Hae
Colour Outside the Lines

Viikkokatsaus 20/15

Huh, taas on yksi kiireinen viikko takana. Tällä viikolla vihdoinkin olen hieman toipunut siitä karmeasta väsymyksestä, josta kerroin aiemmin täällä. Vihdoinkin olen jo pystynyt olemaan pystyssä koko päivän ilman päiväunia -ainakin osan päivistä.

Maanantaina käytiin B:n kanssa kiertelemässä Matkusta heti aamusta. Mukaan tarttuikin pari paitaa. Käytiin myös parilla kirpparilla.


Heidin ja Lissun kanssa käytiin elokuvissa katsomassa Avengers – Age of Ultron. Oli kyllä tosi hyvä elokuva! Lissu jo kyseli millon tulee seuraava. Lissu ei ollut nähnyt edellistä osaa, koska lähdettiin leffaan vähän extempore, mutta hyvin tuntui pysyvän kärryillä. Eipä tuossa hirveästi ollut edellisistä elokuvista mitään, kun itsekin olin viimeksi katsonut edellisen osan elokuvateatterissa.




Toppi BikBok, hame H&M, neule Kappahl,
tennarit Vans, laukku Longchamp
Tiistaina aamulla jumppailin Mel B:n kanssa, kunnes alkoi huimata ja oli pakko luovuttaa. Olin iltavuorossa, mutta se loppui sitten lyhyeen, kun oli hieman identiteettikriisiä. Itkusta ei tullut loppua, joten oli pakko luovuttaa ja lähteä kotiin. 

Iltapalaksi meillä oli parsaa, serranokinkkua ja cantaloupe-melonia. J ei kyllä edelleenkään ole suostunut parsaa maistamaan. Ihme ennakkoluuloja!

Keskiviikkona kävin aamulla pitkästä aikaa salilla. Söin salin jälkeen vasta aamupalan. Yleensä tarvitsen ruokaa heti kun nousen paitsi jos kello on seitsemän tai vähemmän. Jos joudun nousemaan niin aikaisin, kärsin koko aamun todella huonosta olosta. Mietin myös täällä millainen äiti olen.

Toppi Gina Tricot, housut H&M,
kengät Puma
                                

Olin iltavuorossa ja kotiin tullessa minua odotti yllätys B:ltä. Ihanaa, kun lapset askartelevat jotain ja antavat ne niin innoissaan. Ja miten vilpittömästi se lasten suusta tulee, kenelle askartelut ovat menossa. Meillä onkin monta kansiollista tallessa molempien tyttöjen askarruksia ja piirustuksia kellarissa. 

Torstaina käytiin vierailulla ystävän luona. Ihana oli taas nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Ystävän koirakin oli kasvanut huimasti. B pissi housuun päiväunilla, koska ei edelleenkään älyä nousta sängystä ylös. Alkaa keinot loppua millä tuon tytön saisi nousemaan itse ylös. Tällä kertaa siis ei pitänyt minkäänlaista ääntäkään vaikka pissasi sänkyyn. Yleensä viimeistään siinä vaiheessa alkaa kamala huuto. Onko kellään muulla ollut samanlaisia ongelmia?

Laitoin myös päähän pinkin värinaamion, joka ei oikein levittynyt ja aika vähän tarttui. No, tulipahan kokeiltua. Siitä on kyllä aika pitkä aika, kun oon hiuksia värjänny, joten ei tuo nyt sinänsä oo ihmekään, ettei enää tuo värinaamio tarttunut. Oon yrittäny kasvattaa hiuksia ja siks oonkin yrittäny olla värjäämättä hiuksia. Huomenna siihen tulee kyllä jonkinlainen muutos.



Perjantaina olin vapaalla, mutta koko päivä meni hujauksessa. Kävin aamulla lääkärissä valittamassa tätä jatkuvaa pissahätää. Käyn edelleen vessassa kolmesti yössä ja hereillä ollessani noin puolen tunnin välein. Alkaa jo rajoittaa elämää tällainen vessassa ravaaminen.


Iltapäivän vietin viikkaillen ja kuvaten tyttöjen vaatteita. Perjantaina postasinkin vastauksen haasteeseen mitä B:n vaatekaapista löytyy. 

                                        





Perjantai-iltana Lissulla oli cheer-kevätnäytös Kuopio-hallilla ja oltiinkin isolla porukalla katsomassa sitä. Lissu on ihan rakastunut nyt tuohon lajiin. Hän oli jo lopettamassa harrastusta, mutta kuulemma haluaa jatkaa syksyllä ja haluaa isompana itse valmentajaksi. Tähän näytökseen Lissun joukkue oli saanut lainaksi esiintymisasut. Lissu harjoittelee cheeriä alkeisjoukkueessa, joten heillä ei ole vielä omia esiintymisasuja. 



 

Pelattiin Lissun kanssa illalla vielä Just Dancea sillä aikaa, kun J kävi lenkillä. Löysin (tai Jade sen oikeastaan löysi) pari viikkoa sitten kirpparilta yhden aiemmista Just Dance peleistä ja sieltä löytyi Ensisilmäyksellä-sarjasta tuttu biisi. 

                                   

Lauantaina aamu vietettiin Lissun kanssa pelaillen ja lakkaillen kynsiä. Muu päivä siivottiin kotona. Pesin vihdoinkin sohvan päälliset. Imuroin olohuonetta, sohvan alusia ja sohvatyynyjen välejä yli tunnin. Kyllä nyt pitäisi olla pölyvapaa olohuone. Kävin myös hakemassa postista B:lle uuden maton, siitä enemmän omassa postauksessaan. 

  

Sunnuntaina olin töissä ja tytöt oli J:n kanssa kotona. Tytöt oli kuulemma leikkineet koko päivän nätisti keskenään ja aloittivat kamalan tappelun, kun minä tulin kotiin. Voi hermoparkani…

Postasin Lissun vaatekaapin sisällöstä ja mietin mistä noin hoikalle ja pitkälle tytölle löytyisi sopivia housuja.

                                       

Illalla yritin opettaa B:tä sanomaan äitipuoli, mutta olen kuulemma äiti rakas pulla. Kelpaa sekin.


Millainen viikko teillä oli?

2 kommenttia

  1. titti // tittin elämää kirjoitti:

    Teillä on ollut pääosin kiva viikko 🙂 Meillä oli ihan mukava viikonloppu, joka kyllä verottaa sitten näköjään vielä tänäänkin. Sen siitä saa kun harvoin pääsee irrottelemaan arjesta 🙂
    Mä en oo itseasias koskaan kans maistanut parsaa, hirveet ennakkoluulot mutta voisin maistaa jos sitä joku olisi valmiiksi tehnyt 🙂

    Ei kuulu kyllä mulle, mutta uteliaisuudestani kysyn onko B:n biologinen äiti mukana kuvioissa? Ei tarvitse vastata jos tuntuu liian henkilökohtaiselle. Ihanaa, että pitää sinua ihan oikeana äitinä :)!

  2. Susanna kirjoitti:

    Mä taas rakastan parsaa!

    B:n äiti asuu kauempana eli B asuu meillä ja käy äitillään parin viikon välein viikonlopun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *