Tänään on maailman syöpäpäivä
2
Tänään on maailman syöpäpäivä. Mun omasta syöpädiagnoosista on neljä vuotta aikaa.
Vaikka neljä vuotta on jo kulunut enkä enää ajattele kohdunkaulan syöpää päivittäin, palaa ajatus mieleen joka ikinen kerta, kun mulla on jotain outoja oireita.
Onkohan tämä sittenkin syöpää?
Huomaan ajattelevani jokaisesta oireesta herkästi, onko mulla syöpä. Mun kohdunkaulan syöpä löydettiin ajoissa ja saatiin kaikki pois jo ennen kohdunpoistoa, joten mulle on sanottu, ettei lääkäritkään odota syövän missään vaiheessa palaavan takaisin. Silti en osaa olla ajattelematta…
Entä jos syöpä palaakin?
Loppukesästä mulla oli nivusessa inhottava paise, joka ei millään lähtenyt pois ja lopulta sitten soitin syöpähoitajalle, että pitäisikö sitä tulla näyttämään heille vai mennä terveyskeskukseen. Koska mun viiden vuoden seuranta-aika ei ole vielä täynnä, he halusivat minun tulevan näytille. Paise leikattiin pois ja näyte siitä lähetettiin tutkittavaksi, mutta siinä ei onneksi ollut mitään poikkeavaa. Samalla otettiin papa-koe, koska oon ollut pitkän aikaa jo pelkässä puhelinseurannassa ja sekin tuli takaisin puhtaana. Lääkäri kertoi tässäkin vaiheessa, että he ovat oikein positiivisilla mielin siitä, että mun syövällä olisi minimaalinen uusiutumisriski.
Eihän sitä kuitenkaan voi koskaan tietää, koska syöpä on aika arvaamaton.
Yritän kuitenkin pysyä positiivisena ja nauttia joka hetkestä, koska kun syöpä oli poissa, tuntui kuin olisin saanut uuden alun elämälle. Teen juttuja, joista nautin, matkustelen ja nautin elämästä. Ja teen lasten kanssa kivoja juttuja yhdessä, koska lapsuus on ohi muutamassa hetkessä.
Tänään juhlin sitä, että oon edelleen syövästä vapaa ja sanon pienen rukouksen heille, joilla matka on vasta alussa tai kesken. Muistan sen ajan, kun odottelin aina tuloksia toistensa perään ja miten suuresti se vaikutti omaan jaksamiseen. Iso halaus ihan jokaiselle, joka käy tätä läpi❤️
iso halaus sulle🫂💜
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA.
LUE MYÖS:
21 vuotta sitten minusta tuli äiti
Mun esikoisella oli vähän aikaa sitten synttärit ja se tarkoittaa, että 21 vuotta sitten minusta tuli äiti.
Ollaan kasvettu yhdessä, koska olin itsekin vasta 18-vuotias hänen syntyessään. Hän on saanut aina olla just sellainen kuin on ja ilmaista itseään vaatteiden, hiusten ja mielipiteiden kautta vapaasti. Meillä ei olla puristettu lapsia tiettyyn muottiin vaan oikeasti annettu heidän olla sellaisia kuin ovat.
Hänestä on kasvanut uskomattoman upea nuori nainen, jolla on selkeät tulevaisuuden näkymät ja todella hieno suhde itseensä. Koska näin ei aina ole ollut, olen suunnattoman ylpeä miten tasapainoinen ja fiksu nuori aikuinen hänestä on kasvanut.
Hän asuu jo omassa taloudessaan ja huolehtii itsestään kaukana toisella paikkakunnalla. Enää mun ei edes tarvitse mennä käymään niin usein, koska hänellä menee niin hyvin. Ja se, jos mikä, lämmittää äidin sydäntä, kun ei enää tarvitse olla aina huolissaan.
Edelleen hän soittaa äidille videopuheluita, kun ei ole muutakaan tekemistä, kertoo tekemistään ja pyytää apua pyykinpesussa tai ruoanlaitossa. Viime vuonna hän soitti mulle yhden kerran, kun keitti perunoita eikä ollut varma keittoajasta.
Edelleen hän on mun rakas pieni vaikka kasvoikin jo aikaa sitten minusta ohi.
En oo ikinä katunut päivääkään, että uskalsin 18-vuotiaana tulla äidiksi. Helppoa ei ole aina ollut, mutta me oltiin aina tiivis tiimi ja ollaan edelleen.
ihanaa päivää just sulle💜
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA.
LUE MYÖS:
Miksi hankin lapsen 18-vuotiaana yksin?
Mitä olisin toivonut tietäväni 18-vuotiaana äidiksi tullessani?