Viime viikko meni sängyn pohjalla
Tulin viime viikon maanantaina kipeäksi ja koko viikko meni aika lailla sängyn pohjalla.
Käytiin maanantaina skuuttipuistossa kuopuksen kanssa ja mulla oli siellä jo vähän huono olo. Tämän jälkeen lähdettiin käymään vielä Matkuksessa (eli paikallisessa kauppakeskuksessa) ostamassa kuopukselle koulutarvikkeita läksyjen tekoa varten ja ilmastoidussa kauppakeskuksessa olo oli ihan ok.
Kotona mua alkoi kuitenkin paleltaa kauheasti vaikka ei meillä mitenkään kylmä ole ja mittasin kuumeen. Kuumettahan mulla oli. Mun normaali kehonlämpö on aika matala, joten tunnen usein helposti jo pienenkin lämmön nousemisen.

Lepäilin aikalailla koko viikon kotona, koska mua huimasi koko ajan. Olo ei siis oikein antanut myöten tehdä mitään järkevää.
Aivokapasiteetti ei oikein riittänyt kuitenkaan kuin siihen, että katsoin aivan liikaa Tiktok-videoita ja pelasin XBOXilla Disneyn Dreamlight Valley-peliä. Muutaman leffan jaksoin lasten kanssa katsoa ja hieman tahkosin eteenpäin Emily in Parisia, jonka yritin katsoa ennen uusien jaksojen julkaisua, mutten ihan kerennyt. Viime viikollahan tuli ulos ekat neljännen kauden jaksot ja mulla oli siinä vaiheessa vielä 3. kausi melkein kokonaan katsomatta. Sain kuitenkin katsottua sen niin, että katsottiin Janin kanssa uudet jaksot viikonloppuna.

Koko viikolla ei oikein ruoka maistunut, joten söin vaan sitä mitä teki mieli. Yhtenä päivänä söin makaronia thousand island-salaatinkastikkeella, toisena tein itselleni grillattuja juustoleipiä pannulla.
Pää oli kipeä ja kurkkuun koski. Pystyssä jonkin verran huimasi. Muuten olo oli aika normaali, mitä nyt vähän oli sellainen hömelö olo, ettei oikein jaksanut keskittyä mihinkään. Siksi otin kerrankin aikaa lepäilyyn.
Onneksi töissä ei viime viikolla ollut mitään akuuttia ja sain ihan rauhassa lepäillä. Nyt toivon, että pysyn loppuvuoden terveenä.
Viikonloppuna olo alkoi helpottaa. Otin särkylääkettä, että saisin lopputaudinkin taltutettua ja se tuntui auttavan.
Ootko sä pysynyt terveenä?
TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMIN PUOLELLA @SUSANNARIITAKANGAS
LUE MYÖS:


0

