Hae
Colour Outside the Lines

Kahdeksas joulukuuta

Kävin heti aamusta Lidlissä kaupassa toiveissa löytää alelihoja. Niitä ei löytynyt, mutta löysin Janille pakasteeseen lohta -30% tarralla varustettuna. Ostin myös neljä pakettia LED-tuikkuja tulevia häitämme varten, koska ne maksoivat Lidlissä 7,99€ ja paketissa oli 24 LED-tuikkua. Minusta se oli siis oikein hyvä hinta tuikuille. Nämä saa varmasti häiden jälkeen kierrätettyä eteenpäin.

Olen yrittänyt ostaa tällaisia pieniä hääjuttuja aina, kun niitä tulee vastaan, koska silloin niihin laitetut summat eivät tunnu niin suurilta.

Loppupäiväksi meninkin töihin ja järjestelin esimerkiksi Lumoanin rekit täysin uusiksi. Lumoanilla on ihania samisteluvaatteita äidille ja tyttärelle. Tekisikin mieli ostaa meille tyttöjen kanssa mekot samisteluun, koska ne on niin kauniita.

Löysin myös Lifesta keto-patukoita, joita olen ostanut tauolle usein, jos olen tarvinnut juosta tauolla kaupoissa ja syömiseen ei ole ollut tarpeeksi aikaa.

Illalla kotiin päästyäni katsoin vielä Disney+-suoratoistopalvelusta uuden joulun aikaan sijoittuvan elokuvan Viimeinen haltiatarkummi. Elokuva oli hauska ja sen parissa kului hyvin aika samalla, kun paketoin lahjoja.

Toinen kiva joululeffa Disney+-suoratoistopalvelussa on muuten Noelle, joka kertoo Joulupukin tyttärestä.

Millainen joulukuun kahdeksas sinulla oli?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.