Hae
Colour Outside the Lines

Voiko isättömästä tytöstä kasvaa henkisesti vahva?

Lehdet ja kirjat toitottavat aina kuinka lapset tarvitsevat kaksi vanhempaa kasvaakseen tasapainoisiksi aikuisiksi. Minulla oli kasvaessani kaksi vanhempaa ja kasvoin isin tyttönä. Ihannoin isääni jo pienenä ja olin kieputtanut isäni pikkurillini ympärille, joten yleensä, kun jotain halusin, sen myös helpommin sain isältäni kuin äidiltäni.
Kun sitten hankin lapsen yksin, mietin pitkään kuinka voisin kasvattaa lapsesta tasapainoisen ja onnellisen ilman isää. Isä ei ole ollut lapsen elämässä koskaan vaan olen ollut lapsen ainoa vanhempi raskausajasta asti. Kävin jo 12 viikon ultrassa yksin ja jo tuolloin oli selvää, ettei lapsella tule olemaan kuin yksi vanhempi. 
Isänpäivään liittyy meillä aina jonkinlaista haikeutta. Aiemmin se oli haikeutta vain minun osaltani, koska surin lapsen puolesta sitä, ettei hänellä ole isää. Näin oli jo silloin, kun lapsi ei isää elämäänsä osannut vielä edes kaivata. Päiväkodissa lapsi teki kortin aina ukilleen, minun isälleni. Lapsen aloittaessa päivähoidon tein hoitajille selväksi, ettei lapsella ole isää ja hän ei askartele näin ollen isälleen isänpäivän alla. Aina korteissa luki ukki eikä hoitotädit asiaa sen enempää udelleet.

”Minulla ei ole isää, on vain ihana äiti,” lapsi kuulutti 4-vuotiaana jokaiselle vastaantulijalle.

Äitiä tilanteet hieman nolotti, lapsi oli vain onnellinen ihanasta äidistään. Eikä hän isää kaipaillutkaan vaikka muilla päiväkodin lapsilla sellainen oli. Ei edes silloin, kun yksi isommista lapsista aloitti kinastelun siitä, ettei lapsia voi hankkia ilman isää. Lapsi oli ilmeisesti saanut tietää kukista ja mehiläisistä, joten hän oli vahvasti sitä mieltä, että kaikilla on pakko olla isä. Lissu piti kantansa ja kertoi lapselle, ettei hänellä ole isää ja sillä sipuli. Kotonakaan hän ei asiaa enää maininnut. Koulussa Lissun parhaalla kaverilla oli kaksi äitiä eikä isää ollenkaan, joten erilaiset perheet olivat arkipäivää.
Tuo päiväkodissa tapahtunut tapaus sai minut kuitenkin uskomaan siihen, että osaan kasvattaa vahvan ja itsenäisen tyttären ilman toista vanhempaa. Jos hän jo 4-vuotiaana osaa pitää puolensa ja kiinni omasta mielipiteestään isompaa lasta vastaan, pärjää hän kyllä myöhemminkin elämässään. 
Jos isä olisi kuollut, olisi asia ollut helppo lapsellekin selittää ja tällöin isä olisi varmasti ollut meillä eri lailla puheissakin. Mutta koska näin ei ollut vaan isä itse valitsi kadota elämästämme, oli se asia, josta emme puhuneet ennen kuin lapsi siitä itse kysyi. Keskustelu toi pintaan haavan, joka oli lapsen sisällä muhinut viimeisen 12 vuotta ja tänä vuonna on ensimmäinen isänpäivä näiden kysymysten jälkeen. Esiteini tuntee jonkinlaista haikeutta myös tätä tulevaa sunnuntaita kohtaan vaikkei sitä äitille uskallakaan ehkä kertoa.
Perheeseemme kuuluu myös kaksi pienempää lasta, joiden isä asuu kanssamme. J on ihana isäpuoli Lissulle vaikka Lissu kapinoi tätä titteliä vastaan tällä hetkellä. Onhan sen pakko olla vaikeaa nähdä kuinka pikkusiskoilla on oma rakas isi ja hänellä ei. Onneksi J on ottanut Lissun omakseen vaikkei Lissu sitä tällä hetkellä ehkä teinihormonien huurtamilla aivoillaan osaakaan niin ajatella.
Muutamana viime vuonna koulussa tehdyt isänpäiväkortit on osoitettu J:lle. Tänä vuonna koulussa ei taidettu edes askarrella kortteja. En tiedä säikähdettiinkö siellä liikaa läheisenpäiväuutisia vai onko asia vaan unohdettu, koska lapset ovat jo niin isoja.
Itselleni on oikeastaan sama onko päivän nimi isänpäivä vai läheisenpäivä, koska me olemme aina osanneet kiertää asian, mutta aina näin ei ole kuten Suoraan sanottuna ja In a boho home ovat huomanneet.

Vietetäänkö teillä sunnuntaina isänpäivää,

läheisenpäivää vai jotain muuta päivää?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *