Hae
Colour Outside the Lines

Pääsin kouluun!

Töihin paluu ahdisti minua aivan kamalasti monta viimeistä äitiysloman kuukautta. Ahdistus alkoi lopulta jopa viemään yöuniani. Tiesin fyysisen kuntoni olevan liian huono oikeaan työhöni, olinhan tehnyt korvaavaa työtä jo ennen äitiyslomaani.
Hain syksyn lisähaussa ammattikorkeakouluun opiskelemaan tradenomin tutkintoa englannin kielellä ja pääsykokeeseen menin hyvin väsyneenä ja varmana, etten kyllä sisään pääse. Jotenkin kuitenkin pääsin pääsykokeen hyväksytyin ja jopa riittävin arvosanoin läpi! Minulla on siis koulupaikka ja opiskelu alkoi viikon varoitusajalla eilen.
Myös J aloitti ammattikorkeakoulussa opiskelun eilen. Nyt meillä siis asuu kaksi täyspäiväistä opiskelijaa. Ja mikä parasta, nyt minun ei enää tarvitse ahdistua siitä töihin paluusta. Rakastin asiakaspalvelutyötäni, jossa pääsin näkemään ihmisiä ja olemaan oma sosiaalinen itseni, mutta valitettavasti siitä luopuminen olisi ollut edessä vaikken tähän tutkintoon olisikaan päässyt.
Minulla oli haaveena, ettei minun tarvitsisi alle vuoden ikäistä Nipsua viedä vielä päiväkotiin tai hoitoon ylipäänsä ja eilen astelinkin kouluun vauva mukanani. Kaikki meni oikein hyvin, vauva jaksoi muutaman tunnin ihmetellen luokkahuonetta ja kaikkia uusia luokkatovereitani, mutta kuitenkin ehkä eniten sitä englannin kieltä, jota luokkahuoneessa puhuttiin. Luokkakaverit eivät tuntuneet häiriköityvän vauvan mukana olosta ja opettajilla oli hauskaa, kun he saivat uuden pienen oppilaan. Olen aiemmin käynyt avoimen kautta joitain kursseja tästä samaisesta tutkinnosta ja minulla onkin täksi syksyksi vain muutama kurssi käytävänä. Näissäkään kursseissa ei ole läsnäolopakkoa, joten minun ei tarvitse välttämättä luokkahuoneessa istua koko aikaa. Valinnaisia olisi tarkoitus tutkia, jos niistä löytyisi jotain mieleisiä.
Parasta tässä on, ettei Nipsun tarvitse vielä mennä hoitoon vaan hän voi olla minun kanssani kotona. Nykyään hän nukkuu parit pitkät päikkäritkin, joten ne ajat voin hyvin käyttää opiskeluun. Ja onhan J illat sekä viikonloput kotona, jolloin voin mennä opiskelemaan vaikka kirjastoon.

Onko kenelläkään kokemusta vauvan tai taaperon kanssa opiskelusta?

Onko iällä väliä? Äidiksi 18-vuotiaana vs äidiksi 30-vuotiaana

Ensimmäisen kerran äidiksi tullessani olin 18-vuotias. Toisen lapsen syntymän aikaan olin jo 30-vuotias. Välissä kului melkein kaksitoista vuotta ja kasvoin paljon äitinä. Listasin alle muutaman asian, joista osa on muuttunut ajan kuluessa ja osa taas pysynyt samana.

 

  • 18-vuotiaana synnytyksestä palautuminen oli nopeaa, 30-vuotiaana ei niinkään. 
  • 18-vuotiaana varjelin vauvaa jokaiselta kolhulta. Silloin olisin ollut täydellistä kohderyhmää konttauskypärää myyville yrityksille. Jokainen pieni kuhmu, joka konttaamaan opetellessa tuli, sattui enemmän äitiin kuin vauvaan. Ne olivat kolhu äidin omatunnolle, kun vauvaa ei osannutkaan kasvattaa pumpulissa. 30-vuotiaana osaan jo ajatella, että vauva oppii kyllä varomaan päätään kontatessaan.
  • 18-vuotiaana luin jokaisen vauvoista kertovan oppaan, jonka kirjastosta löysin ja säästin jokaisen lipetin, jonka neuvolasta sain. 30-vuotiaana suurin osa neuvolan antamista lappusista on päätynyt paperinkeräyspinoon. Luen kyllä ne läpi, mutta en enää säästä niitä kirjahyllyssä. 
  • 18-vuotiaana minua luultiin usein lapseni isosiskoksi. 30-vuotiaana olen automaattisesti äiti. 

 

  • 18-vuotiaana puin lapseni lähinnä kierrätettyihin vaatteisiin, jotka olin saanut tutuilta ja jotka eivät aina miellyttäneet omaa silmää. 30-vuotiaana uskallan sanoa, jos en vaatteista pidä. 
  • 18-vuotiaana jaksoin leikkiä vauvan kanssa huonosti nukutun yön jälkeen. 30-vuotiaana paras leikki on maata lattialla ja antaa vauvan kiipeillä päälläni.

 

  • 18-vuotiaana harrastin vauvan kanssa paljon. Kävimme vauvauinnissa, taidekurssilla ja jumpassa. 30-vuotiaana ajattelen vauvan saavan tarpeeksi virikkeitä ilman kalliita ohjattuja harrastuksiakin. 
  • 18-vuotiaana rakkaus vauvaa kohtaan oli aivan yhtä aitoa ja suurta kuin 30-vuotiaana
  • 18-vuotiaana vauvalla ei ollut sisaruksia vaan hän sai jakamattoman huomioni. 30-vuotiaana vauvalla on jo sisaruksia ja huomio täytyy jakaa muiden kanssa. Esikoisesta on myös ollut suuri apu vauvan hoidossa. 
  • 30-vuotiaana esikoiseni oli jo melkein teini-iässä ja pysyin helposti hänen kanssaan aallonharjalla puhelimen sovelluksissa ja somevillityksissä. Jotenkin minusta tuntuu, ettei toisen vauvan kanssa aallonharjalla pysyminen ole enää niin helppoa. 
  • 30-vuotiaana esikoinen ajattelee minun olevan niin sanottu cool mom, koska olen huomattavasti nuorempi kuin hänen ystäviensä äidit. Joidenkin äidit ovat samanikäisiä kuin esikoisen mummi. Toisen lapsen kohdalla kaikki on toisin enkä enää ole nuorin äiti vanhempainillassa. 

 

Olen aiemmin kirjoittanut esikoisen ja kuopuksen ikäerosta ja vauva-aikojen eroavaisuuksista.

Onko muiden lapsilla isoja ikäeroja?

Oletko huomannut muuttuneesi lasten syntymien välissä?

Seuraathan jo Facebookissa, jonne päivittyy myös muita kuulumisia kuin blogiin.