Hae
Colour Outside the Lines

Syyskuussa…

Syyskuussa…

  • Alettiin Janin kanssa seurata montaa suoratoistoissa ja telkkarissa alkanutta sarjaa. Meillä oli kesältä vielä kesken Masterchef Australia eikä ole vieläkään taidettu saada tv-esitystä kiinni. Seurataan tällä hetkellä ainakin House of the Dragonia HBO Maxilta, She-Hulkia Disney+, Sohvaperunoita Yleltä ja Vain Elämää Neloselta.  Näiden lisäksi Jani seuraa ja mä katson vähän sivusilmällä Andoria Disney+ ja The Rings of Poweria Amazon Prime Videosta.

  • Käytiin muutamaan otteeseen siirtyneissä hääpotreteissa. Kuvattiin ulkona ja siellä meinasi olla jo aika vilpoista. Kuvista tuli ihan varmasti kuitenkin ihania. Esittelen niitä sitten, kun saan ne.

  • Ihailtiin upeaa taivasta useampana iltana. Harmi, kun taivas ei koskaan näytä yhtä upealta kuvissa kuin oikeasti!

  • Käytiin kuopuksen kanssa Eläinpuiston kesän päättäjäisissä. Meillä on ollut jo monena kesänä eläinpuistoon kesäpassit ja ollaankin käyty siellä ahkerasti. Kesäpassi on halvempi kuin kaksi yksittäistä kertalippua. Me käytiin eläinpuistossa viidesti tänä kesänä. Ilmoitin kuopuksen myös syyslomalla pidettävään pupupäivään, jossa pääsee hoitamaan eläinpuiston pupuja yhdessä eläinpuiston henkilökunnan kanssa.

  • Nautittiin upeasta ruskasta. Ulkona näyttää päivä päivältä upeammalta.

  • Käytiin vaan pariin otteeseen ruokakaupassa. Oon yrittänyt nyt järkeistää meidän ruokaostoksia ja hyödyntää jo kaapissa olevia aineksia. Päätettiinkin Janin kanssa, että ennen marraskuuta ei enää kertaakaan tilata pikaruokaa kotiin vaan syödään kotoa löytyvistä aineksista tehtäviä ruokia ja käydään vain tarvittaessa ruokakaupassa.

  • Käytiin Joensuussa kahteen otteeseen juhlimassa kaveripariskuntien lasten synttäreitä. Juhlittiin myös meidän kuopuksen 6-vuotissynttäreitä vähän ennakkoon. Me vietettiin Janin kanssa myös aikuisten aikaa ja käytiin yksi yö hotellissa.

  • Vietiin keskimmäinen junalle, kun hän lähti äidilleen viikonlopuksi ja haettiin viikonloppukarkit. Huomattiin vasta ulkona, että pussi sopi takkiin kuin valettu.

  • Pelattiin useamman kerran lautapelejä. Kuopuksen lemppari on tämä 3D labyrintti.

  • Käytiin lelukaupassa katselemassa leluja ja Super Mario-hahmoa. Lapsi ei kuitenkaan uskaltanut mennä lähellekään vaan katseltiin sitä kauempaa.

  • Lasten harrastukset alkoi pyörimään taas kunnolla. Esikoisella on jo omat jutut, keskimmäinen harrastaa salibandya kolme kertaa viikossa ja kuopus harrastaa kerran viikossa tanssia ja aloitti nyt syksyllä kerran viikossa baletin.

  • Seurasin kuningatar Elisabethin hautajaisia televisiosta. Oon aina ollut jonkinmoinen kuninkaallisfani ja mun mummo oli syntynyt samana vuonna kuin kuningatar Elisabeth. He jopa näytti nuorena sen verran samalta, että mun mummoa oli muutamaan otteeseen luultu kuningattareksi ulkomailla. Tästä tietysti oli mummolla hauskoja tarinoita kerrottavana. Mummo kuoli jo kymmenisen vuotta sitten ja tämä tuntui jotenkin liippaavan läheltä.

  • Käytiin lasten kanssa Matkuksessa täsmäostoksilla ja vaan viettämässä aikaa.

  • Kuopuksella oli syysflunssa. Luulin jo, että meille tuli enterorokko, jota ei olla koskaan sairastettu, mutta ei se sitten ollutkaan sitä vaan kuume meni levolla ohi.

  • Siivosin kotia urakalla ja vähensin taas kaapeista tavaraa tosi paljon. En varmaan oo ikinä valmis tässä tavaran vähentämisessä. Tällä kertaa kiertoon lähti kaikki Disneyn dvd:t, koska meillä on Disney+ eikä kukaan oo koskenutkaan niihin sen jälkeen, kun tuo suoratoisto hankittiin. Nyt ne voi ilahduttaa jotakuta muuta.

  • Rakennettiin Janin kanssa yhdessä Lego Botanical Collectionin Kolibrikukka, joka ostettiin häälahjaksi saadulla Verkkokaupan lahjakortilla. Saatiin lahjakortti Janin kavereilta ja ainut ehto oli, että sillä ostetaan Legoja, jotka tehdään yhdessä.

Mitä sä teit syyskuussa tai mitä jäi tekemättä?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MEIDÄN ARKEA MYÖS MUN INSTAGRAMIIN @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

10 random kysymystä

Syksyn lempparijutut

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *