Nimeni on Susanna ja kävin katsomassa näytelmän Nimeni on Susanna

Nimeni on Susanna ja kävin eilen Kuopion kaupunginteatterissa katsomassa näytelmän Nimeni on Susanna.

Tämä oli oikeasti hauska sattuma ja hieman naurahdin, kun luin näytelmän nimen. Näytelmän ensi-ilta oli eilen ja olipa kiva käydä taas teatterissa pitkästä aikaa.

Mistä nimeni on susanna kertoo?

Kuopion kaupunginteatterin sivuilla näytelmää kuvaillaan näin:

”Nimeni on Susanna” on lempeä draama neljän eri-ikäisen naisen välisestä vankasta ystävyydestä. Se antaa arvon pitkille ja suvaitsevaisille ystävyyssuhteille, muttei kaunistele niiden mutkikkaita ja ärsyttäviä ulottuvuuksia.

Jos ystävyys ei koskaan maistu kirpeältä tai happamalta, eihän se elämää olisikaan. 55-vuotias hauska, fiksu ja menestynyt toimittaja Susanna sairastuu Alzheimeriin.

Tanskalaisnäytelmä kysyy, mitä toisen eteen on lopulta valmis tekemään. Mihin ystävyksien keskinäisen lojaliteetin pitäisi venyä, mihin se saa venyä.

Merenranta on oleellinen osa tapahtumien maisemaa. Näytelmä sijoittuu sekä nykyaikaan että naisten yhteiseen menneisyyteen, saman meren mainingit taustalla.

Inhimillinen haavoittuvuus koskettaa, vaikka tilanteissa voi nähdä paljonkin koomisia sävyjä. Kaiken keskiössä on kuitenkin naisten välinen kiintymys ja luottamus.

Esityksestä huokuu armollisuutta, lämpöä ja mustien virtojen yli kantavaa kepeyttä. Kotimatkalla on helppo hengittää ja hyväksyä elämän arvaamattomuus.

Tekee mieli kilauttaa vanhoille, kiireisiin kadonneille ystäville: Hei eikö olisi kiva tavata ja päivittää elämäämme?

Kuva: Kuopion Kaupunginteatteri

Mitä itse pidin näytelmästä?

Näytelmä oli viihdyttävä ja piti otteessaan koko parituntisen. Näytelmän teemat koskettivat, välillä vähän naurattivat ja välillä melkeinpä itkettivät.

Naisten välinen ystävyys tuli hienosti esille ja näyttelijät selvästi itsekin liikuttuivat vuorosanoistaan välillä. Susannaa näyttelevän Riina Björkbackan roolisuoritus oli aivan upea ja välillä tuntui kuin hän oikeasti olisi sairastanut alzheimeria.

Näyttämön lavasteet oli muuten myös kekseliäät ja upeat. Ei voi kuin ihastella teatterissa työskentelevien ihmisten kädenjälkeä.

Kuva: Kuopion Kaupunginteatteri

Olipa muuten oikeasti kivaa käydä taas teatterissa. Yhdeksännellä luokalla meillä oli (ehkä jopa ensimmäisinä ysiluokkalaisina Kuopiossa) K9-kortit, joilla me päästiin eri kulttuuritapahtumiin, kuten museoihin ja teatteriin. Kävimme silloin ystäväni kanssa melkein joka viikko teatterissa ja saatoimme nähdä jotkut näytelmät kymmenisen kertaa.

Teatteriin astuessa muistot tulvivat aina mieleen ja palaan mielessäni niihin hyviin aikoihin.

Teatterissa on niin oma tunnelmansa ja koska olin paikalla yksin, keskityin näytelmään ihan täysillä ilman häiriötekijöitä. Teen nykyään harvoin asioita ihan täysin yksin ja huomasin kyllä nauttivani yksinkin olemisesta. Täytyy varmaan ottaa tämä tavaksi.

Ennen esitystä ja väliajalla tosin törmäsin sattumalta sometuttuun, jonka kanssa oli hauska vaihtaa nopeasti kuulumiset vaikka ei tunnetukaan entuudestaan muuten kuin Instagramin kautta. Hauska miten juttu luisti silti.

Tykkäätkö sinä käydä teatterissa? 

Esitysajat ja liput näet täältä.

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

LUE MYÖS: 

Prinsessa Pikkiriikki -näytelmä, joka valloitti meidän sydämet