Hae
Colour Outside the Lines

Synttäriviikonlopun puuhat

Aloitettiin mun synttäriviikonlopun vietto jo torstaina vähän etuajassa, kun mun vanhemmat kävi synttärikahvilla. Oikeastihan mulla oli synttärit perjantaina.

Teini leipoi ystävänsä kanssa kakun (tai siis meidän teini kuulemma katsoi, kun kaveri leipoi, mutta luulen hänen kyllä vähän auttaneen). Se oli kääretorttupohjaan tehty mansikka-banaanikakku, joka maistui kaikille. Bea ei ollut kakkua maistamassa, kun hänellä oli kaverin synttärijuhlat yhtä aikaa.

Sain vanhemmiltani lahjan jo torstaina, mutta en sitä avannut, koska minusta on kiva avata lahjat aina oikeana päivänä.

Töissä tätä taitoa on ihmetelty usein, kun ollaan työpaikalta jotkut lahjat saatu. Olen aina odottanut jouluaattoon ja siihen hetkeen, kun muutkin saavat lahjoja, että avaan töistä saadun paketin vaikka paketti olisi ollut odottelemassa kotona jo vaikka viikon. Minusta on vain kiva elää siinä pienessä jännityksessä.

Sain vanhemmiltani Marimekon Oiva/Koppa-tarjoiluastian, aivan kuten olin toivonutkin. Sen kanssa samassa paketissa oli myös uusi Marimekon kangaskassi. Entiset kangaskassit olivatkin jo niin kuluneita, että oli jo uuden aika. Tuli siis tarpeeseen! Olen kerännyt Marimekon tarjoiluastioita nyt pikkuhiljaa. Osan olen itse ostanut alesta ja osan saanut lahjaksi. Muutamia on vielä mielessä mitä haluaisin, mutta tällä hetkellä meidän kaappeihin ei oikein edes mitään mahdu.

Perjantaina mulle myös soitettiin yhdestä työpaikasta, johon hain aiemmin ja pyydettiin haastatteluun. Siitä olin koko perjantain (ja olen vieläkin) ihan superinnoissani, koska se paikka olisi kiva, kokemus hyvä ja ei tarvitsisi miettiä raha-asioita niin paljon koko kesänä. Työpaikka olisi siis vain syyskuun loppuun, mutta auttaisi taas hurjasti eteenpäin.

Synttäriviikonlopun vietto alkoi kunnolla perjantaina iltapäivällä, kun kävin viemässä lapset mummille ja he lähtivät mökille. Teini jäi kotiin. Samalla matkalla hain Janin töistä ja kävimme Matkuksen Juustoportilla ostamassa juustoja päivälliselle. Juustoportilla on ihan hurja valikoima ja päätettiin käydä siellä toistekin. Jani ei ollut siellä ennen käynytkään.

Käytiin samalla tuhlaamassa Aku&Ada-liikkeen lahjakortti, joka saatiin jouluna lähikaupalta ruokaostoksiin kylkiäisenä. Jani löysi itselleen kivan takin alesta ja 199€ takista jäi maksettavaa vain pari kymppiä. Se oli siis oikein hyvä reissu.

Haettiin vielä Matkuksesta muutamat jutut ja mentiin kotiin tekemään ruokaa. Tai siis Jani teki ruokaa, minä naureskelin Unelmahäät-ohjelmalle, jossa oli kuopiolainen pariskunta ja heillä oli häät siellä missä meidänkin häät pidetään ensi vuonna.

Juustoportti Kuopio

Ruoaksi me syötiin juustoja, possufilettä ja mulla oli juustojen kanssa myös hilloa ja gluteenittomia keksejä. Jälkkäriksi ostettiin testiin Fazerin Suffeli puffi-suklaalevy, joka on muuten ihan huijausta, koska eihän siinä ole edes maissia vaan riisiä puffina. Se oli siis riisisuklaata eikä mitään suffeli puffia. Hyvää oli, mutta en ihan vakuuttunut.

Katsottiin vielä uusin The Falcon and the Winter Soldier-jakso, joka herätti aikamoista raivoa sekä Sohvaperunat. Aloitettiin Netflixistä leffa, joka oli superouto ja puolessa välissä leffaa minua alkoi väsyttää niin paljon, että menimme nukkumaan.

Lauantaina kävin teinin kanssa nopeasti Matkuksessa ja nähtiin myös yhtä ystävää samalla. Haettiin lahjat mun kahdelle kaasolle, joilla oli myös synttärit tässä parin viikon sisällä.

Heidi ja Jade eli nämä kaasot tulivat sitten meille kylään lauantaina. Heidi toi samalla näytille uuden poikaystävän, jota me ei oltu vielä tavattu. Tehtiin tortilloja ja Jani leipoi täytekakun. Katsottiin myös Raya ja viimeinen lohikäärme, jota Heidi ja Jade eivät olleet vielä nähneet.

Loppuilta vietettiin vaan kotona. Katsottiin se superouto leffa loppuun ja mä nukahdin jo joskus yhdentoista maissa, kun väsytti niin paljon. Sunnuntaiaamuna heräsinkin sitten pirteänä kuin peipponen puoli seitsemältä. Aina, kun lapset on poissa ja saisin nukkua niin pitkään kuin haluan, herään todella aikaisin enkä saa enää unta. Jotenkin sitä ehkä sitten nukkuu syvempää unta ja lepää paremmin.

Sunnuntaina lapset tuli iltapäivällä kotiin. Ennen sitä käytiin matkalla Prismassa hakemassa ruokaa ja ostettiin Janille kevättakki. Löydettiin Antti Tapani-malliston uusi takki, joka oli just passeli ja sellainen mitä etsittiinkin.

Illalla käytiin vielä mummolassa juhlimassa, kun mun mummo täytti eilen 85 vuotta. Nähtiin samalla myös mun vanhempia, pikkuveljeä ja hänen avovaimoaan.

Lähtiessä lapset oli jo ihan poikki viikonlopusta ja Vivialle tulikin jo väsyitku eli oli todellakin aika lähteä kotiin iltapuuhiin. Laitoinkin lapset ajoissa nukkumaan ja kohta ajattelin katsoa Disney+ yhden jakson Brothers&Sisters-sarjaa, jota olen nyt seurannut.

Toivottavasti sinullakin oli kiva viikonloppu!

LUE MYÖS: 

35 AND FABULOUS

TÄLTÄ MINÄ NÄYTÄN JA SE ON OKEI

35 ELÄMÄNI NUMEROA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.