Stefan’s Steakhouse Tampere
Käytiin miehen kanssa viime joulukuussa Tampereella kaksin viikonloppu ja haluttiin käydä yhden kerran ihan ajan kanssa ravintolassa syömässä. Ravintolaksi valikoitui Stefan’s Steakhouse, josta oltiin kuultu hyvää.
Ravintola sijaitsee ihan Koskikeskus-kauppakeskuksen läheisyydessä eli paikalle oli helppo löytää näin ulkopaikkakuntalaisenakin. Meillä oli pöytävaraus, koska mentiin syömään ilta-aikaan, mutta paikalla oli lähinnä pikkujouluseurueita.


Mulla oli tuohon aikaan menossa tosi rajattu eliminaatiodieetti, jossa mun ruokavaliosta oli poissa viljat, soija, kananmuna, pähkinät ja maito. Lisäksi oon kalalle allerginen. Mua siis vähän pelotti, että mitenköhän näiden kanssa ravintolassa syöminen onnistuu, mutta tarjoilija oli tosi ystävällinen, otti mun rajaukset ylös ja kävi keittiössä erikseen kysymässä kokilta mitä voisin syödä. Sitten hän kertoi mulle vaihtoehdot mistä pystyin valitsemaan ja näin sain minäkin kolme ruokalajia.
Palvelu oli koko illan tosi hyvää ja ystävällistä eikä missään vaiheessa tullut sellainen olo, että olin heille jotenkin vaivaksi ison allergeenilistan kanssa. Niinkin on nimittäin joskus käynyt ja oon vaan suosiolla jättänyt jotain syömättä.
Alkupalaksi mä tilasin spicy avokado tartarin ja mies tilasi beef tartarin. Miehen annos oli tartar Black Angus -härän sisäfileestä, tryffelikreemiä ja keltuaista. Mulle tuo avokadotartar kävi suoraan muuttamatta annosta. Molemmat tykättiin näistä tosi paljon!

Pääruoaksi me tilattiin molemmat samaa ruokaa. Usein tilataan eri ruokaa, mutta tässä ravintolassa meitä oli houkuttanut eniten paikalle juurikin ne pihvit ja tilattiin siis Black Angus Terderloin-pihvit. Mä tilasin 150g ja mies 200g.
Pihvit oli suussasulavia ja ne oli just niin hyviä kuin oli odotettukin. Lisukkeeksi me otettiin paistettuja herkkusieniä, sipulia ja pekonia. Lisäksi tilattiin molemmille punaviinikastike, jota tarjoilija suositteli. Lisukkeet ja kastikkeet tilattiin erikseen ja otettiin vaan yksi lisuke, joka oli ihan fiksu veto, koska saatiin siitä hyvin molemmille syötävää. Lisäksi pihvin kanssa tuli uunissa paahdettua tomaattia ja valkosipulia, joka oli ihan taivaallisen hyvää.


Jälkiruoaksi mies tilasi crème brûléen ja kahvin. En yllättynyt, koska se on hänen lempijälkiruokansa ja hän tilaa sen aikalailla aina, kun se on listalla.
Mä tilasin mangosorbetin, koska muita jälkkäreitä ei ollut mulle sopivana just silloin, mutta se oli oikein mainio valinta ja olin onnellinen, että jälkkäriä ylipäätään oli!


Oltiin oikein tyytyväisiä tähän ravintolaan. Ravintola oli tunnelmallisesti sisustettu, sieltä oli kivat maisemat Tammerkoskelle ja siellä oli rauhallinen tunnelma.
Ruoka oli hyvää ja palvelu erinomaista. Mennään tänne ihan varmasti syömään Tampereella joskus uudelleenkin. Tästä jäi tosi hyvä mieli.
Ruokailu maksoi meiltä jotain 170€ luokkaa. Mä tilasin lasin viiniä ruokailun kanssa ja pelkästään miehen pihvin hinta oli 49€. Eli mun mielestä hinta oli ihan kohtuullinen laatuun, palveluun ja tunnelmaan suhteutettuna.

Ravintola oli kyllä nappivalinta, kun oltiin liikkeellä kaksin ja ilman mitään kiirettä minnekään.
Ihanaa päivää just sulle💜
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA.
LUE MYÖS:


4


Kuulostaa hyvältä! Muutenkin olemme kuulleet paikasta paljon hyvää. Ensi viikonloppuna ollaankin Tampereella, pitää ilman muuta harkita tätä paikkaa! Vaihtoehtoja tosin on paljon.
Tämä oli kiva kokemus!
Ohoo, olipas mielenkiintoista lukea tämä! Tuo ravintola on mullakin ’listalla’, mutta vielä ei olla menty testaamaan. Tämä postaus inspiroi nyt ottamaan sen askelen. 😃
Tämä oli kyllä kiva paikka!