Hae
Colour Outside the Lines

IBS kuulumisia ja vihreä lempparibleiseri

Ajattelin pitkästä aikaa kertoa vähän IBS kuulumisia.

Kesä oli vaikea IBS:n kannalta. Niin kuin oikeasti todella vaikea. Vatsa oli sekaisin viikottain ja monena viikkona useammin kuin kerran. Tuntuu, että oireet pahenee viikko viikolta vaan enemmän.

Mähän kävin keväällä yksityisellä lääkärillä tutkituttamassa tätä vaivaa, kun terveyskeskuksessa mua ei tunnuttu ottavan tosissaan. Pyysin, että voitaisiin tutkia kaikki mahdollinen ja sieltä paljastui, että suolisto on jollain lailla tulehdustilassa sekä että mun rautavarastot on ihan tyhjät.

Yritin keväällä useampaan otteeseen syödä sekä vatsan toimintaa tasapainottavia tuotteita, joita lääkäri mulle määräsi sekä rautalääkkeitä, mutta oireet vaan paheni niistä molemmista. Niinpä oon jättänyt ne pois.

Sovittiin, että kolmen kuukauden päästä olisi hyvä ottaa uusi ulostenäyte, josta nähtäisiin onko tilanne muuttunut ja jos tulehdusarvo olisi kohonnut, olisi edessä tähystys.

Soitin kuitenkin terveyskeskukseen, koska tottakai sinne meno on halvempaa kuin yksityiselle. Koska ne edelliset arvot oli näkyvissä mun tiedoissa, suostuivat he ottamaan uudet näytteet. Tulehdusarvo oli noussut 150 paikkeilta noin sadalla. Niinpä kävin terveyskeskuslääkärillä ja hän kirjoitti mulle tähystykseen lähetteen. Tähystys tehdään KYSillä ja sinne on pitkät jonot, joten mulla on vielä kuukausi aikaa ennen kuin tähystykseen pääsen.

Mä nyt toivon, että siellä suolistopolilla otetaan mun oireet tosissaan ja uskotaan, että koko ajan sattuu, koska oireiden kanssa alkaa olla jo vaikeaa elää. Koko ajan pitää tarkkailla mitä uskaltaa syödä ja aina pitää tietää missä on lähin wc.

Ollaan lähdössä esikoisen kanssa konserttiin Krakovaan tähystyksen jälkeisellä viikolla ja mua jo nyt vähän pelottaa miten selviän tuosta konserttielämyksestä. Oon jo oikeasti miettinyt, että pitääkö mun yrittää elää pelkällä vedellä vuorokausi, ettei varmasti mikään suututa tuota ärtyvää suolta siellä.

Todella ärsyttävä vaiva tämä IBS ja mä en oikein edes enää tiedä mikä kaikki sen suolen suututtaa, kun tuntuu, että koko ajan vaan tulee lisää ja lisää ruokia ja aineksia, joita en voi syödä.

Mä en esimerkiksi nykyään voi enää juoda ollenkaan hiilihapotettuja juomia, joiden suurkuluttaja olin vielä pari vuotta sitten. Ensin jäi pois Pepsi Max, koska maha ei enää kestänyt sitä ja nykyään vatsa on sekaisin aina, kun juon jotain hiilihapotettua.

Lisäksi pois on jäänyt sipuli ja valkosipuli, joita käytin aikalailla päivittäin vielä viime vuonna. Tiedän, että nämä kaikki on sellaisia, jotka monelta IBS:stä kärsivältä on jäänyt pois jo aika alussa IBS-matkaa, mutta mulla ei aiemmin näistä tosiaan tullut minkäänlaisia oireita.

Yksi outous mun IBS:ssä on myös se (ainakin yksityisen lääkärin mukaan), että IBS on yleensä rauhallinen yöllä, kun keho lepää. Mulla oireet on kuitenkin yleensä aina pahimmat just yöaikaan ja herään todella usein keskellä yötä vessaan, jossa vietänkin sitten tunteja. Siinä ei ihan hirvittävästi tule yön aikana levättyä ja seuraava päivä meneekin usein aika horroksessa.

Bleiseri: BikBok
Mekko: Lidl

Tennarit: Even&Odd / Zalando
Helmet: Itse tehty
Hiusdonitsi: Fanniina
Juoma: Espresso House Pumpkin Chai Latte

Sellaisia IBS kuulumisia tällä kertaa. Loppuhuomiona vielä, että mä en yleensä juo kahvia, mutta halusin testata Espresso Housen Pumpkin-juomat vaikka tiesin, ettei ne ehkä oo parhaita vatsalle.

TULETHAN SEURAAMAAN MUN INSTAGRAMIA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Onko mulla IBS, IBD vai jokin muu?

Tuulisen päivän asu ja ajatuksia muuttuneesta painosta

Elämä on tuntunut erityisen rankalta noroviruksen jälkeen

2 kommenttia

  1. noola kirjoitti:

    heips! onneks pääset tähystykseen ,kuulostaa enemmältä noi siun oireet kun IBS.
    itelläni IBD Oireili nuin ja yöllä sai istua paskahuussissa kipujen kanssa. diagnoosi oli järkytyksestä huolimatta helpotus sitten loppuviimein kun sai lääkkeet ja elämän takaisin ettei tarvinnut tiedostaa lähimpiä vessoja ja sai nauttia ilman kipuja ja heti vessaan juoksemisesta ruuista ja juomista <3

    • colouroutsidethelinesblogi kirjoitti:

      Ihanaa, että olet saanut apua vaivoihisi! Mä toivon myös, että saan diagnoosin ihan jo siitä syystä, ettei kaikki kuvittele mun olevan luulosairas😄 Ja toivottavaa olisi myös, että saisin apua näihin vaivoihin. Ei oo yhtään kivaa enää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *