Mitä me syötiin tavallisella arkiviikolla?
Meillä oli syyskuun ekalla viikolla normaali arkiviikko, johon kuului molemmilla lapsilla kolmena iltana harrastus. Viikonloppuna oltiin Joensuussa reissussa, kun miehen kummitytöllä oli synttärit ja haluttiin tehdä Joensuussa kerrankin muutakin kuin vain rampata kyläpaikasta toiseen, kuten yleensä.
Tässä kuitenkin kaikki mitä me syötiin sillä viikolla lounaaksi ja päivälliseksi.
Maanantai
8-vuotias tuli kipeäksi viikonloppuna, joten hän jäi kotiin maanantaina. Tottakai mulla oli just samana päivänä tapaaminen opinnäytetyön ohjaajan kanssa, joten oli vähän hektistä. Esikoinen oli myös viikonloppuna käymässä kotona ja hän lähti vasta maanantaina takaisin omaan kotiin.
Lounas: Miehellä töissä eväänä kana-nuudeliwokkia, 13-vuotiaalla kouluruokana appelsiini-broilerikastiketta ja kauralisäkettä , 8-vuotiaalla pestokanapastaa (hänen lemppariruokaa) ja mulla sekä esikoisella vikat annokset edellispäivän nakkikeittoa.
Päivällinen: Päivälliseksi mies ja 13-vuotias söi viikonlopulta jäänyttä kotitekoista pizzaa ja minä söin uunikasviksia ja nakkeja. 8-vuotiaalle ei maistunut kuumeessa ruoka ja hän söi pelkkiä vihannestikkuja. Korjattiin asia heti, kun ruokahalua löytyi ja tein hänelle grillatun juustoleivän iltapalaksi.

Tiistai
Me ollaan yritetty nyt urakalla parantaa elämäntapoja ja lisätä kasvisten käyttöä. Mies onkin tehnyt itselleen aika useasti eri ruokaa kuin mitä me muut syödään, että saa töihinkin samalla ravitsevat eväät. Mulla ja nuorimmalla on viljaton ruokavalio, joten meillä on useasti muutenkin kahta eri ruokaa. Lisäksi mä oon maidoton.
8-vuotias ei päässyt vielä tiistainakaan kouluun ja mulla oli työvuoro. Kerkesin kuitenkin syödä lounaan kotona ennen töihin lähtöä.
Lounas: Teinillä kouluruokana kalakeittoa, mulla eilisiä uunikasviksia ja nakkeja, miehellä eväänä kana-nuudeliwokkia. 8-vuotias söi pestokanapastaa.
Päivällinen: Uunikasviksia ja lihapullia. Mies korvasi lihapullat Boltsi-kaura-siemenpyöryköillä.
Keskiviikko
Keskiviikkona mulla oli syksyn eka luento päivällisaikaan, joten söin itse tietokoneen ääressä. Oli kiva olla luennolla, mutta vaatii taas hieman totuttelua päästä oikeaan mielentilaan, että oikeasti oppii jotain.
Lounas: Lapsilla kouluruokana broilerinugetteja ja perunaa, miehellä uunikasviksia ja Boltseja. Mulla uunikasviksia ja lihapullia.
Päivällinen: Lihapullia oli vielä päivälliselle, joten syötiin ne loppuun ja tehtiin niiden kaveriksi spagettia.
Torstaina
Torstaina syötiin lasten kanssa päivällinen yhdessä. Miehellä oli työpaikan tarjoama liikuntatunti ja hän söi kotiin palattuaan yksin. Me oltiin siinä vaiheessa jo rientämässä lasten harrastuksiin.
Lounas: Lapsilla kouluruokana perunavelliä, mulla tacosalaattia burgermajoneesilla. Miehellä oli reissupäivä töissä ja hän söi lounaan ABC:n lounaspöydästä.
Päivällinen: Päivälliseksi tein kanapastaa.

Perjantai
Mulla oli perjantaina viikon toinen työvuoro, jonne lähdin heti lounaan jälkeen. Muut ehti syödä päivällisen kotona ennen kuin minä pääsin töistä. He tulivatkin hakemaan minua töistä ja lähdettiin siitä suoraan Joensuuhun.
Lounas: Lapsilla kouluruokana lasagnea, miehellä eväänä kaupan valmis lohikeitto, mulla tacosalaatti.
Päivällinen: Mies ja lapset söi päivällisen kotona, mä skippasin päivällisen ja valitin nälkää matkalla Joensuuhun. Oma vika, kun unohdin ottaa eväitä ja mun allergioilla on vaikea kaupasta löytää mitään nopeaa. Söin sitten isomman iltapalan.
Lauantai
Launtaina oltiin koko päivä Joensuussa. Meillä oli meno synttärikutsuille iltapäivällä, mutta ehdimme syödä lounasta ennen synttäreitä ja päivällistä synttäreiden jälkeen.
Lounas: Mies kävi pyörälenkillä aamupäivällä ja mä vein lapset kirppiskierrokselle. Mies teki meille kaikille makaronia ja jauhelihaa sekä salaattia.
Päivällinen: Käytiin hakemassa kaupasta kaikille ruoaksi valmiseinekset. Ostetaan näitä harvoin kotiin, joten lapset oli innoissaan, kun kaupasta sai valita mitä haluaa.
Sunnuntai
Sunnuntaina syötiin lounasta Joensuussa ja palattiin kotiin päivällisaikaan. Oli kiva viikonloppu ja oli ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa.
Lounas: Lounaaksi teimme toisen satsin makaronia ja jauhelihaa sekä salaattia. Tätä jäi vielä yli ja otettiin loput kotiin.
Päivällinen: Syötiin ylijääneet makaroni ja jauheliha päivällisellä.
Tällä viikolla syötiin aika paljon pastaa ja korjattiinkin asia seuraavalla viikolla syömällä enemmän perunaa ja bataattia.
Mikä on sun lempiruoka arkena?
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:
Mitä ostin isommilla ruokaostoksilla neljän hengen perheelle?


2


Kiva että muillakin syödään makaronia ja jauhelihaa 😀 meidän perheessä on yksi munaton ja maidoton. Nyt jo aika hyvin alkaa olla vakio ruoat mistä kaikki 6 syödään, mutta välillä tekee mieli tehdä ihan perinteinen makaronilaatikko ja kesällä opeteltiin tekemään palermonpastaa, se kun on yks lasten suosikki kouluruoka ja siitä oli aika helppo tehdä munattomalle ja maidottomalle oma versio 🙂 Ja ne pastat mitä siihen käytettään löytyy meidän lähikaupasta vain täysjyvänä! 😀
Mutta mitä ihmettä, ihan oikeasti kouluruokana perunavelliä? :O mitä sen kanssa oli? Meidän lapsilla kevyimmät kouluruoat taitaa olla kasvissosekeitto ja puurot. Hyvän makuisia oli kaikki ainakin vielä 4v sitten, kun ite olin koulussa töissä. Mutta ei ne kauaa nälkää pidä, ja perunavellin pistän kyllä ihan samaan kevyeen kastiin.
https://www.sangynalla.fi
Kyllä täällä Kuopiossa on kouluruokana perunavelliä! Ehkä jotain leipää on sen kanssa, en oo ihan varma edes. Lapset tuntuu rakastavan sitä. Pitääpä tuo palermon pasta laittaa korvan taakse.