Sain kesällä työpaikan
*Sisältää mainoslinkkejä
Sain kesällä työpaikan ja arki on taas vähän erilaista. Mä jäin työttömäksi maaliskuussa, kun mun toimeksiantosopimus sisällöntuottajana loppui.
Hain muutamia paikkoja kesän aikana, koska työttömänä on velvollisuus hakea töitä. En kuitenkaan saanut moneen paikkaan edes kutsua haastatteluun, kunnes yhtäkkiä heinäkuun alussa minut kutsuttiinkin haastatteluun ja sain paikan heti siinä haastattelussa. Tunteja mulla on 10 viikossa, joten käyn pari kertaa viikossa töissä.

Työt kuitenkin alkoi vasta heinäkuun loppupuolella eli sain lomailla vielä muutaman viikon ennen töiden alkua. Silloin oli ne ihan hirvittävät helteet, joten oli ihan kiva, ettei työt alkaneet samantien, koska töissä olisi ollut ihan tukalan kuuma.
Teen myymälätyötä ja tuotteet on mulle tuttuja, mutta on silti ollut aikamoinen opettelu materiaalien ja tuotteiden nimien osalta, joka jatkuu edelleen. Tykkään asiakaspalvelusta ja meillä on pieni työyhteisö, jossa muut henkilöt on tosi mukavia.

Otin käyttöön Janin vanhan *Garminin älykellon kesällä ja oon tykännyt, kun pystyn seuraamaan esimerkiksi askelia ja unta. Ainut miinus oli, että mun piti vaihtaa kelloon ranneke, koska mun iho ei oikein tykännyt silikonirannekkeesta. Ostin kelloon sitten kankaisen vaihtorannekkeen.
Tämä *Finlaysonin t-paita on muuten ollut mun luottovaate viimeiset viikot! Rakastan tuota kuviota ja koska t-paita on 100% luomupuuvillaa, on se mukava päällä ja kangas on kestävää. Oon pessyt tämän jo useampaan otteeseen ja t-paita ei ole mennyt miksikään.

Sellaisia kuulumisia työrintamalla. Syksystä on tulossa aika hektinen, koska viimeistelen amk-opintoja, jotka on roikkuneet todella pitkään ja nyt haluan saada ne valmiiksi. Onneksi opinto-ohjaajani on ihana ja tsemppaa tosi paljon, joten oon itsekin hyvin varma, että saan tutkinnon syksyn aikana valmiiksi.
Ihanaa päivää just sulle❤️
TULETHAN SEURAAMAAN MUA MYÖS INSTAGRAMISSA, TIKTOKISSA JA YOUTUBESSA
LUE MYÖS:


2


Onnea uudesta työpaikasta! 🌟 On hienoa, että löysit mukavan tiimin ja pääsit takaisin asiakaspalvelun pariin. Työn, opintojen ja arjen yhdistäminen ei varmasti ole aina helppoa, mutta kuulostaa siltä, että sulla on hyvä tsemppi päällä. Ja hei, tuo Finlaysonin paita näyttää ihanalta – kiva kuulla, että se kestää pesua noin hyvin! 💛
Onnea uudesta työstä! 😊 Työyhteisö kuulostaa myös mukavalta, se on tärkeä juttu viihtyvyyden kannalta. Tsemppiä opintojen loppurutistukseen! ^^
https://www.moonshapedlittlebox.fi/