Hae
Colour Outside the Lines

12 kysymystä talvesta

Mä rakastan blogihaasteita. Bongasin Tuulanneli-blogista hänen kehittelemänsä haasteen ja oli itsekin pakko ottaa tähän osaa.

 

1. Kuntosali vai metsälenkki? 

Ehdottomasti metsälenkki pelaten Pokemonia. Ostin tänä talvena pitkästä aikaa toppahousut ja onkin ihanaa, kun oon voinut ulkoilla lasten kanssa edes vähän enemmän kuin aiempina talvina. Talvikengät on kyllä pakko uusia ensi talveksi, koska mun nykyiset kengät tuntuvat fuskaavan ja sukat kastuu, jos seisoo lumihangessa.

Kuntosalillekin voisin lähteä, jos olisi kaveri, jonka kanssa käydä. En osaisi tehdä siellä oikein mitään eikä mun kunto ole kovin kehuttava, joten tarviisin jonkun tosi aloittelijan kaveriksi.

2.Mökkeily vai hotellimajoitus? 

Jos mentäisiin Janin kanssa kaksin niin valitsisin luksusta eli hotellimajoituksen ja mielellään vielä huonepalvelun, koska silloin voisi kunnolla rentoutua.

Jos taas lähdettäisiin lasten kanssa, olisi mökkimajoitus ihana. Tänä talvena ei olla vielä eksytty mun vanhempien mökille, koska siellä ei talvella ole oikein nukkumapaikkoja niin paljon kuin kesällä ja yleensä käydäänkin siellä vain kesäisin. Pitääpä katsoa, jos hiihtolomalla eksyttäisiin mökille vaikka päiväreissulle.

Ensi talveksi ollaan mietitty mökin vuokraamista jonkun hiihtokeskuksen läheltä. Minä ja Melissa ollaan ainoat meidän perheessä, jotka osaa lasketella, mutta toivon, että saadaan siihen muutos ensi talvena ja voidaan sitten lomailla lasketellen tai hiihtäen.

3.Kuuma kaakao vai kermakahvi? 

Kuuma kaakao, koska en osaa juoda kahvia. Olen vasta nyt parin viikon ajan opetellut juomaan teetä. Kuuma kaakao maistuu parhaalta varsinkin laskettelun lomassa.

4.Kirja vai tv-sarja? 

Viime aikoina olen enemmän katsonut tv-sarjoja kuin lukenut, mutta kyllä kirjoissa on oma viehätyksensä ja valitsen kirjan. Parasta olisi istua mökkilomalla takkatulen edessä lukemassa.

5.Hiihto vai luistelu?

Ehdottomasti luistelu. En ole hiihtänyt lapsuuden jälkeen kertaakaan, koska meidän aikaan koulussa oli vielä hiihtokilpailuja joihin oli pakko osallistua ja jäin aina viimeiseksi. Minulle on jäänyt myös traumat lapsena Lapissa hiihtämisestä, joten en ole edes koittanut hiihtoa enää. Tosin tänä talvena harkitsin ekaa kertaa lapsuuden jälkeen suksille nousemista.

Luistelu on kivaa ja olemmekin käyneet lasten kanssa luistelemassa tänä talvena muutamia kertoja. Minun on pakko uusia luistimet ensi talveksi, koska luistelen edelleen ala-asteella saamillani luistimilla ja huomasin tänä talvena, että ne on varmaan ostettu kasvunvaralla, koska en voi luistella ollenkaan ilman paksua villasukkaa tai luistimet on tosi isot.

6.Pilkkikalastus vai lumikenkäily? 

Vaikea sanoa, en ole koittanut kumpaakaan. Mutta pakko kyllä kallistua lumikenkäilyn puolelle, koska olen allerginen kalalle enkä ehkä siksi ole koskaan välittänyt kalastamisesta.

7.Nastakengät vai Uggit?

Nastakengät, koska olen superkömpelö ja liukastelen ulkona koko ajan. Huomasin muuten XXL:ssä mainoksen, että he voivat nastoittaa melkeinpä mitkä vain kengät eli periaatteessahan UGGit voisi nastoittaa myös.

8.Pipo vai hattu?

Pipo. Rakastan pipokelejä, koska ei tarvitse miettiä hiusten laittamista ja pipo pitää korvat lämpimänä.

9.Laskettelu vai lautailu? 

Laskettelu. Olen koittanut lautailua kahdesti opettajan ohjauksella. Ekalla kerralla nyrjäytin ranteen ja toisella nilkan. Ei ollut siis mun juttu.

10.Avanto vai uimahalli? 

Uimahalli ja mieluiten lämmin allas. Palelen jo siellä rata-altaassa ihan liikaa, koska en osaa kunnolla uida eikä siinä ehdi tulla lämmin. Luulen, että avannossa iskisi paniikki.

11.Toppatakki vai villakangastakki? 

Olen sen verran vilukissa, että sanon toppatakki. Villakangastakitkin on kivoja, mutta on parasta kun voi kääriytyä oikein lämpimään toppatakkiin.

12.Lumityöt vai joutenolo takkatulen ääressä? 

Molemmat on kivoja, jos seura on oikea. Mitä jos tekisi lumityöt ensin ja olisi jouten sen jälkeen?

Mitä sinä olisit valinnut?

 

LUE MYÖS: 

20 ASIAA MINUSTA, JOITA ET EHKÄ TIENNYT

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.