Mun kohdunkaulan syöpä diagnoosista on jo reilu kaksi vuotta aikaa ja kohdunpoistosta on mennyt kaksi vuotta aikaa. En oo kauheesti tänne blogin puolelle asiasta enää kirjoitellut, koska se on ollut mulle niin arkipäivää, mutta nyt ajattelin kirjoittaa pitkän postauksen siitä miten kohdunpoisto eteni, miten siitä toivuin ja miten nyt asian suhteen menee. 

Miksi mulle tehtiin kohdunpoisto 35-vuotiaana? 

Mä sain keväällä 2022 diagnoosin, joka muutti mun elämän. Mulla oli kohdunkaulan syöpä 35-vuotiaana. Mun syöpädiagnoosista voit lukea enemmän TÄÄLTÄ. 

Tämän takia mulle tehtiin 6. huhtikuuta 2022 kohdunpoisto. Leikkausta edeltävänä päivänä piti käydä verikokeissa ja koska asun suht lähellä sairaalaa, oli se mulle ihan helposti toteutettavissa. En myöskään pelkää verta tai neuloja, joten tämä oli mulle ihan helppo juttu. 

Leikkausta edeltävänä päivänä piti myös piikittää veritulppia estävää lääkettä. Tämä piikitys jatkui 30 päivää. En ehkä olis saanut itse tätä tehtyä, joten onneksi Jani hoiti piikityksen mun puolesta ja mä vaan kärsin. Se lääkeaine kirveli aivan sairaasti laitettaessa ja vähän sen jälkeen, joten se oli aika inhottavaa. 

Ennen leikkausta piti myös paastota ja juoda kamalaa preop-litkua. Ennen nukkumaan menoa piti myös käydä suihkussa, käyttää puhdasta pyyhettä ja nukkua puhtaissa lakanoissa. 

Seuraavana aamuna menin sairaalalle seitsemäksi, koska mulla oli aamun ensimmäinen leikkausaika. Joko lääkäri oli joutunut johonkin päivystyshommaan tai oli vaan myöhässä, koska mun leikkaus myöhästyi ainakin tunnilla. 

Leikkausaika oli aamun ensimmäinen siksi, että kohdunpoistosta yleensä kotiutetaan saman päivän aikana ja minunkin oli tarkoitus päästä kotiin samana päivänä. Heräämössä mun oli kuitenkin tosi vaikeaa pysyä hereillä ja kävin muutamaan otteeseen koittamassa pystyssä olemista, liikkumista ja syömistä. Mikään niistä ei onnistunut ja minut päätettiin laittaa osastolle yöksi, joka oli kyllä paras päätös, koska olo oli aivan hirvittävän huono. Hoitajien lakko oli just tuolloin menossa ja mun leikkaus olisi voinut siirtyä, mutta olin kiirellisyysjonossa kai aika korkealla, joten pääsin leikkaukseen ja onneksi sain myös sen yöpaikan osastolta. 

Osastolla jaksoin vähän syödä iltapalaa, mutta lähinnä vaan nukuin. Vessassa käynti ei meinannut onnistua millään, koska joka paikkaan sattui niin paljon ja pissaaminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. 

Osastolla oli ihana henkilökunta ja varsinkin se yöhoitaja, joka oli vuorossa, oli niin huolehtivainen ja sympaattinen. Hän kävi aina välillä tarkistamassa ovella, että oonko saanu unta ja kyseli tarviinko särkylääkkeitä. Oon tosi huono nukkumaan sairaalassa (tai oikeastaan missään uudessa paikassa) ja olinkin valveilla lähes koko yön. 

Aamulla mulle ei tietenkään ollut aamupalaa, koska en ollut alunperin ollut menossa osastolle ja jostain hoitajat sai kuitenkin kaivettua mulle syötävää. Vihaan sairaaloita, mutta tämä oli aika eheyttävä kokemus osastolla olemisesta. Hammasharjan ja tahnankin sain, kun olin unohtanut omani kotiin (tai pikemminkin jättänyt, koska en kuvitellut olevani yötä). 

Kotiin pääsin heti aamupäivällä ja sain hyvät kotiohjeet mukaan. Mitään ei saanut nostella, lääkkeitä piti syödä lyhyin väliajoin ja tarpeeksi, levätä piti tarpeeksi. 

Lähdin sairaalasta viiden haavan ja monen mustelman kanssa. Mulla oli jopa poskissa mustelmat, kun leikkauksen aikana olin ollut jotenkin kiinni pöydässä ilmeisesti. Siinä tuli vähän kuin pidempään pysyvät contourit poskiin. 

Mulle tulee muutenkin tosi herkästi mustelmia, mutta nuo mustelmat käsivarressa ja kämmenselässä oli kyllä ihan hullut. Ja aivan järkyttävän kipeät. 

Vatsan alue oli tosi kipeä pitkän aikaa, mutta haavat arpeutui onneksi nätisti ja aika nopeasti. Niissä oli sulavat tikit, jotka irtosi parin viikon sisällä. Muistaakseni niiden piti irrota viikossa, mutta kyllä niissä vähän kauemmin kesti. 

Kolme päivää leikkauksen jälkeen meidän nuorimmalla, silloin 5-vuotiaalla, oli tanssiesitys ja olin päättänyt mennä sinne vaikka pää kainalossa. Laitoin mekon päälle ja löysät housut sen alle, koska sukkahousut tuntui liian työläiltä. 

Kävin tanssiesityksessä ja käytiin vielä ostoksilla, joiden ajan istuin kyllä pyörätuolissa, kun käveleminen oli niin vaivalloista ja hidasta. Mutta onneksi lähdin liikkeelle, koska jotenkin se paikoillaan makaaminen ei yhtään ollut mun juttu ja pienikin liikkuminen teki itselle hyvää. Seuraavana päivänä eli neljä päivää leikkauksen jälkeen pakottauduin mummon synttäreille hymy huulilla. En ollut halunnut huolestuttaa mummoa ennen leikkausta, joten hän ei tiennyt mun käyneen siellä eikä kyllä arvannutkaan mitään. Kerroin asiasta hänelle vasta vähän jälkikäteen. 

Tuon vierailun jälkeen olin aivan poikki, mutta oli kiva vähän edes päästä ylös sohvalta. 

Vaatteet tuntui pahalta, joten olin aika paljon kotona vaan lyhyellä paidalla ja alushousuilla. Housut ja paidat hankasi ja jäi kiinni tikkeihin ennen kuin ne sulivat pois, joten ne oli tosi hankalia. 

Arvet oli vielä tikkien irrottua aika kipeitä, joten meni pitkään ennen kuin pystyin pitämään mitään tiukkaa päällä. Edelleen, näin kahden vuoden jälkeen, yksi arvista on hieman ärsyttävästi koholla ja hankautuu välillä vaatteista. 

Arvet umpeutuivat nopeasti ja paranivatkin hyvin, mutta navassa syvällä oleva arpi jotenkin varmaan välillä hautuu tai en tiedä onko se jotenkin auennut, kun mun napa on välillä aivan tulipunainen ja vuotaa verta.  

Pakotin itseni tekemään asioita ehkä vähän liiankin nopeasti ja henkinen puoli ei ehkä parantunut ihan niin nopeasti kuin fyysinen. Näin unta vauvoista ja raskaana olemisesta, joten ehkä jotenkin käsittelin asiaa unissani. 

Missään vaiheessa mulle ei oikeastaan tarjottu minkäänlaista keskusteluapua. Sitä olisi pitänyt osata itse pyytää. Kaikissa papereissa lukee, että ”potilas ottaa asian hyvin” tai ”potilas vaikuttaa iloiselta”, mutta tottakai mä mieluummin käynnillä hymyilin kuin itkin. Itkin kyllä paljon kotona ja varsinkin suihkussa itku tuli usein. Diagnoosin jälkeen itkin useimmiten itseni uneen. 

Olisin kaivannut apua asian käsittelemiseen ja ensimmäisen kerran multa siitä kysyttiin vuositarkastuksessa. Eli aika pitkä aika piti pärjätä yksinään. Siinä vaiheessa purskahdin melkein itkuun ja sanoin, että kaikki on nyt jo hyvin, mutta ehkä aiemmin olisin kaivannut sitä keskusteluapua. Nyt oon asian kanssa jo ihan sujut, mutta silloin en ehkä ollut. 

Mulla ei oo yhtään ikävä kuukautisia tai niitä kamalia päänsärkyjä, jotka varmaan johtui hormoneista. Sokerinhimo ei oo hellittänyt kuten ajattelin käyvän. 

Jälkivuoto leikkauksen jälkeen muuten kesti mulla alle 24h vaikka siitä varoiteltiin ja sanottiin, että saattaa kestää pitkäänkin. 

Toivuin fyysisesti siis aika nopsaan ja kuukausi leikkauksen jälkeen oltiin Janin kanssa jo hotellilomalla kaksin. 

Kohdunpoistosta on mennyt kaksi vuotta aikaa. Tässä ajassa oon hyväksynyt kohtaloni eli sen, etten enää pysty saamaan lisää lapsia. Kyllä se silti välillä kirpaisee, kun joku mun ikäinen on edelleen raskaana tai saanut just vauvan. Se olisin voinut olla myös minä. 

Oon jollain tavalla aina uskonut sanontaan ”ihminen saa sen mitä jaksaa kantaa” ja toisaalta uskon tässäkin tapauksessa siihen. En olis jaksanut tätä diagnoosia ja ruljanssia ilman mun peruspositiivista elämänasennetta. Mä jaksoin tämän prosessin, kun joku muu olisi saattanut murtua sen alla. Ja sekin olisi ollut ihan yhtä ok. 

Jos herää mitään kysymyksiä kohdunkaulan syövästä tai kohdunpoistosta, niin kysy kommenteissa tai tule kysymään Instagramin puolella @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MUN SYÖPÄMATKASTA LISÄÄ: 

Kaikki syöpätekstit yhden otsikon alla

Mulla on kohdunkaulan syöpä

Mulla oli kohdunkaulan syövän vuositarkastus -mitkä oli tulokset?

Nyt olen kohduton – kuinka kohdunpoisto onnistui?

Meillä täällä Kuopiossa on tällä viikolla koululaisten hiihtolomaviikko ja meilläkin oli lomasuunnitelmia, mutta meille iski noro heti hiihtoloman alkajaisiksi. 

Ensimmäisenä kaatui lapsi jo ennen kuin viikonloppu kunnolla alkoikaan ja nukuttiin olkkarissa vierekkäin. No tottakai se tauti tarttui sitten minuunkin. Sunnuntai-iltana oli vielä ihan hyvä olo ja katsottiin edellispäivän Hengaillaan-jakso Yle Areenasta. 

No, yöllä kahden aikaan heräsin aivan järkyttävän huonoon oloon. Aloin oksentamaan ja pian sen jälkeen alkoi myös noroon kuuluva ripuli. Tämä jatkui tosi rajuna puoleen päivään asti eli oksensin putkeen noin 10 tuntia. En saanut nukuttua välissä kuin viiden tai kymmenen minuutin pätkissä. Olo oli aivan hirvittävän huono ja kuume nousi 39 asteeseen. Mun normaali kehonlämpö on alle 36 astetta, joten tämä oli mulle todella korkea kuume. 

Oksentelu onneksi loppui tuohon, mutta muut oireet kestivät vielä tähän päivään asti. Vasta tänään iltapäivällä uskalsin syödä jotain kunnolla ja senkin jälkeen vatsa tuntui kummalliselta. 

En saanut mitään muuta kuin nesteitä tosiaan alas sunnuntain ja maanantain välisestä yöstä keskiviikkoiltaopäivään asti. Kyselin Instagramissa vinkkejä mitä kannattaisi yrittää syödä tai juoda ja sainkin siihen tosi hyviä vinkkejä. Listaan ne postauksen loppuun. 

Koko illan on esimerkiksi röyhtäyttänyt, joka on tosi ärsyttävää, mutta parempi sekin kuin oksentaminen. Luulen, että olo ei ole ihan normaali vielä hetkeen, koska mun vatsa on muutenkin tosi hankala ja vähän väliä sekaisin milloin mistäkin. 

Luulen myös, ettei ollut ihan fiksu veto syödä pizzaa heti ensimmäiseksi ruoaksi, koska nyt ruoansulatus on kovilla, mutta oli kamala nälkä ja se oli ainut mikä oikeasti maistui. Yritin hieman aiemmin syödä vähän raejuustoa ja se ei mennyt alas millään. 

Näitä syötäviä ja juotavia mulle ehdotettiin, kun meille iski noro : 

• Mehujäät
• Mustikkakeitto
• Kiisselit
• Tuc-keksit (näitä en valitettavasti voi syödä, koska olen viljaton)
• Mehukeitto
• Banaani
• Suolavesi
• Sipsit
• Suola
• Laimennettu appelsiinimehu, jossa suolaa ja sokeria
• Elektrolyyttipitoinen korjausjuoma 
• Vichy
• Jääpalat
• Itse tehty mehu laimennettuna
• Vichyn ja appelsiinimehun sekoitus
• Apteekin nesteytyspore/-jauhe
• Juotava jogurtti
• Kaurapuuro (tämäkään ei mulle valitettavasti käy) 
• Hedelmät (erityisesti sitrus) 
• Lihaliemi 
• Keitetty riisi
• Paahtoleipä
• Urheilujuoma (Oshee, Gatorade)
• Jäisiä mustikoita imeskeltynä
• Omenamehu
• Kuiva näkkileipä
• Gefilus-mehu

Mua pyörrytti koko ajan ihan tosi paljon kuten aina kun oon kuumeessa. Luulen sen kyllä osaksi olleen sen syytä, etten ollut syönyt mitään. Äitini kävi meille kaupassa, koska maanantaina Janikin oli jo samassa taudissa eikä kukaan meistä voinut mennä kauppaan. 

Pyysin tuomaan Gefilus-mehua, mustikkakeittoa ja jääpalapusseja (ja pari muuta juttua lapsia varten), mutta en oikein saanut ensin alas kuin tuota Gefilus-mehua. Jääpalat olivat hyviä, koska tuntui ettei mikään juoma mennyt alas kuin tosi kylmänä. 

Ihan kamala tauti enkä toivo tätä kyllä kenellekään. Mutta sellainen hiihtoloman aloitus meillä oli, kun meille iski noro eikä päästykään lähtemään esikoisen luo Helsinkiin, kuten oltiin suunniteltu. Reissu siirtyi kuukauden päähän, mutta onneksi nykyään voi soitella videopuheluita. 

Ootko sä pysynyt terveenä? 

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Mitä me aiotaan tehdä lasten hiihtolomalla?

Tämä vai tuo?

10 kirjaa, jotka on mun lukulistalla just nyt