Väsymys on äitiyden suurin tabu
Sini Ariell aiheutti kohun kertomalla julkisesti olevansa aivan loppu vauva-arjen keskellä ja ajattelevansa äitiyden olevan paskaa. Tuttavapiirissäni tästä nousi kohu, koska eihän äiti voi sanoa noin.
Osa ystävistäni kuitenkin nosti esille Tuomas Enbusken IL-kolumnin. Enbuske kehuu Ariellia rohkeudesta sanoa ääneen tabuista suurimman. Sen, että joskus tekisi mieli vain ottaa ja lähteä.
Jos porukka jakaantuu kahtia, niin minä valitsen puolen, jossa saa sanoa ääneen olevansa aivan loppu. Minäkin olen aivan loppu. Niin loppu, että joskus tekisi mieli ottaa ja lähteä.
Varsinkin silloin, kun taapero on herättänyt minut kaksikymmentä kertaa yön aikana ja aamulla tuntuu, että voisin nukkua vuoden putkeen. Sitten taapero herää ja väläyttää hymyn. Silloin päätän kaiken väsymyksen ja pahan olon olevan sen arvoista.
Ei vauva-aika kestä koko elämää eikä se aina tule olemaan yhtä raskasta. Se on vain vaihe, kuten joka paikassa toitotetaan. Esikoisen koliikki vei minut jaksamisen äärirajoille ja monet illat itkin vauvan kanssa, kun en enää jaksanut hyssytellä huutavaa vauvaa aamuneljältä.
Haluan asua maassa, jossa voi sanoa ääneen olevansa aivan loppu ilman paskamyrskyä. Kynnys sen kertomiselle ei pitäisi olla niin korkea. Äitien pitäisi olla toistensa tukena eikä kivittää toista siitä, että uskaltaa kertoa väsymyksestään ja tuntee oman jaksamisensa rajat.