Hae
Colour Outside the Lines

Tammikuun positiiviset

Tammikuu meni hujauksessa ohi ja ehdin tehdä vaikka mitä ihanaa sen aikana. Tykkään aina kuukauden lopussa miettiä mitä kaikkea sitä tulikaan tehtyä tai oivallettua, joten tässä tämän vuoden eka kooste eli tammikuun positiiviset.

tammikuun positiiviset

  • Ulkona oli ihanan nättiä! Meillä täällä Kuopiossa on ihan kunnolla lunta ja pakkastakin on monena päivänä ollut viisitoista astetta. Rakastan sitä miltä ulkona näyttää, mutta en hirveästi sitä miltä siellä tuntuu. Yritän kuitenkin nauttia talvesta, koska minusta on ihanaa, kun Suomessa on neljä vuodenaikaa.

  • Sain pop up-myymälän purettua ja sen vaiheen työstä pakettiin. Sesonki oli pitkä ja aika raskas, mutta jäi kivat fiilikset, kun päästiin tavoitteisiin ja sain hyvää palautetta kauppakeskuksenkin puolelta.
  • Kävin moikkaamassa mun veljen perhettä Tampereella ja näin samalla reissulla pitkästä aikaa serkkuani. Ruuhkavuosien keskellä unohtuu pitää huolta, että kysyisi oikeasti mitä toiselle kuuluu ja tapaisi useammin, joten tänä vuonna yritän panostaa siihen enemmän. Oli ihana pieni yhden yön reissu. Pysähdyin Pandan tehtaanmyymälässä matkalla ja sain siitä kivasti tuliaisia mukaan.

  • Kävin myös Helsingissä esikoisen luona muutaman yön ja kerettiin kivasti taas tehdä asioita yhdessä. Samalla reissulla pyörähdettiin pr-lounaalla ja kävin tutustumassa blogikollegoihin Vaikuttajamedian juhlissa.
  • Tein kivoja ja tarpeellisia kirppislöytöjä. Löysin esimerkiksi ystävälle todella edullisesti kaksi Harry Potter-kirjaa oikeilla kansilla, joita hän oli etsinyt jo pitkään. Lisäksi löysin itselleni kaksi villakangastakkia (toinen maksoi 10€ ja toinen 5€). Oli siis oikein mainio kirppiskuukausi.

  • Tein gluteenittomia pinaattilettuja, jotka maistui koko perheelle. Jännitystä tekemiseen lisäsi, kun kesken lettujen paiston tuli sähkökatkos. Ilmeisesti sähköt oli ollut jossain kohti kaupunkia poikki pidemmänkin aikaa, mutta meillä onneksi välähti valot vaan pariin otteeseen.
  • Juhlittiin lasten synttäreitä. Meidän kahdella vanhimmalla lapsella on synttärit viikon välein toisistaan ja he ovatkin joutuneet jo viimeiset 11 vuotta juhlimaan synttäreitään joka vuosi yhdessä, koska samat vieraat tulisivat joka tapauksessa samoihin juhliin ja tämä on helpompaa pitkämatkalaisille. Tehdään sit yleensä jotain spessua lasten oikeina synttäreinä kuitenkin.

  • Käytiin nuorimman kanssa pariin otteeseen lääkärissä ja vietettiin samalla laatuaikaa käymällä kahvilassa ja syömässä. Lapsi sai positiivisen kokemuksen eka lääkäristä ja sitten vielä yhteisestä tekemisestä.
  • Leivoin sämpylöitä (sekä tavallisia että gluteenittomia) ja ne maistuivat hyvin kaikille. Tehtiin niistä samana päivänä päivälliseksi kanahampurilaisia. Meinasin laittaa sämpylöitä pakastimeen, mutta seuraavana aamuna niitä oli jäljellä vain muutama. Täytyy varmaan alkaa leipoa sämpylöitä useamminkin.

Sellaisia positiivisia tähän tammikuuhun mahtui. Monta muutakin kivaa juttua tapahtui ja olin jotenkin ekstraonnellinen tänä vuonna taas, kun tammikuu saapui. Oli ihana aloittaa uusi vuosi, kun tiesi tänä vuonna olevan kivoja juttuja tiedossa.

oliko sulla kiva tammikuu?

TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSATIKTOKISSA JA YOUTUBESSA

LUE MYÖS: 

Kuinka aion romantisoida arkea tänä vuonna?

Tiktok-vaikutteita Siljan Grande Buffetissa!

Matkahaaveet tälle vuodelle

2 kommenttia

  1. Mikko / Matkalla Missä Milloinkin kirjoitti:

    Ihan totta, ulkona on todella kaunista tällä hetkellä. Tuntui, että koko joulukuussa aurinko ei paistanut kertaakaan. Kylmyydestä huolimatatta ulkona on ollut todella mukavaa olla.

  2. Milla kirjoitti:

    Ihana tuo pinkki takki tuossa hissikuvassa! Upea väri talveen ja ihanan isot kaulukset. 💕

    https://www.moonshapedlittlebox.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *