Kiikkumista rakastava vauva

Kun Lissu oli vauva, asuimme vanhempieni luona. Vanhempieni talossa on todella iso piha ja meillä olikin muovinen vauvakiikku pihalla heti Lissun ekana kesänä. Lissu kiikkui innoissaan siinä jo viiden kuukauden ikäisenä, kun osasi vähän istua. Ja Lissu rakasti kiikkumista yli kaiken. Muistan kuinka hän olisi voinut monta tuntia vain kiikkua. Vauvana hän taisi joskus nukahtaakin kesken kiikkumisen ja nostin sitten kiikusta pois tyytyväisenä nukkuvan vauvan. Syksyn kylmetessä kiikku siirrettiinkin sisälle ja vauva kiikkui onnellisena läpi talven vaikka ulkona olisi ollut huono ilma puistoilulle.

B tykkäsi myös kiikkua, mutta puistossa ollessamme hänellä oli jo pienempänä aina kiire kaikkiin muihinkin leikkipuiston laitteisiin eikä hän kovin pitkään yhden leikin parissa viihtynyt. Sama piirre on edelleen havaittavissa leikeissä. Hän vaihtaa leikkiä yleensä hyvinkin nopeaan tahtiin, muttei kuitenkaan onneksi kyllästy kovin helposti leikkimään yksin.

Nipsu on ollut koko vauva-aikansa rauhallinen ja ympäristöään tarkkaileva vauva enkä osannut oikein odottaa mitä vauva tykkäisi kiikkumisesta. Ukki ostikin Nipsulle mummilaan kiikun ja asensi sen keväällä siihen samaiseen koukkuun, jossa Lissunkin kiikku aiemmin roikkui. Voi sitä riemua, kun vauva pääsi ensimmäisen kerran kiikkumaan! Hän kiljahteli ja nauroi ääneen kiikun heiluessa.

Meillä on pihalla iso leikkipaikka, jossa on myös kaksi vauvakiikkua, mutta emme ole niissä vielä kiikkuneet ihan siitä syystä, että Nipsu on aika pienikokoinen vauva ja ulkokiikut ovat kooltaan todella isoja. Muovikiikussa on se hyvä puoli, että ne käyvät jo pienemmästä asti. Eilen me sitten leikkipuistossa uskaltauduimme kokeilemaan vauvakiikkua. Kiikkuminen sai samat kiljahdukset aikaan, mutta ainakin kymmenen kertaa kovempana. Taidamme siis tästä lähtien käydä omallakin pihalla kiikkumassa.

Mökillekin hankittiin jo muovikiikku, joka odottaa vielä asentamista. Ehkä jo tänä viikonloppuna päästään mökilläkin kiikkumaan.