Hae
Colour Outside the Lines
Kaupallinen yhteistyö

Tampereen pieni lelukauppa toi ilon kaikkien kasvoille

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Tampereen pieni lelukauppa aukesi viime kuun alussa ihan Tampereen keskustaan. Me päästiinkin käymään siellä heti avajaisviikolla, kun olimme Tampereella lasten kanssa. Tosin luulen, että lelukauppa olisi ollut meidän listalla vaikka olisimmekin olleet matkalla Janin kanssa kaksin.

Tampereen pienen lelukaupan takana on Tuotantoyhtiö HIHHIHHII, jonka omistavat Aku Hirviniemi ja Janne Kataja. Janne Kataja omistaa myös Riihimäen pienen lelukaupan.

Nimestään huolimatta Tampereen pieni lelukauppa ei suinkaan ole pieni vaan se käsittää 700 neliömetriä kahdessa eri kerroksessa.

Tampereen pieni lelukauppa

Avajaisviikon kunniaksi lelukaupan ulkopuolella tarjottiin lapsille hattaraa.

Tampereen pieni lelukauppa sijaitsee ihan keskustassa, Hämeenkadun varressa ja melkein sen eteen pysähtyy ratikka eli paikalle on helppo mennä. Tien toisella puolella on esimerkiksi Sokos ja Tampereen Kauppahalli.

Ensimmäisenä kauppaan astuessa vastassa oli suuri Barbie-osasto ja siitäkös meidän lapset innostuivat. Meidän kaksi nuorintahan tyttöähän ovat siis 4- ja 9-vuotiaat, joten Barbiet kiinnostavat edelleen. Tosin minä meillä taidan eniten olla Barbie-hullu ja olisinkin voinut tyhjentää kaikki hyllyt oikein mielelläni. Saatavilla oli niin harvinaisempia kuin niitä muissakin kaupoissa myytäviä nukkeja.

Lasten huomion kiinnitti eniten heti sisääntulossa näkyvä ihana Barbien talo ja jättimäinen Barbie-laatikko, jonka sisälle pääsi ottamaan kuvan. Minua ilahduttivat myös pyörätuolissa istuvat Barbie ja Ken, koska en ollut vielä nähnyt niitä livenä aiemmin.

Yläkerrassa on Barbien lisäksi kassa, synttäritarvikkeita, Hama-helmiä ja muutamia muita juttuja.

Alakertaan pääsee liukuportaita tai hissillä. Lasten hihkunta vain yltyi, kun menimme alakertaan. Alakerta oli pullollaan hylly toisensa jälkeen mitä ihanimpia leluja ja pelejä.

Lelut oli kivasti lajiteltu niin, että yhdessä osiossa oli pelejä, yhdessä nukkeja, yhdessä legoja ja niin edelleen. Hyllyjen välissä oli runsaasti tilaa kulkea vaikka lastenvaunujen kanssa. Usein nimittäin hyllyvälit ovat liian ahtaat, mutta täällä sitä ongelmaa ei ollut.

Meidän lasten mielestä yksi parhaista jutuista lelukaupassa oli kolikoilla toimivat laitteet. He ajelivatkin niillä innoissaan.

Tampereen pieni lelukauppa ei kuulu mihinkään ketjuun vaan on itsenäinen lelukauppa. Neljä itsenäistä lelukauppaa ovat kuitenkin päättäneet yhdistää voimansa ja perustaneet oman niin sanotun ketjun, Oikeat lelukaupat, johon kuuluu Tampereen pienen lelukaupan lisäksi Riihimäen pieni lelukauppa, Leluliike Casagrande ja Kuopiossa sijaitseva Lelukauppa Partanen, joka on meille hyvin tuttu. Heillä on usein yhteisiä tarjouksia.

Oli virkistävää käydä uudessa lelukaupassa, koska yleensä aina vierailemme vain Kuopion lelukaupassa. Lapsille oli luvattu ostosrahaa sen verran, että sillä sai ihan kivan kokoiset tuliaiset ostettua ja he miettivätkin kuumeisesti mitä olisi kiva ostaa kotiin.

Pienin leikki innoissaan leikkipisteillä, joita oli lelukaupassa useampikin kappale. Hän olisi varmaan voinut viettää lelukaupassa leikkien vaikka koko päivän, mutta me muut ei oltu ihan samaa mieltä, kun nälkä alkoi vaivata.

Minun mielestä paras pieni yksityiskohta lelukaupassa oli hyllyn reunoihin piilotetut vitsit. Ne sopivat hyvin kaupan ja tietenkin HIHHIHHIIn, tyyliin.

Vitseinä toimi esimerkiksi :

Miksi banaani meni kosmetologille? Siksi, että se halusi kuorinnan. 

Nämä pienet vitsit naurattivat sekä lapsia että aikuisia ja kevensi kivasti tunnelmaa.

Tampereen pieni lelukauppa oli elämys, joka toi hymyn huulille sekä lapsille että aikuisille.

Meidän mukaamme tarttui 4-vuotiaalle magneettinen paperinukke ja Hama-helmiä. Nämä ovat olleet hitti koko viimeisen kuukauden ja niillä on leikitty useaan kertaan eli oli todellakin rahansa arvoiset.

9-vuotias haaveili sekä Harry Potter-nukesta että Harry Potter 1000 palan palapelistä, mutta päätyi kuitenkin valitsemaan musiikkia soittavan koiran, jolla onkin sitten leikkinyt kotona. Luulen, että ne Potter-jutut olisi ollut hieman pitkäikäisempiä, koska 9-vuotias alkaa jo kiinnostua enemmän muista asioista kuin leluista, mutta onneksi pikkusisko voi sitten leikkiä koiralla seuraavaksi.

Me aikuiset ostettiin pakohuonepelin kaltainen palapeli. Palapeli ollaan jo saatu tehtyä, mutta pakohuoneosa siitä on vielä selvittämättä. Täytyy varmaan ottaa se asialistalle tänä viikonloppuna!

Jos liikut Tampereen suunnalla, niin suosittelen käymään Tampereen pienessä lelukaupassa. Tästä tulee aivan varmasti meidän ykköskohde lasten kanssa Tampereella.

Oletko jo käynyt tampereen pienessä lelukaupassa?

LUE MYÖS:

IHANA LOPETUS KESÄLLE TAMPEREELLA

SÄRKÄNNIEMI OLI HAUSKA ALOITUS KESÄLOMALLE! 

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

Kaupallinen yhteistyö: Visit Tampere

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *