Hae
Colour Outside the Lines

Tunnen syyllisyyttä siitä, että olen väsynyt äiti

Vivia on jo puolitoista eikä vieläkään nuku täysiä yöunia. Heräämme siis joka yö nukuttamaan häntä uudelleen vähintään kolmesti. Jos olemme todella väsyneitä, otamme hänet viereen, jolloin nukumme vielä huonommin, koska taapero pyörii ja potkii unissaan.
Nukuin huonosti myös aikalailla koko raskausajan. Tämä valvomisen määrä alkaa jo tuntua jo aika pahalta. Aivot ovat sumussa ja kaikkeen ajattelemista vaativaan puuhaan tarvitaan hieman ponnisteluja. On kuin pään sisässä olisi sumua, jonka läpi ajatukset kahlaavat ja jonne ne aika usein myös katoavat. 
Tunnen kuitenkin tästä väsymyksestä suurta syyllisyyttä useastakin eri syystä.

Usein mieleen tulee ajatus, etten saa valittaa olevani väsynyt, koska itsehän minä niitä lapsia halusin. 

Yritimme lasta yli vuoden ja itkin monet illat, aamut ja päivät raskautumisen vaikeutta. Olin aivan varma, etten edes pysty tulemaan raskaaksi yhdellä toimivalla munanjohtimella, mutta tulin kuitenkin ja olin ikionnellinen. Rakastan lastani yli kaiken. 

Onko minulla oikeus sanoa, että väsyttää ja suututtaa ja kaipaan lapsivapaata? 

Tunnen syyllisyyttä jo pelkästä ajatuksesta, että tarvitsen lapsistani lomaa. Kaipaan nukkumista ja sitä, kun herätessä ei väsytä. Sitä tunnetta, kun on levännyt olo. En oikeastaan edes enää muista miltä se tuntuu, mutta kaipaan sitä silti. 
Jaksan ajattelemalla aikaa, jolloin lapset ovat niin isoja, etteivät herätä meitä enää yöllä. Tai aikaisin aamulla. Kyllä se aika vielä joskus tulee. Tuleekohan sitten ikävä aikaa, jolloin lapset eivät antaneet meidän nukkua? Jotenkin minusta tuntuu, että ei tule. 

Tunnetko sinä syyllisyyttä väsymyksestä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *