Hae
Colour Outside the Lines

Eilisen reissuasu

Me lähdettiin eilen keskimmäisen kanssa reissuun Tukholman risteilylle ja ajattelin esitellä teille mun eilisen aamun reissuasun. Mun reissuasu oli mahdollisimman mukava ja käytännöllinen, koska ei oo mitään kamalampaa pitkällä reissulla kuin puristavat vaatteet.

Lähdettiin matkaan aamulla 6.45, koska mentiin eka bussilla keskustaan ja siitä junalla Helsinkiin. Juna lähti asemalta 7.38 niin vaihtoehtoja tuolle bussille ei kauheasti ollut.

Olisi tietty voitu herättää Jani viemään meidät, mut sit olis pitänyt myös herättää nuorimmainen mukaan eikä sitä viitsitty tehdä. Toisaalta se olisi voinut olla hyvä vaihtoehto, koska mä otin vahingossa mukaan auton avaimen käsilaukussani. Tein saman jutun keväällä lähtiessäni reissuun eikä Jani kauheasti arvostanut tätä elettä.

Onneksi keväällä tästä viisastuneena saatiin vara-avain toimimaan ja Jani sai nyt auton sillä käyntiin ilman oikeaa avainta.

Juna oli aika täynnä ja meidän vaunussa, ihan meidän edessä, istui 7 hengen porukka parikymppisiä poikia, joilla tuntui olevan jo heti aamusta vähän liian hauskaa. Onneksi he olivat kyydissä vain viimeiset pari tuntia ja alkumatka saatiin istua rauhallisessa junassa.

Mulla oli kirja mukana ja olin ajatellut lukea sitä koko reissun ajan aina sopivissa väleissä. Luin sen kuitenkin junassa kolmessa tunnissa.

Bleiseri: Bikbok

Housut: H&M

Toppi: Even&Odd/Zalando

Tennarit: Puma

Reppu: Vans x Disney

Korvikset: Mamakoru

Millanen on sun mielestä täydellinen reissuasu?

2 kommenttia

  1. jenny kirjoitti:

    Moi. Näytät tosi virkeältä ja kauniilta. Tuo hiusväri on myös upea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.