Hae
Colour Outside the Lines

Hyvää naistenpäivää!

*Kaupallinen yhteistyö Sodastreamin kanssa. 
Sodastream pyysi minua tänä naistenpäivänä pohtimaan kuka nainen on vaikuttanut elämääni ja asenteisiini. Tämä olikin vähän vaikeampi tehtävä, koska heitä on niin monta. Päätinkin, että en kerro teille vain yhdestä vaan monesta elämääni vaikuttaneesta naisesta. 
Olen ollut onnekas siinä suhteessa, että minulla on ollut pienen elämäni aikana vahvoja naismalleja. Sanoisin kuitenkin mummoni olleen suurin roolimallini, kun olin aivan pieni. Hän hoiti meitä kotona, kun äitini opiskeli ja otti meidät myös mukaansa usein mökille tai joillekin reissuille. Hän leipoi paljon kanssamme, luki kirjoja ja pelasi kanssamme korttipelejä, jotka hän aina huijaamalla voitti. Siitä opin, että pelejä on kivempi pelata oikeilla säännöillä. Hän myös kertoi minulle ja serkulleni tarinoita nuoruudestaan ja aina niissä oli joku opetus. Esimerkiksi opin, ettei koskaan kannata rikkoa kananmunia suoraan kulhoon vaan ensin mukiin yksitellen, koska 20 munasta viimeinen saattaakin olla mätä. Mummoni oli nuori aikaan, jolloin niitä munia ei noin vaan saanutkaan kaupasta lisää. 
Toinen suuri roolimallini on ollut äitini, joka on kolmen lapsen äitinä jaksanut opiskella ja tehdä töitä paremman huomisen eteen. Hän on raatanut välillä selkä vääränä, jotta me olemme saaneet kaiken mitä tarvitsemme. Nyt olemme jo kaikki aikuisia ja nykyään osaan ihan erilailla arvostaa kaikkia äitini tekemiä asioita. 
Olen myös todella kiitollinen äidistäni, joka tuki minua teiniäitiydessäni, oli mukana synnytyksessä ja aidosti auttoi, kun tarvitsin apua. Moni olisi saattanut suhtautua teinin yksinhuoltajuuteen ihan erilailla, mutta minun sukuni onneksi otti minut ja vauvan vastaan avosylin ja kaikki olivat tukena. 

Sukuni on täynnä vahvoja naisia ja välillä olen kokenut suuria paineita siitä, että täytyy menestyä tai olla tietynlainen kuuluakseen joukkoon. Onneksi meillä kuitenkin kaikki saavat olla omia persooniaan ja jokaista tuetaan sellaisena kuin hän on. 
Yksi ihailemani nainen on tätini, joka on aina jaksanut jokaisesta vastoinkäymisestä huolimatta jatkaa eteenpäin ja pysyä positiivisena. Ihailen edelleen suuresti hänen elämänasennettaan. Kävin hänen luonaan usein yökylässä lapsena ja nykyään myös Melissa käy hänen luonaan lomilla ja joskus viikonloppuisin. Parasta näissä reissuissa oli aina kuulla tarinoita isäni ja tätini lapsuudesta ja heidän metkuistaan. Tätini oli myös suuri tukeni Melissan syntymän aikaan, koska hänkin oli teini-äiti. 
Koska olen elänyt lapsuuteni ja teini-ikäni vuosituhannen vaihteen ympärillä, on yksi minuun suuresti vaikuttanut naisviisikko tietenkin Spice Girls. He opettivat tytöille ja naisille ympäri maailmaa, että me pystymme mihin vain ja Girl Power voittaa aina. 

Spice Girls opetti meille, että Girl Power voittaa aina. Joten tänä naistenpäivänä laulan pullo mikrofonina Wannabeta. 
Eniten elämääni vaikuttavat kuitenkin kolme tytärtäni, joilta opin joka päivä jotain uutta. Esikoiseni teki minusta äidin ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. Yritän opettaa tyttärilleni, että he pystyvät mihin vain ja he ovat arvokkaita. Meillä naistenpäivä onkin melkeinpä joka päivä, kun meillä asuu yksi mies, yksi nainen ja kolme naisenalkua. 
Toivon, että tulevaisuudessa voimme asua maailmassa, jossa jokainen nainen on yhtä arvokas ja jossa euro on saman arvoinen niin naisille kuin miehille työelämässä. Jokainen tyttö ja nainen ansaitsee olla arvokas! 
Tänä naistenpäivänä Sodastream haluaa arpoa Sodastream Spirit-laitteen ja upean She-pullon jollekin seuraajalleni. Arvonta suoritetaan Instagramissani, joten käythän osallistumassa arvontaan siellä! She-pullo viestittää ”hän muutti maailmaa, nyt on minun vuoroni”

Kuka nainen on vaikuttanut sinuun? 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *