Hae
Colour Outside the Lines

Neljä vuotta sitten minulla oli laskettu aika

Tasan neljä vuotta sitten tänään minulla oli laskettu aika meidän nuorimmaisesta. Olin varma, että vauva syntyy ajallaan, koska olin synnyttänyt esikoiseni tasan laskettuna päivänä eikä minulla ollut takana muita synnytyksiä.

Asiat meni kuitenkin hieman erilailla kuin olin kuvitellut. Jäin jo joskus viikolla 32 vuodelepoon ja sain nostokiellon, koska minua supisteli jo silloin todella paljon. Pieninkin rasitus sai supistukset aikaan ja makoilinkin sitten päivät pitkät sängyssä, koska en voinut mennäkään minnekään.

Mulla meni vedet 36+6 iltapäivällä ja kirjauduttiin sairaalaan illalla, ettei meidän tarvitsisi keskellä yötä sinne lähteä. Synnytys ei kuitenkaan käynnistynyt itsekseen vaan sitä jouduttiin lääkkeellisesti avustamaan ja Vivia syntyi 37+0, juuri täysiaikaisuuden rajan ylittäneenä. Olimme viikon sairaalassa seuraamassa keltaisuusarvoja ja kotiuduimme viikon vanhan vauvan kanssa. Parin seuraavan viikon aikana ehdimme ottamaan newborn- ja perhekuvia ja nuuhkimaan vauvaa niin, että olimme ihan vauvahuuruissa.

Vauva kerkesikin jo kolmen viikon ikään ennen kuin koko laskettu aikani oli.

 

Nyt on hassua ajatella, että tuosta on jo aikaa neljä kokonaista vuotta. Aika on mennyt siivillä. Tosin osaksi se varmaan tuntuu siltä, koska ensimmäisestä kahdesta vuodesta jotkin päivät ja viikot ovat aikamoisen sumun peitossa vauva-ajan huonosti nukuttujen öiden takia. Onneksi Vivia alkoi vihdoin parin vuoden iässä nukkumaan paremmin ja aloin itsekin palata takaisin normaaliksi.

Nyt näitä kuvia katsellessa kasvaa vauvakuume, joka minulla on ollut varmaan siitä asti, kun ymmärsin mikä vauva on.

Muistan, kun otimme nämä kuvat ja mä vihasin yli kaiken sitä miltä näytin. Maha oli muka liian iso, kaksoisleuka näkyi ja hiukset oli ihan miten sattuu. Tämän takia en uskaltanut julkaista kuvia minnekään.

Nyt näitä katsellessa näen vaan miten onnellinen olin. Ja hei, 3 viikkoa synnytyksestä niin kai se mahakin olisi vielä saanut pömpöttää ilman, että itse sitä mollaan.

Onko sinulla laskettu aika pitänyt paikkansa?

 

LUE MYÖS: 

KAUNIS PIENI IHMINEN

ONKO MEIDÄN LAPSILUKU TÄYNNÄ? 

 

MUISTATHAN SEURATA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA 

2 kommenttia

  1. Jenni S. Big mamas home kirjoitti:

    Eikä miten ihanat kuvat. 😍

    https://www.bigmamashome.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *