Hae
Colour Outside the Lines

Kuinka sisustaa lasittamaton parveke? -Lähtötilanne

Me ollaan asuttu meidän nykyisessä vuokra-asunnossa neljä vuotta. Tuona aikana meidän koti on kyllä muotoutunut aika hyvin meidän näköiseksi, mutta lasittamaton parveke aiheuttaa harmaita hiuksia.

Ongelmaksi on muodostunut se, että parveketta ei ole lasitettu. Meidän edellisessä asunnossa oli todella paljon pienempi parveke. mutta se oli helppo sisustaa, koska parveke oli lasitettu eikä näin ollen parvekkeelle päässyt tippumaan puista lehtiä tai satanut vettä tai lunta.

Nyt parveke on kuitenkin koko ajan sään armoilla. Välillä siihen tuulee niin kovasti, että keräilemme koristetyynyjä pihalta. Kaikki tekstiilit myös kastuvat ja menevät likaiseksi helposti.

Aluksi meillä oli parvekkeella edellisen kodin parvekkeelta tuotu polyrottinkinen palasohva, jonka olin pari kesää aiemmin ostanut Ikeasta. Rakastin sohvaa ja se oli ihan täydellinen meidän entiselle parvekkeelle, mutta tänne se oli ihan liian pieni. Ikea oli lopettanut sohvan valmistamisen, joten sohvaan ei saanut enää lisää paloja ja hieman minua myös hirvitti, että tyynyt menevät pilalle tuossa kokonaan avoimella parvekkeella. Myytiin sitten sohva pois. 

Kuinka sisustaa lasittamaton parveke?

Koska parvekkeelle tuulee aika ajoin niin kovaa, Jani rakensi siihen pari kesää sitten pleksit, jotka suojaavat hieman tuulelta. Ne ovat auttaneet sen verran, ettei parvekkeelle enää synny hurrikaania, joka lennättää tyynyt ympäriinsä. 

Meillä oli parvekkeella myös pari vuotta valkoinen, ystäviltä saatu puinen pöytäryhmä, mutta viime kesänä löysin paikalliselta Facebook-kirppikseltä eurolavoista rakennetun sohvan päälliset muutamalla kympillä ja vaihdoimme pöytäryhmän tilalle sohvan. Hain myös maton joltain lahjoituksena, mutta luulen, että se pitäisi vaihtaa johonkin vähän paremmin kosteutta kestävään. 

Tänä kesänä onkin tarkoitus päällystää sohvan päälliset uudella säänkestävällä kankaalla ja sisustaa parveke viihtyisämmäksi. Suunnitelmissa on ottaa jouluvalot pois (hups, joka vuosi ne unohtuu), ehkä ostaa parvekkeelle kaiutin ja keksiä jonkinlaista aurinkosuojaa, koska tuohon paistaa aurinko melkein aamusta iltaan. 

Jonkinlainen pieni pöytä tai kukkalaatikko olisi myös kiva ja sohva olisi ihana täyttää erilaisilla koristetyynyillä sekä vilteillä. 

Kuinka sisustaa lasittamaton parveke?

En malta odottaa, että saadaan tämä meidän lasittamaton parveke kuntoon ja voidaan viettää siellä lämpimiä kesäiltoja lukien ja nauttien jätskiä. Ehkä myös ostetaan sähkögrilli, että voidaan siirtää kesäkeittiö ulos. 

Otan mielelläni vastaan kaikki vinkit lasittamattoman parvekkeen sisustamisesta!

Millainen parveke sulla on ja kuinka oot sen sisustanut? 

 

LUE MYÖS:

BRUNSSI PARVEKKEELLA AURINGON LÄMMÖSTÄ NAUTTIEN

2 kommenttia

  1. Sandra kirjoitti:

    Hei! Pakko kysyä, mistä löysitte pleksit/ saako ne pois etc? kun meillä on sama haaste että en tiedä / löydä ratkaisuja mitä laittaa parveke lasien tilalle. ?

    • colouroutsidethelinesblogi kirjoitti:

      Moikka!

      Ja anteeksi, että on vastaus vähän venynyt. Meidän pleksit (miehen sanojen mukaan kennolevyt) on ostettu ihan rautakaupasta (K-Rauta tai Starkki) ja kiinnitetty ruuvilla puuosiin. Lähtevät kyllä siis irti, mutta me kyllä varmaan jätetään ne seuraavalle asukkaalle, jos ei vuokranantaja vaadi niitä poistamaan. Tuohon kun oikeasti tuulee tosi kovasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *