Hae
Colour Outside the Lines

Olen unohtanut millaista on olla muodikas

Näin mammalomalla tuo on aika osuva kysymys. Aiemmin seurasin muotia aika tarkasti ja ostinkin aina kaupassa käydessäni uuden muodilehden. Mieluiten ulkomaalaisen, koska Suomeen trendit rantautuvat yleensä vähän jälkijunassa.
Vauvan myötä muoti on aikalailla unohtunut. Tänään uutta Cosmoa lukiessani järkytyinkin, kun huomasin hiihtareiden olevan taas muotia. Siis HIIHTOHOUSUJEN! Niiden samojen hiihtareiden, joita silloin reilu 20 vuotta sitten meillä oli jalassa koulussa ja joita vertailtiin kenellä on kivoimman väriset. Minulla oli punaiset ja se oli onnenpäivä, kun sai mustat. Nuo samaiset mustat tänään siellä Cosmossakin näkyivät. Pitää kai mennä kaivelemaan vanhempien varastot läpi, siellä kai ne minun vanhat hiihtarit vieläkin majailevat.
Vauvan ja raskauden myötä (ja sen stressin, jota tunsin raskautta yrittäessä) jotenkin tuo itseensä panostaminenkin unohtui. Valvottujen öiden ja nautitun suklaamäärän jälkeen peilikuva on jotain aivan toista kuin muutama vuosi sitten. Kiloja on se 15 enemmän, josta varmaan viisi kiloa on pelkkiä silmäpusseja. Ei siinä uudet vaatteet tai kiva meikki kauheasti auta, että tuntisi itsensä hotiksi. Eikä se ainakaan auta, että neljävuotias kysyy päivittäin ”Miksi sulla on niin iso maha?”.
Pitäisi siis varmaan tehdä asialle jotain, saattaa joku sanoa. Väsyneenä ei kauheasti tee mieli lähteä lenkille ja helposti kääntyykin sen suklaan puoleen.Minulla on huono itsetunto, sen tiedostan itsekin. Jotenkin se huono itsetunto vielä lisää sitä suklaan syöntiä, koska kun tunnen itseni rumaksi, syön lohtusuklaata, joka lihottaa minua ja sitten tunnen oloni taas huonoksi, koska olen lihava. Loputon kierre.
Toisaalta olen ajatellut asian niin, että koska minulla on pieni vauva, en jaksa stressata ulkonäöstäni kauheasti vaan mieluummin keskityn olennaiseen eli siihen vauvaan. Peilistä siis tulee jatkossakin katsomaan vähän kulahtanut äiti, kunnes vauvan unirytmi vähän muuttuu.
Painoa aion pudottaa kyllä pikkuhiljaa, koska en tunne itseäni itsekseni näin painavana. Minulla on myös odottamassa varastossa kauhea määrä vanhoja vaatteita, jotka eivät luonnollisesti tällä hetkellä mahdu päälle ja joihin haluaisin vielä mahtua. Ehkäpä keväällä liityn johonkin nettivalmennukseen.
Luulenpa, etten niitä hiihtareita vetäisi jalkaan tämän painoisena enkä myöskään 15 kiloa laihempana.

Mites te muut? Seuraatteko muotivillityksiä? Joko teidän kaapista löytyy hiihtarit?

Vauva-arki ja sen mukanaan tuomat haasteet

Vauva-arki on monessa perheessä varmasti aivan muuta kuin ruusuilla tanssimista. Se oikea arki ja sen tuomat haasteet saattavat tulla yllätyksenä monelle esikoisen saavalle. Meillä oli J:n kanssa molemmilla kokemusta vauva-arjesta ja siitä millaista se on. Lissulla oli koliikkia, joka teki siitä aika haastavaa, mutta aika oli jo kullannut muistot lähes 12 vuodessa. Uusperhearki ja uusi, ensimmäinen yhteinen vauva, ovatkin sitten jo aivan eri asia kuin se normaali vauva-arki. Onneksi meillä sentään on takana tätä yhdessä asumista niin kauan, ettei B esimerkiksi muista enää aikaa, jolloin hän asui isänsä kanssa kahden ja Lissukin on jo tähän perhetilanteeseen tottunut. Lissu oli jo sen verran iso meidän perheiden yhdistyessä, että hän osasi ajatella myös sitä, etteivät parisuhteet aina onnistu ja hän olikin aluksi aika skeptinen meidän perheen tulevaisuudesta. Kihlaus ja raskaus taisi olla ne virstanpylväät, jotka toivat Lissulle sen tunteen, että tässä tilanteessa ollaan pysyvästi.
Kuten oli odotettavissa, Lissu ei ole ollut vauvasta mustasukkainen. Lissusta onkin ollut suuri apu vauvan hoidossa, kun on apua kaivannut. Tietysti Lissu kaipaa sitä kahdenkeskistä aikaa äitin kanssa ihan kuin kaikki lapset, mutta ymmärtää miksi se on aika harvinaista. Ollaan me muutaman kerran käyty kahdestaan shoppailemassakin Nipsun syntymän jälkeen.
B on ottanut vauvan vastaan paremmin kuin osasin odottaa. Kyllä hän sitä pikkusiskon syntymää kovasti odottikin. B:llä on menossa vaihe, ettei hän jaksaisi millään odottaa mitään ja jos jotain ei heti saa, alkaa mökötys. Täällä onkin mökötetty aika usein siitä, ettei huutavaa vauvaa saa ottaa omaan syliin tai ettei juuri nukahtanutta vauvaa saa mennä pussailemaan ja halailemaan. Vauvan saama huomio on välillä yksi mustasukkaisuuden aihe ja välillä pitää hakea huomiota millä tahansa. B on myös alkanut puhua minulle ”sinun vauvasta” ja ”minun isistä” kuin täsmentääkseeen, ettei isi ole vauvan vaan hänen. B on aina ollut isin tyttö, joten tämä ei ollut yllätys. Saattaa mennä hetki, jos toinenkin, että isi on B:n puheissa myös vauvan isi. Onneksi oma isosiskon titteli tuntuu vielä olevan ylpeyden aihe, jota toitotetaan kaikille postinkantajasta kaupan tätiin.
Yksi mustasukkaisuuden aihe on muuten vauvan lelut. Kokosin vauvalle leikkimaton lattialle ja eihän se vauva sinne edes ehtinyt ihmettelemään koko mattoa, kun B jo hyökkäsi matolle leikkimään. Eihän tuo melkein 5v meinannut edes mahtua leikkikaarien alle, mutta väkisin sinne oli vain tungettava. Oli siinä naurussa pidättelemistä.
Eniten haastetta arkeen tuo armoton väsymys, jonka takia pää tuntuu kuin se oli täynnä sumua ja jonka takia tunnun unohtavan kaiken tärkeän. Tähän mennessä on unohtunut ainakin Lissun hammastarkastus ja oma verikoe. Onneksi lääkäri ymmärsi hyvin ja varasi uuden ajan seuraavalle viikolle. Unohtaisin varmaan oman päänikin jonnekin, jos se ei olisi kiinni kaulassa. Nostan hattua vanhemmille, joiden lapset on syntyneet pienillä ikäeroilla. Olette ihan supernaisia ja -miehiä, kun jaksatte hoitaa sekä lapset että kodin! Meillä on joulukoristeet odotelleet kolme päivää olohuoneen nurkassa, että saisin ne paikalleen. Bloggaaminenkin on nykyään tehtävä yhdellä kädellä, koska Nipsulle tuntuu kelpaavan tällä hetkellä vain äidin syli.
Onneksi Nipsusta sentään ei tarvitse enää ottaa verikokeita niin kuin neljä ensimmäistä viikkoa otettiin. Nyt meille on tosin tullut uutena jatkuva pulauttelu. Pyykkiä tulee koko ajan, kun Nipsu pulauttaa milloin minnekin.

Mitä haasteita olette kohdanneet vauva-arjessa?