Hae
Colour Outside the Lines

Hyvää äitienpäivää!

Meillä äitienpäivä menee aika samoissa merkeissä kuin joka vuosi ennenkin. Lissulla on kuoron äitienpäiväkonsertti, josta on tullut jo ihana perinne. Ainoa miinuspuoli konsertissa minun kannaltani on, että kaikki äidit kukitetaan ruusuilla, joille olen tosi allerginen eli joudun hengittelemään astmalääkettä entistä enemmän. Ihana ajatus kukittaa äidit, mutta joskus voisi käyttää vähemmän allergisoivia kukkia. 
Eilen askarreltiin mummeille ja isomummoille kortteja. Meiltä niitä löytyykin monin kappalein ja B taisi askarrella kuusi korttia. B:llä meinasi jo mennä hommaan hermot, mutta hienosti siitä sitten selvittiin. 
Tänä aamuna sain sitten aamupalan sänkyyn ja kortteja ja lahjoja monin kappalein. Lapset oli niin innoissaan ja ylpeitä tekosistaan ja minulla onkin kaikki vanhatkin äitienpäiväkortit tallessa. Niitä on ihana katsella muulloinkin kuin äitienpäivänä. 

Isomummolassa käytiin kakkukahvilla tänään ja huomenna mennään mummilaan. J:n puolen mummit ja mummot käydään läpi sitten muutaman viikon päästä. Sen verran pitkä matka on sinne, ettei sinne ihan päiväreissulle viitsi lähteä. 

Kuinkas muilla on äitienpäivä sujunut? 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *