Hae
Colour Outside the Lines

Natasha Lester – Ranskalainen valokuvaaja

*Sisältää mainoslinkkejä

*Ranskalainen valokuvaaja -kirja saatu arvostelukappaleena Gummerus

mistä ranskalainen valokuvaaja kertoo?

*Ranskalainen valokuvaaja ei ole Natasha Lesterin ensimmäinen kirja, mutta se on ensimmäinen teos hänen tuotannostaan, joka on suomennettu. Viisi muuta teosta on vielä suomentamatta (toivottavasti ne pääsevät suomentajan kynän alle myös).

Ranskalainen valokuvaaja kertoo kahta eri tarinaa yhtä aikaa, yhtä vuodesta 1942 ja yhtä vuodesta 2005. Vuonna 1942 Jessica May on Condé Nastin löytämä mallilahjakkuus, jonka kuvaa sotilaat pitävät sodassa mukana. Hän koristaa Voguen sivuja täydellisen muotoisilla kasvoillaan ja tyrmäävällä vartalollaan. Jessica on tuttu näky kaikissa New Yorkin eliittijuhlissa ja skandaalimaisesti hän asuu miehen kanssa, mutta ei ole naimisissa. 

Tämä kaikki kuitenkin muuttuu, kun Jessica Mayn kuva myydään ilman hänen suostumustaan Kodexin mainokseen. Malliura päättyy, koska kukaan ei halua nähdä iltapuvussa lehtien sivuilla naista, joka on ollut intiimihygieniatarvikkeita mainostavassa kuvassa. Siihen maailmanaikaan se oli ihan hirveää, että joku puhui kuukautisista ääneen. 

Tämän takia Jess joutuu keksimään itsensä uudelleen. Hän on opiskellut valokuvausta ja lähteekin, pienen taistelun jälkeen, sotakirjeenvaihtajaksi Eurooppaan, jossa riehuu toinen maailmansota. Hän majoittuu amerikkalaisten sotilaiden kanssa, kohtaa monenlaisia ennakkoluuloja vain koska on nainen ja ottaa mahtavia kuvia, joista suurin osa sensuroidaan ennen niiden lehteen päätymistä. 

Vuonna 2005 taidekuriiri D’arcy Hallworth saapuu Australiasta Ranskaan noutamaan ja pakkaamaan arvokasta taidelähetystä. D’arcy huomaa kiinnostuvansa taiteilijan työstä enemmän ja enemmän koko ajan ja jotenkin työt puhuttelevat häntä henkilökohtaisesti. Hän myös löytää Ranskasta jotain mitä ei osannut odottaa. 

Kirja perustuu löysästi Lee Millerin elämään. Jessica May tekee paljon asioita, joita Lee Miller on tehnyt oikeastikin, esimerkiksi kuva Hitlerin kylpyammeessa on oikeasti Lee Milleristä.

 

mitä itse pidin kirjasta?

Kirja lumosi minut täysin noin puolivälistä lähtien. Aluksi kirjaan oli ehkä vaikeampi keskittyä, koska hahmoja tuli mukaan tosi nopeaa tahtia, historiaan oli hurjasti viitteitä ja tapahtumat etenivät nopeasti. Luin kuitenkin kirjan kahdessa päivässä. Välillä, kun tein ruokaa, kuuntelin sitä *äänikirjapalvelusta. En yleensä tykkää kuunnella kirjoja kovinkaan paljon, koska minun on vaikea keskittyä kuuntelemaani tekiessäni muuta. Autoa ajaessa, ulkona kävellessäni ja just ruokaa tehdessäni osaan keskittyä, mutta muuten se on tosi hankalaa.

Muutenkin se fyysinen kirja on vaan enemmän mun juttu.

Mä tykkäsin kirjasta tosi paljon. Luen paljon romaaneja eli just tätä genreä, mutta harvoin luen mitään historiallista tai ainakaan sellaista, joka oikeasti pohjautuu tositapahtumiin. Tämä kirja oli kuitenkin sinänsä aika kevyttä luettavaa vaikka sodan tapahtumia oli välillä kuvailtu todella elävästi. Juoni kuitenkin soljui koko ajan eteenpäin.

Itse tykkäsin siitä, että kertoja vaihtui välillä ja juonikuviot paljastuivat pikkuhiljaa. Kirjan aloittaessani en olisi osannut arvata kuinka se päättyy. Voin kyllä lämpimästi suositella kirjaa muillekin! 

Natasha Lester Ranskalainen valokuvaaja

 

mitä lukupiiri ajatteli kirjasta?

Tämä kirjahan oli meidän lukupiirin aloituskirja eli huhtikuun kirja. Lukupiiri toimii Instagramissa ja täällä blogin puolella niin, että kirjan voi lukea tai kuunnella omaa tahtia ja tulla sitten kommentoimaan kirjapostauksen alle oman mielipiteensä.

Pidimme eilen instaliven kirjasta, johon osallistui yksi lukupiirin jäsen, ystäväni Katja, lisäkseni ja juttelimme kirjasta sekä sen herättämistä tunteista puolisen tuntia. Muutama muu kirjan lukenut on myös kehunut tykänneensä kirjasta kovasti.

Alla kysymykset, joita puimme instalivessä ja millaisia vastauksia niihin saimme.

 

Sopiko kansi kirjan sisältöön?

Kyllä. Kannessa on 1940-luvun tyyliin pukeutunut nainen Rolleiflex-kameran kanssa. Kyseinen kamera mainittiin kirjassa useaan otteseen.

Millainen kirjan kirjoitustyyli oli? Entä äänikirjan lukija?

Kirjoitustyyli oli oikein sujuva ja ihanan kuvaileva. Minä varsinkin pidin siitä, että henkilöhahmojen päällä olleet vaatteet oli kuvailtu todella tarkasti. Myös valokuvat oli kuvailtu niin, että ne pystyi kuvittelemaan päässään.

Äänikirjan lukijaa ei voi kuvailla kuin yhdellä sanalla: ärsyttävä. Hän jotenkin painotti sanoja ihmeellisesti ja muutenkaan ei ollut kummankaan meidän makuun.

Oliko kirja helppolukuinen vai tökkikö sen lukeminen pahasti?

Oli helppolukuinen eikä missään vaiheessa tehnyt mieli laittaa kirjaa alas. Tosin Katja sanoi, että jos hän olisi lukenut tätä fyysisenä kirjana, olisi hän ehkä lopettanut lukemisen ennen kirjan loppua.

Oliko kirja liian pitkä tai liian lyhyt vai juuri sopivan mittainen?

Kirjassa oli noin 470 sivua ja äänikirjana sen pituus oli melkein 16 tuntia. Eli aika paksu kirja oli kyseessä, mutta kirjan tarina soljui niin mukavasti, ettei pituus ollu mikään ongelma. Itse luen noin 80-100 sivun tuntitahtia, joten minulle kirjan lukeminen parissa päivässä ei tuottanut mitään ongelmia.

Mistä pidit kirjassa? Millaisia tunteita se herätti?

Kuvailun tarkkuudesta pidimme todella paljon molemmat. Oli myös kiva lukea eri henkilöhahmojen näkökulmia.

Pidimme myös siitä, että mukaan oli otettu monia eri historiallisesti merkittäviä hahmoja ja tapahtumia. Kirjan lopussa luki vielä teoksia, joita oli käytetty lähteinä tapahtumille.

Mistä et pitänyt kirjassa?

Katja huomasi sisäisen feministinsä heräävän kirjaa lukiessa. Naisten kohtelu oli hyvin erilaista vuonna 1942 ja itsekin irvistelin jutuille välillä, mutta Katja valitti minulle jo puolessa välissä kirjaa kuinka hänen tekisi mieli huutaa joillekin henkilöhahmoille ja kuinka hän olisi itse jo vetänyt näitä lättyyn. Tosin onneksi Jess oli myös aika sanavalmis vaikka se johti usein ongelmiin.

Luetko normaalisti tämän genren kirjoja?

Minä luen, Katja ei. Hän pitää enemmän rikos- ja murhamysteereistä.

Millaisen arvosanan antaisit kirjalle asteikolla 1-10?

Genressään 8, Katjan mielestä muuten ehkä 6. Itse sanoisin ehkä 8-9, koska ei tämä ihan genrensä helmi ole, mutta ei yhtään huonokaan.

Kauanko sinulla meni kirjan lukemiseen?

Minulla meni pari päivää, ehkä noin kuutisen tuntia. Katja kuunteli kirjaa hetken kerrallaan ja siihen meni koko kuukausi. Äänikirjan pituus olikin 16 tuntia.

Muistuttiko kirja sinua jostain toisesta kirjasta?

Emme keksineet tälle vastiketta.

Oliko kirjassa jokin historiallinen tai kulttuurillinen asia, joka puhutteli sinua?

Tuo naisten kohtelu 1940-luvulla ja se, että he eivät saaneet tehdä joitain asioita yksinkertaisesti siksi, että olivat naisia eivätkä miehiä, oli meille molemmille aika tunteita herättävä asia.

Minua puhuttelivat ne kaikki vintagevaatteet, joita D’arcy käytti ja ne saivat haaveilemaan ihanista vintagemekoista.

Oliko juonessa aukkoja?

Ei oikeastaan. Muutamien hahmojen sodanjälkeisistä vaiheista olisi ollut kiva tietää, mutta ei muuten ollut mitään mainittavaa.

Piditkö kirjan hahmoista? Jos et pitänyt niin mikä/kuka heissä tökki?

Jessica Mayn esimies Lontoossa oli tosi raivostuttuva tyyppi, mutta muuten kaikki hahmot oli hyvin kirjoitettuja.

Olivatko hahmot uskottavia?

Kyllä. Kirjaan oli selvästi tehty tosi paljon taustatutkimusta.

Oletko käynyt kirjan tapahtumapaikalla?

Katja ei ollut käynyt, minä olen käynyt sekä Lontoossa että Pariisissa.

Teitkö matkasuunnitelmia kirjan lukemisen jälkeen?

Molemmat meistä haaveli matkasta Ranskaan, mutta tässä maailmantilanteessa ei oikein uskalla tehdä mitään matkasuunnitelmia. Ehkä menemme joskus tyttöjen reissulle juomaan samppanjaa Ranskaan johonkin linnaan.

Osasitko arvata lopun?

En osannut. Murhamysteereita lukeva Katja kuulemma osasi.

Olitko tyytyväinen loppuun?

Loppu oli kirjoitettu todella hyvin, mutta meitä molempia hieman ärsytti se, että yksi päähenkilöistä kuoli juuri ennen kuin tärkeä jälleentapaaminen tapahtui. Sitä emme osanneet odottaa.

Kuinka olisit halunnut kirjan loppuvan?

No, tottakai onnellisesti niin, että kaikki olisivat saaneet toisensa.

Jäikö lopussa jotain selviämättä?

Yhden henkilön isän henkilöllisyys jätettiin arvoitukseksi, joka ehkä hieman häiritsi itseäni.

Googletitko jotain kirjasta lukiessasi sitä?

En googlettanut lukiessani, mutta Katja oli heti luettuaan alkanut googlettaa henkilöitä, joita kirjassa oli ja yllättynyt kuinka moni heistä oli oikeasti olemassa.

Ketkä näyttelijät haluaisit esittämään kirjan hahmoja elokuvassa?

Mä jotenkin kuvittelin Jessica Mayn esittäjäksi Lily Jamesin ja D’Arcyn esittäjäksi Emma Stonen. Jotenkin nämä tuli vaan ekana mieleen, kun heidän kuvauksiaan luin vaikka ei ehkä edes hiustenvärit pitäneet paikkaansa.

Katjan päässä Jess näytti 50-luvun barbielta.

Mikä olisi täydellinen ruoka tai juoma tätä kirjaa lukiessa?

Samppanja, mansikat, macaron-leivokset ja patonki.

 

Ranskalainen valokuvaaja oli siis kaiken kaikkiaan hyvä lukukokemus. Se avasi silmiä sille miten erilainen maailma on nykyään ja miten paljon helpompaa naisilla on nyt kuin tuolloin. Se sai myös haaveilemaan matkasta Ranskaan.

 

Onko ranskalainen valokuvaaja lukulistallasi
tai oletko jo lukenut sen?

Kirja löytyy Adlibrikseltä *fyysisenä kopiona, *e-kirjana ja *äänikirjana. Se löytyy myös äänikirjana *Elisa Kirjasta, *Bookbeatista ja *Nextorysta.

LUE MYÖS:

ALOITIN MATALAN KYNNYKSEN LUKUPIIRIN

TOUKOKUUN LUKUPIIRI

BETH O’LEARY: VAIHTOKAUPPA

 

TULETHAN SEURAAMAAN MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNAKUOHULA

2 kommenttia

  1. Outi Karita kirjoitti:

    Oonkin tän kirjan laittanut äänikirjapalvelussa kuunneltavien listalle. Pian varmaan pääsee kuunteluun 😊

    http://www.outikarita.vaikuttajamedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *