edelleen minä. Joten en ajattele sen olevan itserakasta tai suuren egon paistattelua vaan ylpeyttä omasta itsestään ja omista saavutuksistaan.