Hae
Colour Outside the Lines

Äidin ja isin reissu Tallinnaan ilman lapsia – toinen päiväkatsaus, osa 2

Olimme Janin kanssa viime viikonloppuna Tallinnassa. Jos et ole ehtinyt lukea aiempia Tallinnan reissupostauksia, käy ensin lukemassa perjantain puuhat ja lauantain alkupuoli.
Lauantaina jatkoimme vanhasta kaupungista matkaa Baltian isoimpaan ostoskeskukseen, Ülemiste keskukseen. Ostoskeskus olikin todella suuri ja meillä meni useampi tunti sen kiertämisessä. Emme ostaneet mitään suurta. Itselleni ostin pipon ja ostimme Bealle tuliaisia. Kävimme myös McDonaldsissa syömässä, kun kaikkiin muihin kauppakeskuksen ravintoloihin oli niin pitkät jonot. Mäkkärissä oli käytössä tosi kätevät kosketusnäytölliset tilausautomaatit, joihin sai valittua kieleksi myös englannin. Tilauksen tuotteet valittiin näytöltä, tilaus maksettiin automaattiin kortilla ja automaatti tulosti kuitin, jossa oli tilausnumero. Kassojen vieressä oli noutopiste, jonka päällä olevassa näytössä näkyi koko ajan valmisteltavien sekä valmiiden tilausten numerot. Tämmöinen nerokas systeemi saisi rantautua Suomeenkin.
Ostoskeskukselta lähdimme uberilla takaisin hotellille. Kuten blogin Facebook-sivua seuraavat jo tietävät, minulla katosi puhelin tällä uber-matkalla. Ilmeisesti se putosi takapenkille, kun laitoin sitä laukkuun enkä mustalta penkiltä mustaa puhelinta sitten erottanut. Yritin selvittää puhelimen kohtaloa sekä uberin kautta että hotellin respan avustuksella. Puhelinta ei kuitenkaan enää löytynyt.Tämän takia tässä postauksessa ei ole kovinkaan paljon kuvia, koska kuvathan katosivat puhelimen mukana.
Tuossa puhelimen etsintä- ja liittymän sulkemishärdellissä meni aikaa ainakin tunti, kunnes päätimme, ettemme asialle voi enää enempää tehdä ja puhelin todellakin on kadonnut, joten täytyy vain hyväksyä asia. Lähdimme tutustumaan hotellin kylpylään ja lepuuttamaan kaikesta Tallinnan ympäri kävelystä väsyneitä jalkoja. Kello oli noin kuusi illalla mennessämme kylpylään, joten siellä oli aika täyttä. Kun vanhassa kaupungissa näimme vain japanilaisia turisteja, oli kylpylä täynnä suomalaisia turisteja. Koska oli viikonloppu, oli varmasti täydempää kuin keskellä viikkoa. Hotellissa yöpyi myös yksi tai useampi polttariseurue, joiden ansiosta vaihdoimme useamman kerran huvittuneita katseita. Kylpylässä he olivatkin valloittaneet porealtaan.
Ehdimme olla hotellilla vielä hetken ennen kuin lähdimme tapaamaan Tallinnassa asuvaa Ainoa. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa. Kävimme ensin drinkeillä Radissonin Sky Barissa, joka oli 24. kerroksessa. Sieltä avautui mahtavat näkymät Tallinnan ylle. Kesäisin ravintolassa on myös terassi, mutta nyt se oli kiinni, koska terassin lattia on talvisin niin liukas. Suunnittelimme syövämme myös ravintolassa, mutta vaikka ruokalista näyttikin houkuttelevalta, hinnat eivät. Ravintola oli kolme kertaa kalliimpi kuin muualla Tallinnassa, joten päätimme syödä muualla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aino ohjasikin meidät lähellä olevaan St. Patrick’s-ravintolaan, jossa oli mukavan rento tunnelma ja todella edullinen hintataso. Ainut miinuspuoli oli hyvin hidas palvelu, joka Ainon mukaan oli ravintolassa normaalia. Istuimme ravintolassa varmaan pari tuntia käyden läpi kuulumisia.
Kävelimme ravintolasta hotellille, jossa uni maistui hyvin pitkän päivän jälkeen. Seuraavana päivänä häämöttikin kotiin lähtö.

ONKO SULLA HYVIÄ KOKEMUKSIA TALLINNAN UBER-KUSKEISTA?

 

TULETHAN SEURAAMAAN MUA JA MUN REISSUJA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLE @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS:

Äidin ja isin reissu Tallinnaan ilman lapsia – ensimmäinen päiväkatsaus

Äidin ja isin reissu Tallinnaan ilman lapsia -toinen päiväkatsaus, osa 1

Äidin ja isin reissu Tallinnaan ilman lapsia — viimeinen päiväkatsaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *