Hae
Colour Outside the Lines

Onko mulla IBS, IBD vai jokin muu?

Mua on vaivanneet jo useita vuosia vatsavaivat. Vaivat alkoivat pian nuorimman syntymän jälkeen eli noin seitsemän vuotta sitten ja oonkin nyt hetken jo pohtinut, että onko mulla IBS, IBD vai jokin muu vaiva?

Ensin luulin tulleeni allergiseksi vehnälle, koska mun vatsa ei enää kestänyt vehnää vaikka olin sitä syönyt koko elämäni 30-vuotiaaksi asti. Yhtäkkiä vatsa oli aina aivan kuralla sen syömisen jälkeen. Jätin siis vehnän pois.

Pian huomasin, etten voi enää syödä myöskään kauraa tai ohraa, joten jätin myös ne pois.

Pian tämän jälkeen myös ruis teki samoja oireita. Ensin vatsaa turvotti, sitten alkoi kivut ja lopulta vatsa oli aivan vetisellä ripulilla, joten myös ruis jäi pois.

Olen ollut viljattomalla ruokavaliolla jo vähintään kolme vuotta täysin, jota ennen söin kotimaisia viljoja toisinaan.

Parin viime vuoden aikana vatsa on kuitenkin oireillut todella paljon enkä enää oikeastaan keksi mikä ruoka-aine sen tekee. Osaksi stressillä on varmasti vaikutusta, mutta kärsin oireista myös silloin kun stressiä ei ole. En voi enää lähteä mihinkään tietämättä missä lähin vessa on, koska jos vatsa menee sekaisin, on vessaan päästävä hyvin äkkiä.

Istun välillä vessassa tunteja ja usein oireet alkavat keskellä yötä, joten yöunet jäävät hyvin lyhyiksi. Välillä suoli on niin kipeä ja verillä, että jo pelkkä makaaminen sattuu.

Vatsa on koko ajan kipeä ja tunnen kuinka mun ruoansulatus toimii, koska kipu siirtyy suolen mukana koko ajan. Mua myös närästää ja röyhtäyttää huomattavasti enemmän kuin aiemmin. En saa nukuttua syvää unta kivuiltani ja jos herään yöllä, en enää saa uudelleen unta.

En oikein saanut vaivoihini apua julkiselta puolelta, joten menin hakemaan helmikuussa apua yksityiseltä. Varasin ajan yleislääkärille, koska en oikein tiennyt minkälaiselle spesialistille pitäisi mennä ja ajattelin lääkärin kyllä ohjaavan minut eteenpäin. Yllätyin iloisesti, kun lääkäri olikin ihan asiantunteva ja oikein ottautuva.

Hän tutki vaivaa, kyseli kysymyksiä eikä missään vaiheessa syyllistänyt tai kyseenalaistanut sanomisiani. Olen yrittänyt ottaa tätä vaivaa puheeksi useita kertoja terveyskeskuksessa ja sitä on aina vähätelty aivan kuin keksisin oireet päästäni.

Tämä lääkäri ei myöskään osoittanut sormella ylipainoani vaan kysyi onko painoni vaihdellut ja kun kerroin painon pysyneen samana viimeiset seitsemän vuotta, oli asia sillä käsitelty.

Hän määräsi minulle kilpirauhaskokeet (mun kilpirauhanen on poistettu 12 vuotta sitten ja syön lääkkeitä säännöllisesti), perusverenkuvan sekä calpron, joka otetaan ulostenäytteestä. Pyysin näiden lisäksi ferritiinin mittauksen, koska mua väsyttää, hengästyttää ja olo on koko ajan tosi saamaton. Halusin myös tietää olisiko mun ferritiiniarvot jo korjaantuneet, kun menkkoja ei ole ollut kahteen vuoteen. Muutama vuosi sitten multa mitattiin ferritiini ja se oli silloin reilusti alle kymmenen. En pystynyt syömään rautaa, koska se ei sopinut mun vatsalle eikä tätä mitattu uudestaan mun pyynnöistä huolimatta. En myöskään saanut julkiselta apua kuinka tuota varastorauta-arvoa saisin korkeammaksi.

Calpro oli lievästi koholla, kilpirauhasarvot liian matalalla ja ferritiini 16. Kaikki oli siis vähän pielessä. Lääkäri määräsi mulle kuitulisän, jota oon syönyt toisinaan, koska tuntuu, ettei sekään oikein sovi mun vatsalle.

Sovittiin, että arvot tarkistetaan uudelleen toukokuussa, mutta koska maksoin labroista yksityisellä yli 500€ (plus sekä soittoajan että lääkärillä käymisen), soitin julkiselle voitaisiinko kokeet ottaa sieltä. Jos calpro on taas koholla, on edessä ehkä tähystys ja se olisi varmasti maksanut yksityisellä hunajaa.

Sain calpron julkiselle ilman sen kummempaa vääntöä, koska tulos oli ollut koholla. Ferritiinin mittausta en pyytänyt, koska rauta-arvot nousevat todella hitaasti muutenkin. Mun vatsa ei myöskään oikein kestä tuota rautaa, joten kunhan saan selvyyttä tähän suolistoasiaan, aion kysyä olisiko mun mahdollista päästä rautainfuusioon.

Olin jo hyväksynyt, että mulla on IBS ja oikeasti en vaan voi monia asioita syödä, mutta vielä ei ole selvyyttä onko mulla IBS, IBD vai joku muu vatsavaiva.

Jos sulla on ollut suolistovaivoja, niin mistä on ollut apua?

TULETHAN SEURAAMAAN MUN ARKEA MYÖS INSTAGRAMISSA @SUSANNARIITAKANGAS

LUE MYÖS: 

Syövän vuositarkastus ei mennyt ihan kuin odotin

Kohdunpoistosta on mennyt kaksi vuotta aikaa

Elämä on tuntunut erityisen rankalta noroviruksen jälkeen

5 kommenttia

  1. Kaisas kirjoitti:

    Kärsin vatsavaivoista yläasteikäisestä lähtien, noin 20 vuotta. Siitä oli tullut normaalia, että lähes aina ruoan jälkeen tulee kiire vessaan, vatsaa kouristelee ja aina väsyttää. Myös kilpirauhasongelmia oli. Asuin jonkin aikaa Yhdysvalloissa ja sieltä löysin klinikan, jossa tehtiin valtava määrä kokeita, joista selvisi että en siedä montaa ruoka-ainetta (esim. kaikki viljat, vaikka olin jo vuoden syönyt vain gluteenittomia), suolistomikrobisto oli todella pielessä, monet vitamiinit ja hivenaineet myös. Aloitin klinikan ohjauksessa eliminaatiodieetin, jossa jätettiin kaikki yleisesti ongelmia aiheuttavat ruoat pois (viljat, maito, muna, sokeri, kahvi, mausteet, palkokasvit, lisäaineet jne jne). Sitten pikkuhiljaa, yksi kerrallaan ruokavalioon lisättiin ruoka-aine ja pari kolme päivää tarkkailin, sopiiko ko. ruoka-aine vai tuliko siitä jotain oireita. Ja siis ennen kuin mitään ruoka-aineita alettiin lisäämään, söin hyvin rajoitettua ruokavaliota reilun kuukauden verran, jolloin pahimmat oireet olivat helpottaneet. Ruokavalio oli klinikan kehittämä, mutta hyvin lähellä sellaista ruokavaliota kuin autoimmune protocol tai autoimmune paleo protocol.

    Ai niin ja sellainen lisäys vielä, että kun suolisto on pitkään huonossa kunnossa, voi kehittyä ns. vuotava suoli (leaky gut), jolloin ruoansuolatuskanavasta suolen seinämien läpi vuotaa esim. ruoka-aineita verenkiertoon, jotka elimistö tulkitsee vierasaineiksi ja se käynnistää autoimmuunireaktioita (esim. kilpirauhasongelmia).

    Suomessa olen kuullut hyvää Antioksidanttiklinikasta. Testit ovat kalliita, mutta jos niillä saa hoidettua juurisyyn kuntoon, on se mielestäni sen arvoista. Itse koen syntyneeni uudelleen ruokavalion ja muiden elintapamuutosten myötä. Mahaan ei satu oikeastaan ikinä enää ja väsymys (joka ei aiemmin helpottanut vaikka miten paljon nukuin) on poissa ja herään virkeänä ilman herätyskelloa yleensä 7,5 tunnin unien jälkeen.

    Toivottavasti ongelmiesi juurisyy selviää ja saat helpotusta! Vatsavaivat vaikuttavat niin paljon hyvinvointiin ja myös mieleen ja toisinpäin (aivo-suolistoakseli) ja on todella harmi, että niitä terveydenhuollossa (ainakin julkisella) vähätellään ja lämästään potilaan kouraan joku IBS-esite, ihan kuin ne oireet olisi vaan joku ominaisuus, jonka kanssa pitää elää. Ainahan ne jostain johtuvat.

    • colouroutsidethelinesblogi kirjoitti:

      Kiitos todella kattavasta kommentistasi ja ihanaa, kun olet löytänyt apua!

      Mä olen miettinyt myös tuollaista eliminaatiodieettiä, että oikeasti tietäisi mikä sopii ja mikä ei. En viitsi aloittaa sitä kuitenkaan ennen kuin nyt katson saanko tuolta julkiselta puolelta mitään apuja tähän vaivaan.

      Tuo on kyllä niin totta, että tää vaikuttaa kaikkeen! Oon ihan poikki ja joka paikassa toitotetaan esimerkiksi, että liikunta auttaa myös suolistovaivoihin. Entäs jos ne suolistovaivat on jo niin pahoja, ettei oikeasti vaan yksinkertaisesti jaksa liikkua?

      Pakko olla vaan itse aktiivinen, että saisin nyt jotain apua. Ihana kuitenkin kuulla myös posiitivisia kokemuksia suolistovaivojen jälkeen, koska se valaa uskoa siihen, että suunta voi olla myös ylöspäin.

  2. krissstiina kirjoitti:

    Jos sulla on IBD, niin siinä ei ruokavalio auta, vaan lääkitys on se juttu. Itsellä alkoi oireet vähän yllättäen viime syksynä. Kyllä vessassa on saanut ennenkin juosta, mutta veri ulosteessa herätti varaamaan lääkäriajan. Työterveyden kautta mitattiin calpro, joka oli taivaissa ja onneksi pääsin nopeasti julkiselle tähystykseen ja diagnoosi saatiin. Sitten oli lääkityksen kanssa vähän säätöä, mutta tällä hetkellä ihan ok tilanne. Mutta tosiaan loppuelämän lääkityksellä tässä luultavasti ollaan.

  3. Meerit kirjoitti:

    Minulla on IBS eikä se oireile koskaan yöaikaan. Oireiden määrä vaihtelee niin, että välillä puoli vuotta vatsa toimii tosi hyvin ja sitten tulee pitempi huono kausi. Hyvällä kaudella pystyn ongelmitta syömään sellaisia ruokia, jotka huonolla kaudella saavat vatsan sekaisin. Myös liikunta auttaa omiin oireisiini. Pitkä istuminen esim. aiheuttaa runsaasti ilmavaivoja, jotka helpottavat, kun nousee ylös ja lähtee kävelemään. Toki IBS voi oireilla eri ihmisillä eri tavalla, mutta minulle lääkäri on sanonut, että tyypillisesti oireita ei ole lainkaan yöllä makuuasennossa. Kummallista, jos olet saanut IBS-diagnoosin ilman tarkempia tutkimuksia… Minulta kyllä suljettiin pois moni muu suolistosairaus ja -vaiva ennen kuin sain IBS-diagnoosin. Vilja-allergiasta ja keliakiasta olen kuullut, että pienikin altistus voi aiheuttaa oireita eli jos muut perheenjäsenet syövät viljaa ja ”viljapölyä” on keittiössä ja viljanjäämiä ruoanlaittovälineissä, niin sekin voi riittää siihen, että oireet tulevat. Toivottavasti oireillesi löytyy oikea diagnoosi ja toimiva hoito! Aurinkoista kevään jatkoa!

    • colouroutsidethelinesblogi kirjoitti:

      Suuri kiitos kommentistasi❤️

      Mua kans ihmetytti, kun lääkäri oli mulle kirjoittanut diagnoosiksi IBS sen suurempia tutkimuksia (tai kun mun näkemyksen mukaan tutkimukset on vielä kesken). Hyvä kuulla, että myös hyviä vaiheita voi olla, jos tämä nyt sattuu olemaan IBS.

      Mulla oireilee kyllä suolisto herkästi, jos syön vahingossa viljaa, mutta yleensä se ei ole oireillut vaan siitä pölystä. Tai mistäs sitä tietää, jos oireet ovat siksi pahentuneet. Keliakiatestit on tehty pariinkin otteeseen ja ne on aina olleet negatiivisia.

      Jospa vielä löytyisi selitys tälle kaikelle.

      Ihanaa kevättä sinullekin!☺️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *